Haluanko pitää lapsen?

Minun mielipiteeni on se, että jos pikkuisenkin epäröit aborttia, niin sitten sitä ei kannata tehdä. Jos päätös on suora, että teen abortin, silloin sen katuminen on epätodennäköisempää kuin jos harkitset ja muutat mieltäsi asiasta jatkuvasti. Varmaankin kaikilla yllättäen raskaaksi tulleilla on epävarmuutta päätöksen suhteen, se on ihan normaalia. Kaikki tuntemani tälläiset tapaukset ovat kuitenkin lopulta onnellisia päätettyään pitää lapsen.

Minulla on vielä viikon verran aikaa miettiä pitäisinkö lapsen vai en. Opinnot on kesken, rahatilanne ei mikään paras, mies toivoisi aborttia. Abortti on kamala vaihtoehto, samoin lapsen pitäminen. Adoptiokin on aika epämiellyttävä.

Välillä olen maailman onnellisin nainen, välillä harkitsen jopa itsemurhaa. Kamalaa tuntea näin koska olen normaalisti erittäin vakaa nainen.

Eniten päätäni on sekoittanut mieheni painostus aborttiin. Mutta onneksi hän jää kanssani jos synnytän lapsen.

Näiltä näkyminen pidän lapsen.

oli samassa tilanteessa pari vuotta sitten. Yllättävä raskaus, ei rahaa, ei edes kunnon omaa asuntoa ollut.
Mies jätti miltei heti, kun kuuli raskaudesta.
Tytär itkien tuli silloin luokseni ja kysyi:
-Äiti, mitä mä teen?
Hänen epätoivonsa oli käsin kosketeltavaa. Hänestä tuntu pahalta jäädä yksinhuoltajaksi ja pahalta tehdä aborttikin. Miten siinä sitten neuvot. Outo ja tuntematon pelotti kummassakin tapauksessa.
Sanoin vain, että seison sataprosenttisesti hänen päätöksensä takana. Päätti hän sitten mitä vain. Hän päätti pitää vauvan. Okei, sanoin. Sitten aletaan sen vaatimiin hommiin ja luodaan vauvalle hyvät olosuhteet.
Hän synnytti jouluna pienen tytön sektiolla.
Vauva jäi teholle.
Kaikista päätöksissään hän pysyi ihan hyvin. Tytär oli muuten silloin 26 v.
Kun vauva pääsi kotiin, näki selvästi miten hän väsyi. Hän sanoikin monta kertaa, ettei hän pahimmissa unissaankaan voinut kuvitella yh:n oloa niin raskaaksi. Kului muutama kuukausi ja vauva todettiin kehitysvammaiseksi. Tyttäreni oli ihan maassa jo ennekin ja tieto musersi hänet lopullisesti.
Hän luovutti ja antoi lapsen pois. Kysyin, oliko syynä kehitysvamma, johon hän vastasi ei. Myös sosiaalivirkailija myönsi tyttären luvalla, että paperit oli tehty jo ennen.
Se oli isku minulle. Jotenkin tuntui, että olisi pitänyt pystyä auttamaan enemmän.

Kun sinä sanoit, että et uskalla tehdä päätöstä, tuli mieleeni kevät kaksi vuotta sitten. Tyttäreni sanoi aivan samoin. Ja tiedän tänä päivänä, miksi. Hän ei tiennyt, mikä olisi KAIKILLE oikea ratkaisu. Nyt se on tehty.

En ole uskovainen enkä muutnekaan mikään hihhuli, mutta elämässäni olen tehnyt yhden abortin, enkä unohda sitä ikinä, mies painosti aborttiin, olisi muuten jättänyt minut yksin 2 lapsen kanssa. Suostuin, joo, kävelin kyllä ihan omin jaloin sairaalaan, itkin, itkin ja ...kadun lopun elämääni että suostuin, jälkeenpäin olen nähnyt unia syntymättömstä lapsestani, useasti. Jokin minussa kuoli silloin abortin yhteydessä, muukin kuin lapseni eli tunteet aviomiestäni kohtaan. En sen jälkeen juurikaan ole voinut hänestä edes pitää. Ja se on paljon sanottu se. Teille jotka harkitsette aborttia sanon vanhemman naisen muka-viisaudella:älkää tehkö sitä. Pitäkää lapsi. Asioilla on tapana järjestyä. Myös hankalilla asioilla.Voimia teile!