TARTUNTAVAARA

Kuinka laajalle ympäritökuntiin salmonella leviää yms. ? (ihmiset käyvät töissä ulkopaikkakunnilla, valmistavat valmisruokia, jakelevat julkisissa ruokaloissa yms).

Terveystarkistus kaikille Nokialaisille. Karanteeni?

On se hyvä ettei VaToLe ole levinn. laajemmaksi.

Valtio mukaa ? Pahin taitaa olla vielä edessä ?

Vielä olis mahdollista rajata ? Suomi- Pandemia?
2276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllähän siellä Nokian päässäkin vierailee ulkopaikkakuntalaisia, esimerkiksi minä! Viime sunnuntaina kävin porukoilla, he eivät ole vielä sairastuneet. Enkä minäkään. Eli ei nyt kaikki silti sairastu, vaikka tilanne vakava onkin.

Äänestä

ONKO TÄMÄ KÄNNYKÄNVALMISTAJAN AIKOMUS VALLOITTAA NOKIAN KAUPUNKI KÄYTTÖÖNSÄ ? (NOKIAN KAUPUNKI BRANDI)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ULKOPAIKKAKUNTALAINEN kirjoitti:

Kuinka laajalle ympäritökuntiin salmonella leviää yms. ? (ihmiset käyvät töissä ulkopaikkakunnilla, valmistavat valmisruokia, jakelevat julkisissa ruokaloissa yms).

Terveystarkistus kaikille Nokialaisille. Karanteeni?

On se hyvä ettei VaToLe ole levinn. laajemmaksi.

Valtio mukaa ? Pahin taitaa olla vielä edessä ?

Vielä olis mahdollista rajata ? Suomi- Pandemia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu