Mitä tuumaatte tai mitä mieltä olette Ylä-Satakunnnasta?Olisko siinä mitään kehittämisen paikkaa tai mahdollisuutta...Minusta kaikki vinkit toimituksen suuntaan olisivat enemmän kuin paikallaan.Avoimia keskustelun avauksia asioista
sekä tasapuolisempaa uutisointia esim.poliitisten ryhmien välille jotenkin kaipaisi???
sekä tasapuolisempaa uutisointia esim.poliitisten ryhmien välille jotenkin kaipaisi???
Vastaukset 18
Vanhimmat
Samat kirjoittajat viikosta toiseen.
Tasokkaitakin kirjoituksia jätetty julkaisematta.
Lehti on alueen tavallisten ihmisten lehti.
Siksi ottakaa joka numeroon asiakashaastattelu ihan tavallisesta lukijastanne. Ei tarvitse olla mikään "puoluepamppu" eikä "kunnallisraakki", ei myöskään vuosikymmeniään täyttävä.
Vain tavallinen lehtenne lukija. Kaikki eivät tietysti suostu haastateltaviksi, mutta kun tarpeeksi yrittää, niin kyllä haastateltavia riittää.
Toimittajat, lisää mielikuvitusta lehden kehittämiseen. Poljette liikaa jutuissanne paikallaan. Käyttäkää mielikuvitusta.
Kyllähän sinne lehteen vois kunnallisvalien alla ottaa haastateltavaksi eri ehdokkaita.
Pääsisivät näin kertomaan tavoitteistaan ihanteistaan ym.Tämäkin vois olla myös yksi keino kansalaisaktiivisuuden lisäämiseksi.Johon lehdellä on suuri vaikutus jos se vaan sen haluaa tehdä.On meillä hyvä paikallislehti monet palkinnot aikanaan saanutkin.Joten ollaan siihen tyytyväisiä pääosaltaan vaan.
EI TAIDETA USKALTAA KIRJOITTAA AINA NIIN KUIN ASIAT OVAT.VARSINKIN TIETYISSÄ ASIOISSA SILLOIN KUN VALTAPUOLUEEN EDUT OVAT KYSEESSÄ SENSUURI ISKEE AIKA RAJUSTI.MIKÄ TAVALLAAN ON VAHINKO IHMISET EIVÄT NÄIN SAA OIKEAA TIETOA ASIOISTA JA NIIDEN TAUSTOISTA.NO EIHÄN TÄÄLLÄ PARKANOSSA MUUTENKAAN KAIKISSA ASIOISSA OLE VIELÄ TULTU KAKSITUHATTA LUVULLE.
Kerroppas mistä ei uskaltanut kirjoittaa?
Mitkä tietyt asiat jäi kirjoittamatta?
Mitä on sensuroitu?
Missä asioissa ei ole tultu kaksituhatta luvulle?
Jos valistaisit kuntalaisia niin mekin tietäisimme nämä mainitsemasi asiat. Jos taasen nämä väitteesi olikin pelkkiä heittoja niin katson kirjoituksesi löpinäksi.
Jos nämä väitteet on tosia ei kyllä hyvin mene.
Kyllä tiedonvälityksen pitää olla avointa ja kaikille tasapuolista.En kyllä moiseen väitteeseen hevillä usko.Täytyy ainakin elää siinä uskossa ,että Yläri on meidän kaikkien lehti.
ainakin voisi välillä tehdä jostakin muusta perheestä juttua, kuin sata kertaa siitä samasta. Viimeisimmässäkin lehdessä ihan kannessa. Muutenkin samat naamat aina haastateltavina. Eikö ketään muita tosiaan löydy!?
toimittajien luulisi saavan hyviä vinkkejä. Palsta joka saa paljon keskustelijoita on yleensä kiinnostava. Toimittajat voisivat selvittää mikä on totuus niiden useinkin yliampuvien juttujen takana. Saisivat sitten tietoa nekin,jotka eivät ole netinkäyttäjiä.
on herättänyt keskustelua ajovuoroista.
Toimittaja voisi ratkaista tilanteen, käymällä pöliisin tai autokoulun puheilla kysymässä, mikä on oikea ajojärjestys. Piirros tilanteesta lehteen ja ajo-ohjeet. Ja taas kansalaiset olisivat vähän viisaampia.
lehdessä jo pariikin otteeseen
tuli esille 1.12
Selasin joulukuun Ylä-Satakuntia (en kaikkia) en löytänyt ratkaisua/juttua tapauksen tiimoilta.
Sinä tarkkavaisempana, kertoisitko ystävällisesti, missä lehden numerossa asiaa käsiteltiin, että minäkin osaisin ajaa risteyksessä oikein?
Oikealta tulevaa väistetään.Jos olet kääntymässä sokkarilta vas.väistät myös Shellin suunnasta tulevia.Keskisormea ei saa näyttää kenellekkään.
muussakaan risteyksessä saa kääntyvä mennä suoraan tulevan eteen. pientä maalaisjärkeä kehiin!
Mutta tehkää nyt maalaisjärkeä käyttäen se ympyrä siihen risteykseen. Homma selkeytyy heti ja kauppakin vilkastuu.
Hyviä vinkkejä annatte, mutta toimittajat eivät työkseen googleta. Joten jospa tartutte luuriin ja soitatte toimitukseen. Siellä otetaan mielellään vastaan hyviä ehdotuksia (tiedän, olen soittanut ja läpi on mennyt), mutta ne pitää kertoa suoraan toimittajille, ei olettaa, että he jotenkin vaan tajuavat. Toimituksessa on töissä ihan yhta tavallista porukkaa kuin me muutkin, joten siitä vaan soittamaan eikä oleteta, että lukevat tätä nettikirjoittelia tai arvaavat, mitä ihmiset haluavat.
Ylä-Satakunta lehti on paikkakunnan lehdistä niitä
parhaimpia onhan tullut palkintojakin.Mitään muutosta lehti ei tarvi nyt se on ihan ok.politiik-
kaa esim:voi lukea niin paljon kun sielu sietää muista lehdistä ja netti on täynnä kun hakee oikeat
sivut.Ylä-Satakunta on kolmen pitäjän lehti vaikka
Kuru on tunkenut nyt mukaan mutta sinne menee lehtiä
varmaan aika paljon.Muuttuuko nyt kun Kuru kuntana
häviää kartalta.Annetaan kaikki tuki lehdelle ja
eläköön kauan meidän jälkeemmekin.
Ylä-Satakunta lehti on tyhjänpäiväisiä lukuja täynnä.
Etusivun jutut henkilöistä ym. aivan typeriä.
Ainoa jota viitsii lehdestä lukea on mielipidepalsta. Siellä on joskus hyviä mielipiteitä ja näppyjä.
Kielletään sanojen "mörskä" ja "koirankakka" sanojen käyttäminen Ylärissä.