Kuten jo aiemmin loppukesällä totesin, lienee odotettavissa että ennen Joulua tulee ainakin 1 tai jopa 2-3 mainoskierrosta, jolloin rivissä on monta numeroa välillä 1-10 ja lisäksi sopiva liuta alle 32:n olevia numeroita.
Eilen nähtiin tällainen, tosin ei kovin voimakas mainoskierros.
Katsellaanpa millaisia voittokertomuksia ilmestyy veikan sivuille lietsomaan ihmisiä pelikoukkuun tulevaksi talveksi.
Taas saadaan lukea odotettua propagandaa joulurahojen saajista.
Eilen nähtiin tällainen, tosin ei kovin voimakas mainoskierros.
Katsellaanpa millaisia voittokertomuksia ilmestyy veikan sivuille lietsomaan ihmisiä pelikoukkuun tulevaksi talveksi.
Taas saadaan lukea odotettua propagandaa joulurahojen saajista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jankutus jatkuu, todisteet uupuu. Oletkos muuten se sama veikko joka lätkäs tänne jonkun esoteerisen kaukonäkö, ufo, telepatiasivunsa.
Ei mitään jankutusta, kertaus on opintojen äiti.
Sanoin jo kauan sitten että joulukuussa on odotettavissa 1-3 mainoskierrosta ja nyt kun 1. niistä tuli, oli ihan paikallaan palauttaa asia mieliin.
PS. En ole sama veikko kuin tuo kuvailemasi.
PS2. Sinä se jatkuvasti jankutat täällä.
Ja PS3: Todisteinani on edelleen jo yli 5 vuotta jatkunut omakohtainen tutkimustyö pelaamillamme (iso porukka) riveillä ja pöytälaatikkoriveillä.
Sinullapa ei MITÄÄN todisteita ole tukemassa kantaasi!
Ennustin kesällä, että talvella saadaan lunta, ja maa on märkää jos tulee vetenä. VOI PIAPO näitä sun "ennustuksia"
Jos tää ei ollu mainoskierros http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000026&conference=4500000000000779&posting=22000000030402199
Ja eilinen oli mainoskierros. Niin selitäppä millaisesta tai millasista kenorivistä se mainoskierros oikein
tulee.
Tuo esimerkkirivisi on eilistä huomattavasti laimeampi mainoskierros, vaikka yhtäläistä on 1-10 välille samat 6 osumaa.
Ero on siinä että tuolloin oli useita numeroita vähemmän muita alla 32:n olevia numeroita.
Eilen muina tulivat 16, 18, 24, 25, 28, 29, eli 6 niitäkin. Selvä ero siis.
IHAN MITÄ TAHANSA väittämää 70 numeron joukosta. Tossa kun ei kombinaatiot lopu kesken sun elinaikana, vaikka joka sekunti keksisit uusia.
Voi väitää mitä tahnsa sarjoja ja mainoskieroksia. Yhtä hyvin voisin väitää, että myös sunnutaina 2.12 tuli mainoskierros kun arvottiin numerot. 1,5,7,8,15,18,20,21,25
Sitten voisin väittää, että to 29.11 tuli 1,2 ja pe 30.11 tuli numerot 1,2 ja la 1.12 1,2 ja vielä ma 1,2 , että arvonnan töytyy olla manipuloitu ehän satunnaisena voisi käydä.
Kyllä vaan voi käydä.
1-70 ja 20 arvotavaa numeroa siitä voi tehdä vaikka mitä väitelmiä.
Mitä tahansa kierrosta mainoskierrokseksi.
Satunnaisena kun mikään ei ole mahdotonta. Joku tilanne voi vaan olla hyvin epätodenäköinen, mutta joskus senkin tilanteen on toteuduttava.
No ootko tutkinut onko tullut vaikka välille
10...20 tai 20...30 ns "mainoskierroksia",
voihan noita numeroita sattua tiheään
muuallekkin kuin 1...10.