Vuosikausia tuli harrastetuksi karatea, kunnes tuli nilkkavamma ja lääkäri kielsi senlaatuisen harjoittelun eikä kyse tässä ole kuukausista.
Veri vetäisi kuitenkin vielä mukaan ja lääkäriä on toisaalta toteltava. Paljon pystyy kyllä tekemään, mutta kontaktimuotoinen harjoittelu, jossa myös kumppani on säätämässä omia liikeitä, on aivan ilmeisesti pois laskuista ja sitähän lääkärikin lähinnä tarkoitti.
Mieleen tulevat kiinalainen tai chi -varjonyrkkeily, kuntosaliharjoittelu, kuntovoimistelu ja voimajooga, mutta olisiko vielä budon alalla lainkaan mahdollisuuksia? Puolinaisesti, katselemalla osin sivusta, ei haluttaisi harjoitella.
Veri vetäisi kuitenkin vielä mukaan ja lääkäriä on toisaalta toteltava. Paljon pystyy kyllä tekemään, mutta kontaktimuotoinen harjoittelu, jossa myös kumppani on säätämässä omia liikeitä, on aivan ilmeisesti pois laskuista ja sitähän lääkärikin lähinnä tarkoitti.
Mieleen tulevat kiinalainen tai chi -varjonyrkkeily, kuntosaliharjoittelu, kuntovoimistelu ja voimajooga, mutta olisiko vielä budon alalla lainkaan mahdollisuuksia? Puolinaisesti, katselemalla osin sivusta, ei haluttaisi harjoitella.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ne lääkäritkään aina mitään erehtymättömiä ole. Eräs tuttavani niskaan tuli eräässä onnettomuudessa jonkin sortin vamma, joka oli perhanan kipeä. Lääkäri kielsi häneltä painin koska se on niin rasittavaa niskalle.
Hän totteli tätä käskyä jonkin aikaa, mutta kun kipu ei lähtenyt niin hän aloitti painin uudelleen. Ja yllätys yllätys, kivut hävisivät suht nopeasti. Eli näin maalikolle hyvin yksinkertaisesta syystä, kun niskan lihaksia vahvistettiin pieni kaularanganvamma lakkasi vaivaamasta.
Onko kyseessä urheilulääkäri, ortopedi tai muutoin alueeseen erikoistunut lääkäri? Mikäli kyseisen ohjeen saat terveyskeskuslääkäriltä, pyydä ehdottomasti toinen mielipide yksityiseltä.
Ovat kovin hanakasti kieltämässä kaikenlaista kamppailulajimeininkiä nuo TK-lääkärit, vaikka suunnilleen allergialääkkeitä noutaisit...
Pyydäppä uusi arvio tuosta nilkastasi ja mielellään juuri joltain asiaan perehtyneeltä.
Itse sinun tilanteessasi luultavasti kävisin varovasti kokeilemassa kestääkö se koipi.
Lajeista kannattanee jättää väliin kaikenlaiset painin/judon kaltaiset, niissä kun sitä vääntöä nivelille tulee runsaammin.
Potkuvoittoiset voi myös suosiolla jättää listan häntäpäähän.
Mieleen tulevat lähinnä krav maga, nyrkkeily, karatekin tietyin varauksin. Karaten tyylisuunnat ja harjoittelutavat eroavat melkolailla joten joukosta saattaa sopiva löytyä.
Potkuissakin kiertoa nilkkaan tulee lähinnä korkeissa potkuissa. Asiallisella nilkkatuella ja suojilla jalkasi saattaa kestää kohtuullisen kontaktin. Varmasti löydät myös seuran, jossa "puolinaisuutesi" ei haittaa vaan saat harjoitella täysipainoisesti omin pienin rajoituksin. Et varmasti ole ainut "rampa" kamppailuharrastaja.
Onnea etsinnällesi.
pete, iskiasvaivainen ja rutisevalla polvella vääntävä ju-jutsuka
Kiitokset kaikille, jotka ovat tähän mennessä ystävällisesti halunneet esittää asiasta näkemyksiään.
Toteaisin välihuomatuksena, että vammaa on tutkittu useaan otteeseen, ja oman tuntemuksenkin perusteella on oltava varsin varovainen kaikissa liikkeissä, joissa jalka joutuu kiertymään, joten asia on otettava vakavasti.
Taustaksi sanoisin vielä, että kuulun jo jonkin verran ikääkin keränneiden harrastajien joukkoon.
käviskö nyrkkeily sit? ei ainakaan potkita, mut saattaa siinä vähä nilkka jotenkin väänähdellä?
Et kertonu tarkempaa laatua vammastas mut kannattaa jutella fysioterapeutin kanssa tosta vammastas ja kysyy minkälaisilla harjotteilla vois vahvistaa ja tukea sitä nilkkaa... nopeuttaa paranemista hurjasti jos voi alkaa kuntouttaa mahd. pian. Ja toinen on että kannattaa jutella jonkun urheilulääkärin tms erikoistuneen kanssa näiltä saat ajankohtaista tietoa ja vaihtoehtoja miten voit treenata lajiasi.. Sen verran ktiedän minäkin et ei kannata lopetta jos suinkin vaan pystyt jatkamaan. Se nimittäin kaduttaa sitten myöhemmin
Toisaalta on sanottava, että kirjoittajan ollessa - kuten hän toisessa puheenvuorossaan toteaa - jo seniori-iässä, siis ainakin yli viisikymppinen, on syytä jo olla varovainenkin.
Sietää jo perusteellisesti miettiä, kannattaako enää jatkaa budon piirissä vai siirtyä juuri vähemmän kontaktia tai ei lainkaan sitä edellyttäviin lajeihin, joista hän mainitsee esimerkkejä alkupuheenvuorossaan. Eihän viisikymppisiä budo-harjoituksissa juurikaan tapaa, puhumattakaan sitä vanhemmista.
Näyttää siltä, että hyvin asiallisia näkemyksiä esittäneet vastaajat, kuten edellisenkin puheenvuoron käyttäjä, ovat nuoremman sukupolven edustajia ja että he näkevät asian siltä kannalta.
Lisäksi on sanottava, että moni on vamman takia tuon harrastuksen lopettanut; on voinut silloin tehdä sen hyvällä omallatunnolla.