Kone sammuu ja tulpat kastuvat

tunturiMittari

Ostin kauppa-autoksi Volvo 240 -88 farmarin 2.litran ruiskukoneella (kärjetön sytytys). Eka kerran teki "tasapään" kun kymmenen asteen pakkasesta jouduin käynnistämään ilman lämmitystä, ajoin muutaman sata metriä ja sammutin. Tämän jälkeen ei millään käyntiin ennen kuin hinattiin lämpimään vähäksi aikaa.
Tulpat olivat kastuneet useamman epäonnistuneen käynnistysyrityksen vuoksi. Bensapumppu toimi oikein, polttoaineen paine mitattiin joka myös ok.
Toinen kerta: n. tunnin sähkölämmityksen jälkeen lähti hyvin käyntiin, käyden tyhjäkäyntiä jonkin aikaa normaalisti jonka jälkeen kierrokset yhtäkkiä laskivat ja hetken päästä kone sammui. Eikä millään käymään tämän jälkeen. Sytytystulpat jälleen kahden epäonnistuneen käynnistysyrityksen jälkeen aivan märät.
Olen kiitollinen kaikista vinkeistä vian etsimisen suhteen sillä Volvo on ensimmäinen ruiskumoottorilla varustettu auto minulla ja siksi hieman outo tuttavuus.