Kämp Galleria 04.12 klo.12

mr.George

Marimekko, mr.G, Kirsti Paakkanen, Jorma "Joulupukki" Uotinen ja tietysti TARJA TURUNEN.

Tampereelta työmatkalla Isossa kylässä kerrankin oikeaan aikaan oikeassa paikassa!

Kämp Galleriassa oli Marimekon tapahtuma muotiesityksineen, kauniiden mannekiinien lisäksi Jorma Uotinen "sähelsi" Joulupukkina kiitettävän upeasti. Kirsti Paakkanen toimi upeasti alakerran Marimekossa emäntänä.

Kaikki edellä mainittu tuli havaittua pienen preikkini ohessa, MUTTA sitten löysin tieni pienen esiintymislavan lähituntumaan. Olin viimehetkellä saapunut tilanteeseen johon ei montaa kertaa elämässä osu, TARJA TURUNEN lauloi MWS:n raidan THEREIGN livenä, apuinaan sellisti ja pianisti. Tarjan ääni oli mahtavaa kuunneltavaa tuossa hyvin rajoittuneessa tilassa missä oli lähinnä kutsuvieraita.

Minä Tarjasta hyvin paljon pitävänä otin paikan melkeinpä kosketusetäisyydeltä, ja kyllä kuullosti hyvältä,kauniilta, mitä nyt sain kuunnelluksi kun yksioikoiset aistini oli kaikki kiinnitettynä TARJAN todella upeaan,kauniiseen olemukseen.

Sain otettua parit kuvat ja hieman kameravideota, jotka taltioin omaan galleriaani.

TARJASSA on sanoinkuvaamatonta kauneutta, mystisyyttä ja sitä suurta arvokkuuta mitä PRINSESSALLAMME saa ollakin!

Tarjalle rakkaimmat onnittelut nuoruutesi sekä My Winter Stormin johdosta.

ps. se rakastunut wanhaherra Keltasinisiin pukeutunut kravattisetä eturivistä! KIITOS!!!

2

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei_nyt

      laulanut nirvanaa??? kuten viimeksi???

      "sponsored by marimecco"

      paakkasenko virma on ne aivan karmat sadtakit suunnitellut???

      • Tarja nyt

        kovasti heviprinsessalta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      93
      11932
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      106
      9050
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      119
      4993
    4. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      101
      4208
    5. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      38
      4157
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3943
    7. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      77
      3929
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3709
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3603
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      29
      3561
    Aihe