Adventismin taustoista 3 (jatkoa)

varavarjo

>> - - Tehtyään tämän löydön Miller jatkoi tutkimistaan varmistautuakseen tuloksesta. V. 1828 laatimassaan uskontunnustuksessa (Compendium of Faith, Froom IV, 465-468) hän totesi uudelleen, että Kristuksen paluu tapahtuisi "vuonna 1843 tai sitä ennen". Vasta v. 1831 hän kuitenkin päätti saattaa löytönsä tiedoksi julkisesti. Luovutettuaan farmin poikansa hoitoon hän omistautui vuodesta 1834 lähtien kokonaan julistustyöhön matkustaen ahkerasti ja tehden käsityksiään tunnetuksi myös kirjallisesti. Vuoteen 1844 mennessä Millerin sanotaan pitäneen lähes 4000 puhetta; kuulijoita saattoi olla kerrallaan jopa yli 10 000. Häneen liittyi joukko toisia sananjulistajia, joista olivat näkyvimpiä metodistipappi Josiah Litch, kongregationalistinen pastori Charles Fitch, entinen merikapteeni, kongregationalisti Joseph Bates ja "kristillisen kirkon" (Christian Church) saarnaaja Joshua Himes. Näin syntyi nopeasti laaja adventistinen herätysliike. Avuksi tulivat myös painotuotteet, mm. Millerin omat teokset. Levitettiin suuri määrä traktaatteja ja lentolehtisiä, ja mitä lähemmäksi odotettu ajankohta saapui, sitä lukuisampia "milleriläisiä" lehtiä perustettiin. Toukokuuhun 1844 mennessä oli niiden numeroita levitetty 5 milj kappaletta, miljoonat olivat kuulleet sananjulistajia, ja liike alkoi levitä ulkomaillekin. Samalla herätysliike oli ruvennut järjestäytymään; vuodesta 1840 sen saarnaajat kokoontuivat lyhyin väliajoin "yleisiin konferensseihin" keskustelemaan yhteisistä kysymyksistä.

Milleriläinen liike ei suinkaan pyrkinyt luomaan uutta kirkkoa eikä lahkoa, vaan se halusi olla Kristuksen toista tulemista tähdentävä ja kirkollisten rajojen yli kulkeva herätys, joka tosin arvosteli kirkkoja niiden maallistumisesta. Se sai kuitenkin varsin pian osakseen kritiikkiä kirkkojen taholta, mikä taas johti sen oman kannan jyrkkenemiseen. V. 1843 johtajat selittivät, että uutta liikettä vastustavista kirkoista oli tullut "Babylon" ja että langenneella roomalaiskatolisella "äidillä" oli protestanttisia "tyttäriä". Puhujat ottivat teemakseen Ilmestyskirjan sanat (18: 2): "Kukistunut on suuri Babylon", ja liikkeen saarnaajat ja kannattajat alkoivat erota entisistä kirkoistaan; arvioiden mukaan 50 000 - 100 000 jätti entiset seurakuntansa. - -

1

123

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Amerikkalainen maanviljelijä William Miller (1782-1849) tuli 1800-luvun alkupuolella Raamattua tutkiessaan siihen käsitykseen, että Kristuksen toinen tuleminen ja seurakunnan ylöstempaaminen tapahtuisi 1843-1844. Tätä koskevissa laskelmissaan hän otti lähtökohdakseen Dan. 8:14 olevat sanat: ’Kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö puhdistetaan.’ Hänen käyttämänsä engl. Raamatussa sanat olivat näin. Suom. Raamatussa tässä on: ’Asetetaan jälleen oikeuteensa.’ Miller ymmärsi tässä mainitut 2300 iltaa ja aamua näin moneksi vuodeksi. Hän selitti niiden alkaneen v. 457 eKr., jolloin Esra sai valtuudet järjestää Jerusalemin pyhäkön ja seurakunnan asiat. Tästä ajankohdasta 2300 vuotta eteenpäin vei aikaan 1843-44. Miller odotti Kristuksen tulevan silloin maan päälle puhdistamaan seurakunnan (kirkon) pyhäkköä ja saattamaan sen yleismaailmalliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa.

      Milleriin ja häneen liittyneiden suullinen ja kirjallinen julistus sai aikaan suuren kansanliikkeen. Kun Kristus ei tullutkaan odotettuna aikana, Hiram Edson –nimiselle Millerin ystävälle juolahti mieleen (hän itse piti sitä Jumalan ilmoituksena), että odotuksessa oli tapahtunut erehdys: pyhäkkö olikin taivaassa eikä maan päällä. Kristus meni laskettuna aikana 22.10.1844 taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan siellä ’tutkivaa tuomiota’, jossa hän määrää kunkin kohtalon ja palkan, ja tulee tämän työnsä suoritettuaan toisen kerran maan päälle panemaan tuomion täytäntöön ja antamaan omilleen taivaassa sen kirkkauden, mikä kullekin kuuluu.

      Pian tämän jälkeen ent. merikapteeni Joseph Bates julkaisi pari kirjaa, joissa hän selitti, että Ilm. 14:9-12 ennustetut kolmen enkelin julistukset olivat alkaneet toteutua. Niistä ensimmäinen, ’peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut’, oli alkanut täyttyä milleriläisessä liikkeessä. Siinä oli alkanut toteutua myös toisen enkelin julistus ’suuren Babylonin kukistumisesta’ ja käskystä lähteä siitä ulos. Kolmannen enkelin julistus sisälsi Batesin mukaan sapattikäskyn. Se on Ilm. 7. luvussa mainittu elävän Jumalan sinetti, joka erottaa Hänelle uskollisen kansan niistä, jotka eivät ole Hänen todellista kansaansa."

      Pastori James White ja hänen puolisonsa Ellen G. White omaksuivat nämä Edsonin ja Batesin tulkinnat. Ellen G. White sai niille tukea ”profetioiden” ja ”ilmestysten” kautta, joiden hän uskoi olevan Jumalalta, ja hänestä tuli liikkeen huomattavin johtaja. Se otti itselleen v. 1860 Battle Creekissä, Michiganissa, pitämässään kokouksessa nimen ”Seitsemännen päivän adventistit”. E. G. Whiten mukaan tämä nimi on ”jatkuva syyte protestanttiselle maailmalle; se julistaa erotusta toisaalta Jumalan palvelijain ja toisaalta pedon palvelijain ja sen merkin ottavien (=sunnuntain viettäjien) välillä.” Kirkkokunnaksi seitsemännen päivän adventismi järjestäytyi v. 1863. Sen päämaja oli aluksi Battle Creekissä, mutta muutettiin v. 1903 USA:n pääkaupunkiin Washingtoniin, D.C., jossa sen Takoma Park-nimiseen kaupunginosaa, jossa on myös sen suuri kustannusliike. Suomessa seitsemännen päivän adventismi aloitti työnsä 1891.

      Uuras Saarnivaara, Adventismi Raamatun ja historian valossa
      '

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      6
      1225
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1040
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      166
      1004
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      765
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      717
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      50
      683
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      523
      598
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      597
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      592
    13. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    14. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      525
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      513
    18. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      505
    19. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    20. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      491
    Aihe