Hätätilanne Nokialla

Nyt hallitus apuun Nokialle, ennen kuin on myöhäistä. Katso uusimmat tiedot

ja lisäksi

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000233&subcat=214
178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näin ennen Nokiaa.
Jakeluasemalla veteen oli päässyt kai sadevettä tai maa-ainesta.
Ja syyksi löytyi rikkoutunut säteilytyslaite.
Raja-arvot likaisen ja puhtaan välillä ovat pienet.
Ihmiset herkkiä ja laitteet epävarmoja.
Ei pohjavesikään varmasti ole puhtainta.
Vesi joka puhdistetaan kemikaaleilla voi olla vaikka jätevedenpuhdistuslaitokselta.
Pullovesi on ainakin mahdollista nopeasti vetää markkinoilta ja kieltää.
Hanavesi onkin vaikeampi juttu.
Syynä voi olla vaikka luulo, vanhatputket, pienivuotokohta, vääränlainen käyttö, pumppaamopulmat tai sitten ilkivalta.
Kaivon, pohjaveden sijainti voi olla kriittinen eli alueella voi olla teollisuutta (ollut tai on parhailaan), vanha kaatopaikka, pintavesilähellä nousee kaivoihin, leikkipaikkoja, parkkipaikkoja lähellä tai vaikkapa juoksutuksia.
Yksikantaan maata on möyhennetty tai muokattu.
Syynä pilaantumiseen voi myös olla mineraalit ja kivennäiset joita luontaisesti maasta liukenee pumpattavaan veteen.
Ehkä myös eläimet ja kasvit jotka hakeutuvat veteen ja veden äären.
Ei voi pois sulkea mitään mahdollisuutta perustarvikkeemme veden pilaantumisen syistä.
Mutta juodaanhan maailmalla huonommistakin lähteistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hallitus apuun kirjoitti:

Nyt hallitus apuun Nokialle, ennen kuin on myöhäistä. Katso uusimmat tiedot

ja lisäksi

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000233&subcat=214

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu