Kun juhlimme 6.12 itsenäisyyttämme, niin juhlitaan sitä ennen kaikkea itsenäisyytemme puolesta taistelleiden sotiemme veteraanien, Lottien ja vainajien kunniaksi. Juhlikaamme sitä kaikkien naisten ja äitien kunniaksi, jotka tekivät arvokasta työtä sotien aikana myös rintamien takana. Antakaamme arvo maamme rakentajille, sillä kaikkien heidän ansiostaan meillä on hyvä maa, Suomi. Sytytetään kynttilät vapaalle Suomelle.
Toivokaamme viisautta kansalaisillemme ja päättäjillemme, jotta vielä joskus olisimme taas oikeasti myös itsenäinen valtio. Taistelkaamme jatkossa entistä rohkeammin EU:n valtaa vastaan.
Päätäntävalta Suomessa kuuluu jo perustuslain mukaan kansalle, Suomen kansalle.
(Pietu)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sieg Heil.