Hiukan vertailevasta uskontotutkimuksesta

Koska alempana on esitetty täysin poskelleen menneitä käsityksiä vertailevasta uskontotutkimuksesta, lienee aihetta puhua siitä hieman.

Vertailevaa uskontotutkimusta ("Comparative (Study of) Religion") harjoitetaan esimerkiksi vertailevassa uskontotieteessä, uskontohistoriassa, yleisessä teologiassa. Tällaista tutkimusta esiintyy Suomessa mm. Helsingin ja Turun yliopistoissa. Ulkomailla käytännöllisesti katsoen jokaisessa suuremmassa yliopistossa ja monissa tutkimuslaitoksissa. On syytä huomata – väärinkäsitysten välttämiseksi – että vertaileva ote ei ole missään tapauksessa ainoa tutkimusote uskontotutkimuksessa, mutta että se on niin keskeinen, että uskontotiedettä usein kutsutaan nimenomaan vertailevaksi uskontotieteeksi.

Vertailevassa uskontotutkimuksessa tutkitaan mm. eri uskontojen ns. syvärakenteita, uskonnollisten uskomusten luonnetta, uskontojen syntyä, kehitystä ja traditioita, uskontojen yhteisiä ja erilaisia piirteitä, kuvaillaan ja luokitellaan uskontoja ja uskonnollisia uskomuksia, tarkastellaan ja vertaillaan eri uskontoihin liittyviä myyttejä, rituaaleja ja kertomuksia, tulkitaan uskontoja ja uskonnollisia uskomuksia suhteessa kulttuuriin. Tällaisessa tutkimuksessa sovelletaan mm. psykologian, sosiologian, historiatieteiden, arkeologian, antropologian, etnologian, kirjallisuutieteen ja -historian ja lukuisten muiden ihmis- ja yhteiskuntatieteiden. tutkimusmenetelmiä ja -tuloksia.

Toisin kuin saatetaan naiivisti otaksua, uskontotieteissä harjoitetussa uskontotutkimuksessa – ja myöskään vertailevassa uskontotutkimuksessa – ei normaalisti oteta kantaa uskontojen tai uskonnollisten uskomusten totuuteen tai paremmuuteen, ei siis esimerkiksi vertailla niiden eettistä, totuudellista tai vaikkapa ”pelastuksellista” paremmuutta. Erityisesti modernissa tutkimuksessa nämä seikat pannaan ns, sulkeisiin. Näihin seikkoihin saatetaan ottaa kantaa sen sijaan uskonnonfilosofiassa – ja tunnustuksellisesta näkökulmasta tietenkin kunkin uskonnon omassa teologiassa. Vertaileva uskontotutkimus pyrkii siis olemaan tunnustuksellisesti neutraalia. Lähitieteitä ovat muiden muassa kulttuuriantropologia ja etnologia

Mitä Aapoon tulee, Aapo ei ole tainnut kertaakaan tutkia sen paremmin täällä kuin muuallakaan kristinuskoa sen tappioksi tai islamia sen voitoksi. Sen sijaan Aapo on varsin monta kertaa todennut tällä palstalla, että JOS käytetään sitä mittaa, mitä muutamat ”islamtutkijat” tällä palstalla yrittävät käyttää islamin ja muslimien suhteen, SAMA mitta kristinuskoon ja kristikuntaan sovellettuna johtaisi hyvin ikäviin tuloksiin. Tämän osoittaa hyvin yksinkertainen vertailu, jossa normaalien lukiotietojen pitäisi riittää pohjaksi. Varsinaisessa uskontotutkimuksessa tai uskontotutkimuksen pitemmälle menevässä opetuksessa niin typeriin tapoihin tarkastella ja arvioida tiettyä uskontoa tai uskontokuntaa joudutaan harvoin ottamaan kantaa, koska niitä ei siellä juurikaan käytetä. Sen takaa jo perusopetus, jos ei jo edeltävä lukio-opetus.
Uskontotutkimuksen tasollehan tällä palstalla ei ole päästy. Palstan ”islamkriitikkojen” ns. ”tutkimusote” on pahimmillaan verrattavissa lähinnä niihin ”tutkimusotteisiin”, mitä Kolmannen Valtakunnan ns. rotuteoreetikot yrittivät soveltaa juutalaisiin, värillisiin ja slaaveihin. Parhaimmillaankin se jää populistisen ja tarkoitushakuisen pars pro toto stereotypioiden, naiivin subjektivismin tai omien tunnustuksellisten lähtökohtien soveltamisen tasolle.
111773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ko. tutkimus on pääosin politiikkaa. Tutkitaan valtarakenteita, pyrkimyksiä, ennustetaan tulevaa jne.

Oikeassa uskontotieteessä mielestäni perehdytään ihmisen sydämmeen, ja pyritään muokkaamaan sitä, sillä sydämestä lähtevät kaikki pahat ajatukset, halut ja himot, jotka luonnollisesti näkyvät sanoissa ja teoissa.

Äänestä
  • ...politiikkaa tai politiikan tutkimusta. Pikemminkin yksi ihmistutkimuksen ala ja ehkä lähinnä verrattavissa etnologiaan ja antropologiaan.

    Kuvailusi oikeasta uskontotieteestä tuo mieleen pikemminkin itsekasvatuksen. Paljon sitä on kaikkialla pohdittu ja harjoitettukin, mutta ainakaan Suomen yliopistoissa sitä ei oppiaineena opeteta - ja liian vähän kouluissa ja kodeissakin. Mikä puute näkynee usein sanoissa ja teoissa.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...politiikkaa tai politiikan tutkimusta. Pikemminkin yksi ihmistutkimuksen ala ja ehkä lähinnä verrattavissa etnologiaan ja antropologiaan.

    jutussasi, että myös muslimimaissa suoritetaan
    kriittistä tutkimusta islamin opista.

    Voitko esittää joitakin faktoja väitteesi tueksi?

    Äänestä

  • sanonut eräässä kirjoitti:

    jutussasi, että myös muslimimaissa suoritetaan
    kriittistä tutkimusta islamin opista.

    Voitko esittää joitakin faktoja väitteesi tueksi?

    käytä vakionimimerkkiäsi.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    käytä vakionimimerkkiäsi.

    Kiitos vastauksestasi!

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...politiikkaa tai politiikan tutkimusta. Pikemminkin yksi ihmistutkimuksen ala ja ehkä lähinnä verrattavissa etnologiaan ja antropologiaan.

    Kuvailusi oikeasta uskontotieteestä tuo mieleen pikemminkin itsekasvatuksen. Paljon sitä on kaikkialla pohdittu ja harjoitettukin, mutta ainakaan Suomen yliopistoissa sitä ei oppiaineena opeteta - ja liian vähän kouluissa ja kodeissakin. Mikä puute näkynee usein sanoissa ja teoissa.

    Edellämainittu tutkiminen, lähtee yleensä poliittisista intresseistä, ja palvelee sitä. Suoranaisesti tai epäsuorasti haluavat poliittiset intressit tietää, mistä eri uskonnoissa on kysymys. Tämän syyn tähden se on myös yliopistoissa tutkimuslinjana. Valtaa pitävät intressit tahtovat tietää miltä tulevaisuus näyttää, ja siksi ko. asioitakin tutkitaan.

    Uskontotieteitä ei tutkita ainakaan siksi, että joku haluasi tietää onko tämä tai tuo uskonto oikea tai väärä. Yhtä vähän, kuin loogisin päättelyin voidaan todistaa uskontoa edes todeksi, voidaan uskonnolla todistaa yhtä vähän, loogista päättelyä, että 1 1 = 2.

    Oikeassa uskonnossa on kysymys ihmisen sydämmen syvimmistä tunteista silloin, kun sydämmen vaikutin on oikea.
    Ihmisen sydämmessä asuu joko paha tai hyvä, ja se kumpi siellä asuu, se myös vaikuttaa koko ihmisen olemukseen.

    Ristinuskossa tuota hyvää kutsutaan Kristuksen rakkauden eläväksitekevään voimaan, kun Kristus asuu sydämessä, ja tuota pahaa, joka asuu ihmisessä hänen luonnollisessa tilassaan kutsutaan paholaisen vallaksi, joka aiheuttaa kaikkea pahaa, ja tuo todellinen pahan voima pyrkiikin juuri siihen. Turmelemaan kaikkea luotua.

    Antropologiassa perehdytään siis enempi vaikuttimiin. Ei niinkään syy/seuraus periaatteisiin.

    Lyhyesti: ajoit ylinopeutta. Sait sakkoja. On syy/seurausperiaate, mutta Antropologiassa selvitellään miksi ajoit liian lujaa eli mikä olikaan se vaikutin, joka aiheutti tämän reaktion sinussa.
    Atropologisesti olisikin tärkeää selvittää miksi ihmiset yleensä toimivat vastoin Raamattua tai Koraania? Niin miksi? Tämä olisi mielestäni hyvä tutkimuslinja.

    Äänestä

  • Suomineito kirjoitti:

    ...monessa muussakin tieteessä pyritään tosiaankin usein tutkimaan, miltä tulevaisuus näyttää.

    Eräs tieteenteoreetikko ilmaisi tämän pyrkimyksen suurin piirtein seuraavaan tapaan 1800-luvulla:

    "Tietää voidakseen nähdä ennalta, nähdä ennalta voidakseen säädellä (tai puuttua asioiden kulkuun)."

    Politiikassahan tällainen on tärkeää, kuten myös vaikkapa kaupallisessa toiminnassa.

    Mutta on uskontojen tutkimuksella muitakin tarkoituksia. Ollaan kiinnostuneita inhimillisen käyttäytymisen ja elämän eri puolista - ja uskonnot ja niihin liittyvät asiat ovat tässäkin suhteessa tärkeitä tutkittavia. Ihminen haluaisi tuntea itsensä, vaikka vaikeaa se on.

    Olen aivan nsamaa mieltä siinä, että tiede ei voi kertoa, onko tämä tai tuo uskonto oikea vai väärä. Samoin kuin uskonto ei voi sen paremmin kumota kuin vahvistaakaan tieteen tuloksia.

    Uskonnossa on (omasta mielestäni) aina perimmiltään kysymys vakaumuksesta - siis uskosta. Samalla siitä, miten ihminen etsii elämän ja maailman tarkoitusta jostakin pyhästä asiasta sekä pyrkii hyvään ja pyrkii välttämään pahaa. Ihmiset löytävät tai kokevat löytävänsä tällaisia asioita uskonnostaan.

    Miksi ihmiset toimivat vastoin uskontoaan, sitä on tutkittu sekä uskontojen sisällä että niiden ulkopuolelta käsin. Sisäpuolelta käsin uskonnon käskyjen rikkominen näyttäytyy usein syntinä. Ulkopuolelta käsin tarkasteltuna puhutaan usein ihmisen kyvystä selittää omia tekoja itselleen parhain päin. Ehkäpä ihminen ei tuolloin myönnä tekevänsä väärin, vaan selittää alhaiset pyyteensäkin yleviksi tavoitteiksi. Silloin voi jatkaa toimintaansa ja samalla olla myöntämättä, että toimiikin pahasti.

    Oikeassa olet.

    Uskonoissa ainakin pääosin on kuitenkin aina kysymys "tuonpuoleisesta" tulevasta ajasta. Ei niinkään tämän ajan tarpeista.

    Tosin noudattamalla Raamatun ohjeita ja neuvoja välttyy paljolta pahalta sekä murheelta, ja seurauksena siitä, tulee myös maallista hyvää. (vähän niinkuin sivutuotteena.)Kuuliaiset lapset Jumala siunaa on kirjoitettu Raamatussa.

    Uskonolla on aina kuitenkin päämäärä ja tarkoitus.
    Kristinuskon päämäärä on ikuinen onni ja ilo Jumalan luona.

    Äänestä

Todistat itse tuolla tekstilläsi, ettei vertaileva uskontotutkimus kuulu tälle palstalle. Tuo on ollut hyvin tunnettua, kun näistä asioista ovat papit kertoneet kristinuskopalstoilla.
On todella erikoista, kun luulet tuollaisen tutkimuksen olevan tämän palstan asia. Se liittyy puuttuvaan älykkyyteen ilmeisesti.
Tämän palstan aihe on islam ja islamin sopivuutta Suomen ja Euroopan oloihin pitää tarkastella nykyisessä tilanteessa. On syytä tutkia islamin vaarallisuutta yhteiskunnalle ja yksityisten ihmisten kehitykselle.
Ilmeistä on, ettei kahta keskenään taistelevaa yhteiskuntajärjestelmää voi olla yhdessä valtiossa. Eriarvoisena poliittisena järjestelmänä islamin on väistyttävä Euroopassa.

Äänestä
  • ...että Eskon mielestä vertaileva uskontotutkimus ei kuulu tälle palstalle. Se on käynyt aikaa sitten ilmi.

    Papeista puheen ollen. Tässä hieman vertailevaa otetta, jos ei suoranaisesti tutkimusta:

    "Eri uskontoihin ja kulttuureihin kuuluvat ihmiset voivat tänä päivänä olla ennennäkemättömällä tavalla kanssakäymisessä toistensa kanssa. Tämä luo mahdollisuuden uusiin innovaatioihin ja kulttuurien monimuotoisuudesta kumpuavan rikkauden jakamiseen. Historiallisesti eri kulttuurit ovat aina lainanneet toisiltaan ja ruokkineet toinen toisiaan."

    "Viholliskuvien maailmassa olemme vaarassa unohtaa, että jokaisessa uskonnossa on ainekset hyvään. Me kieltäydymme ryhtymästä viharetoriikan välineiksi. Jokaisessa uskonnossa on vakaa pohja pyhän kunnioittamiseen ja toisen ihmisen arvostamiseen."

    "http://www.ekumenia.fi/kirkot_ja_maahanmuuttajat/espoon _vetoomus/

    Yhdysvaltain luterilaisen yhteisön ja Suomen luterilaisen kirkon kannat ovat siis onneksi aika kaukana siitä kiihkoilevasta vihauskonnollisuudesta, joka pyrkii esittelemään uskontokuntien väliset suhteet sotatilana ja yritykset ymmärtää toisiaan maanpetoksena.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 67 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Aabra-ham kirjoitti:

Koska alempana on esitetty täysin poskelleen menneitä käsityksiä vertailevasta uskontotutkimuksesta, lienee aihetta puhua siitä hieman.

Vertailevaa uskontotutkimusta ("Comparative (Study of) Religion") harjoitetaan esimerkiksi vertailevassa uskontotieteessä, uskontohistoriassa, yleisessä teologiassa. Tällaista tutkimusta esiintyy Suomessa mm. Helsingin ja Turun yliopistoissa. Ulkomailla käytännöllisesti katsoen jokaisessa suuremmassa yliopistossa ja monissa tutkimuslaitoksissa. On syytä huomata – väärinkäsitysten välttämiseksi – että vertaileva ote ei ole missään tapauksessa ainoa tutkimusote uskontotutkimuksessa, mutta että se on niin keskeinen, että uskontotiedettä usein kutsutaan nimenomaan vertailevaksi uskontotieteeksi.

Vertailevassa uskontotutkimuksessa tutkitaan mm. eri uskontojen ns. syvärakenteita, uskonnollisten uskomusten luonnetta, uskontojen syntyä, kehitystä ja traditioita, uskontojen yhteisiä ja erilaisia piirteitä, kuvaillaan ja luokitellaan uskontoja ja uskonnollisia uskomuksia, tarkastellaan ja vertaillaan eri uskontoihin liittyviä myyttejä, rituaaleja ja kertomuksia, tulkitaan uskontoja ja uskonnollisia uskomuksia suhteessa kulttuuriin. Tällaisessa tutkimuksessa sovelletaan mm. psykologian, sosiologian, historiatieteiden, arkeologian, antropologian, etnologian, kirjallisuutieteen ja -historian ja lukuisten muiden ihmis- ja yhteiskuntatieteiden. tutkimusmenetelmiä ja -tuloksia.

Toisin kuin saatetaan naiivisti otaksua, uskontotieteissä harjoitetussa uskontotutkimuksessa – ja myöskään vertailevassa uskontotutkimuksessa – ei normaalisti oteta kantaa uskontojen tai uskonnollisten uskomusten totuuteen tai paremmuuteen, ei siis esimerkiksi vertailla niiden eettistä, totuudellista tai vaikkapa ”pelastuksellista” paremmuutta. Erityisesti modernissa tutkimuksessa nämä seikat pannaan ns, sulkeisiin. Näihin seikkoihin saatetaan ottaa kantaa sen sijaan uskonnonfilosofiassa – ja tunnustuksellisesta näkökulmasta tietenkin kunkin uskonnon omassa teologiassa. Vertaileva uskontotutkimus pyrkii siis olemaan tunnustuksellisesti neutraalia. Lähitieteitä ovat muiden muassa kulttuuriantropologia ja etnologia

Mitä Aapoon tulee, Aapo ei ole tainnut kertaakaan tutkia sen paremmin täällä kuin muuallakaan kristinuskoa sen tappioksi tai islamia sen voitoksi. Sen sijaan Aapo on varsin monta kertaa todennut tällä palstalla, että JOS käytetään sitä mittaa, mitä muutamat ”islamtutkijat” tällä palstalla yrittävät käyttää islamin ja muslimien suhteen, SAMA mitta kristinuskoon ja kristikuntaan sovellettuna johtaisi hyvin ikäviin tuloksiin. Tämän osoittaa hyvin yksinkertainen vertailu, jossa normaalien lukiotietojen pitäisi riittää pohjaksi. Varsinaisessa uskontotutkimuksessa tai uskontotutkimuksen pitemmälle menevässä opetuksessa niin typeriin tapoihin tarkastella ja arvioida tiettyä uskontoa tai uskontokuntaa joudutaan harvoin ottamaan kantaa, koska niitä ei siellä juurikaan käytetä. Sen takaa jo perusopetus, jos ei jo edeltävä lukio-opetus.
Uskontotutkimuksen tasollehan tällä palstalla ei ole päästy. Palstan ”islamkriitikkojen” ns. ”tutkimusote” on pahimmillaan verrattavissa lähinnä niihin ”tutkimusotteisiin”, mitä Kolmannen Valtakunnan ns. rotuteoreetikot yrittivät soveltaa juutalaisiin, värillisiin ja slaaveihin. Parhaimmillaankin se jää populistisen ja tarkoitushakuisen pars pro toto stereotypioiden, naiivin subjektivismin tai omien tunnustuksellisten lähtökohtien soveltamisen tasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu