PESONEN
PUHUI
6287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kaalimaan vartijana... muut kuolemattomat ipuletkautukset!
Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 6.12.2007 klo 13.00
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen puhui 6.12.
itsenäisyyspäivän juhlassa Pukkilassa ja sanoi mm. seuraavaa:
Kunnioitetut veteraanit, maamme rakentajat, hyvä juhlayleisö
Tänään on päivä, jolloin voimme erityisesti muistaa ja kiittää niitä suomalaisia, jotka vaikeissa oloissa tekivät työtä ja uhrautuivat maamme ja sen kansan tulevaisuuden ja parempien elinehtojen puolesta.
Me, jotka synnyimme aineellisesti nykyistä köyhempään, mutta kaiken todella tarpeellisen omistaneeseen Suomeen, tunnemme syvää kiitollisuutta niitä sukupolvia kohtaan, jotka niukoissa oloissa kovaa työtä lapsesta asti tehden nostivat Suomen kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnaksi, vieläpä maailmanennätysajassa.
Kansojen elämässä on, kuten yksittäisten ihmistenkin elämässä, eri kokoisia nousuja ja laskuja. Joskus tie on noussut korkealle ja avannut huikaisevan kirkkaat ja avoimet näköalat. Joskus tie on vienyt syvään laaksoon, kuin kuilun pohjalle, noustakseen sieltä uudelleen ennen pitkää.
Tällainen on ollut myös Suomen kansan tie ja samalla maamme kohtalo.
Suomen kansan oman itseyden herääminen ja muotoutuminen oli pitkällinen prosessi. Tahto ja uskallus kasvoi vähitellen valmiuteen ottaa tulevaisuus omiin käsiin. Siihen vaikuttivat sekä ulkoiset olosuhteet, että määrätietoinen valistustyö, jota maamme kansalliset herättäjät tekivät erityisesti 1800-luvulla.
Vuosisadat, jotka suomalaiset elivät muiden vallan alla, jättivät omat jälkensä ja ne näkyvät vielä 2000-luvun Suomessa. Vitsissä esiintyvä suomalainen miettii elefantin nähdessään, että "mitähän tuo minusta ajattelee".
Vähemmän huvittavaa on heikko itsetunto ja alamaisuus, joka voi poliittisessa päätöksenteossa johtaa oman maan ja sen kansalaisten edun sivuuttamiseen vain siksi, että pelätään häirikön leimaa. "Mitähän tuo minusta ajattelee", on heikko lähtökohta omien tavoitteiden ajamiselle ja yhteistyölle.
------
Suomi on monessa suhteessa edistyksellinen maa, mutta samalla eräissä suhteissa takapajula. Suomi on keskustelun kehitysmaa. Jos meillä olisi avointa keskustelua - jota kyllä yleisesti vaaditaan - olisimme viime vuosina keskustellet siitä, mitä tarkoitamme, kun puhumme itsenäisyydestä ja demokratiasta.
Itsenäisyyspäivää vietettäessä on kohtuullista pohtia sitä, mitä tarkoitamme itsenäisyydellä. Jokainen voi ja saa ymmärtää itsenäisyyden sisältävän eri asioita, mutta peruskäsitteestä tulisi olla yhteisymmärrys. Musta ei voi olla valkoista. Jos niin väitetään, tulee ennen pitkää vaikeuksia.
Se itsenäisyys, jonka Suomi saavutti v. 1917, täytti määritelmän, jonka mukaan itsenäisen valtion valtioelimillä tulee olla muiden valtioiden väestöstä ja valtioelimistä riippumaton lainsäädäntövalta, oman maan lainsäädäntöön perustuva tuomiovalta ja oman maan lainsäädännölle alistettu toimeenpanovalta sekä täysi oikeus määrätä suhteistaan ulkovaltoihin.
Tuon määritelmän mukaan tämän päivän Suomi ei ole itsenäinen valtio.
EU:n lainsäädäntö on jäsenvaltioiden lainsäädäntövaltaan nähden ylemmän asteista ja ensisijaista. Se sitoo sekä jäsenvaltioita että myös niiden kansalaisia suoraan. EU:n tuomioistuin antaa sekä jäsenmaiden kansalaisia koskevia tuomioita, että jäsenmaiden oikeuslaitoksia sitovia ennakkopäätöksiä. EU:n säädökset ja toimielimet ohjaavat myös jäsenvaltioiden toimeenpanevia viranomaisia.
Suomi on sitoutunut EU:n yhteiseen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Itse asiassa tuo sitoumus piti antaa ennen kuin edustajamme aloittivat neuvottelut EU-jäsenyydestä.
Markku Envallin aforismi "Kulttuuri kestää melkein mitä tahansa, mutta sairasta kieltä, sanojen syöpää, se ei kauan kestä" on mitä ajankohtaisin. Sanojen syöpää on se, kun esitetään, että "tämän päivän itsenäisyys on kasvavaa riippuvuutta muista". Näin on eräs merkittävä suomalaisvaikuttaja todennut.
Meidän siis pitäisi uskoa, että mitä enemmän olemme riippuvaisia muista, sitä itsenäisempiä olemme. Tiedämme, että ihmisiä hallitaan sanoilla. Meidän ei tule kuitenkaan hyväksyä kielen väärentämistä ja mädättämistä, sillä se on keino, jolla diktaattorit ovat päässeet valtaan.
Itsenäisyyden edelleen jatkumisen perusteluiksi on myös tarjottu mm. sitä, että olemme mukana päättämässä omista asioistamme EU:ssa. Jos tämä perustelu hyväksytään, on myös hyväksyttävä, että esimerkiksi Viro oli itsenäinen ollessaan osa Neuvostoliittoa. Neuvosto-Viron edustajat olivat mukana päättämässä Viron asioista Moskovassa.
----
Valtiollinen itsenäisyys on tärkeä sinänsä, mutta se on myös kansanvallan perusta. Kansanvalta voi toteutua vain itsenäisissä valtioissa. Ylikansallinen kansanvalta on jo käsitteenäkin mahdottomuus, eikä ole olemassa esimerkiksi Euroopan kansaa.
Kansallisvaltioista puhuminen halutaan usein leimata likaiseksi. Nationalismi on ruma sana. Kiihkokansallismielisyyttä ei pidäkään hyväksyä eikä tukea. Sen sijaan tarvitaan kiihkotonta isänmaallisuutta.
On kysymys siitä, että kansanvalta tarvitsee puitteet toteutuakseen. Kansan vallan puitteena, toteuttamispaikkana paras ja ainoa toimiva on ollut itsenäinen valtio. Koollakin on väliä. Parhaiten kansan ääni voi kuulua ja kansanvalta toteutua pienehköissä valtioissa. Onpa mainittu, että Suomen kokoinen noin viiden miljoonan asukkaan valtio olisi ihanteellisen kokoinen toimiakseen kansalaistensa hyväksi.
Itsenäisyys ei sulje pois yhteistyötä. Päinvastoin. Mutta vain sellainen, joka hallitsee itseään, voi tehdä aitoa yhteistyötä.
Ja kansainvälistä yhteistyötä todella tarvitaan nykyistä enemmän. Ilmastonmuutos on yksi monista ja merkittävimmistä uhkista, joiden voittaminen vaatii laajaa yhteistyötä. Alkanut vuosisata tulee olemaan toisenlainen kuin 1900-luku, jolloin energiankulutus tuhatkertaistui ja jonka viimeisellä neljänneksellä käytettiin viidennes maailman uusiutumattomista luonnonvaroista.
Tällä vuosisadalla on pakko löytää tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille. Kun vielä haluamme pysäyttää kasvavan eriarvoistumisen,
tämä merkitsee, että meillä ei ole varaa antaa taloudellisen harvainvallan, eli ns. markkinavoimien hallita yhteiskunnallista kehitystä nykyiseen tapaan.
------
On sanottu, että se joka pelkää kansanäänestyksiä, pelkää totuutta. Jos pyrimme totuudellisuuteen, miksi pelkäisimme antaa kansalaisille todellista valtaa?
Inhimilliseen ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntakehitykseen tarvitaan toimivaa kansanvaltaa, aitoa demokratiaa, ja kansanvalta voi toteutua vain itsenäisessä maassa.
Vaalien järjestäminen ei vielä merkitse toimivaa kansanvaltaa. Vaalien on oltava reilut ja kansalaisilla on oltava mahdollisuus tutustua kaikkiin tarjolla oleviin vaihtoehtoihin edes kohtuullisen tasapuolisesti.
Sama pätee kansanäänestyksiin, joiden tulisi olla sekä reiluja että sitovia.
Kansanvalta ei saa olla sitä, että kansa saadaan päättämään jostakin vaan sitä, että annetaan kansan aidosti päättää.
On pakko kysyä, miten on mahdollista, että Suomen oman perustuslain ja kaiken lainsäädännön yläpuolelle ollaan eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä hyväksymässä EU:n perustuslaki ilman kansanäänestystä tai edes sitä, että asiasta olisi käyty hiljattain pidetyissä eduskuntavaaleissa mitään keskustelua.
------
Tänä päivänä on syytä erikseen kiittää niitä keskuudessamme olevia veteraaneja ja kotirintaman taistelijoita, jotka turvasivat maamme itsenäisyyden raskaina sotavuosina.
Eräs keskustelukumppani pysäytti minut taannoin sanomalla, että itsenäisyydestä on maksettava hinta ja se hinta on, että on oltava hereillä.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä toteamus osui kohdalleen. Me emme Suomessa osanneet olla hereillä 1990-luvun alussa. Olemme vuosisatoja varustautuneet maamme rajojen ulkopuolelta tulevaa vihollista vastaan, mutta emme osanneet varautua siihen, että maamme itsenäisyydelle tulisi uhka maan rajojen sisäpuolelta, omien päättäjien taholta.
Kun Suomi kerran tulevaisuudessa taas täyttää itsenäisen valtion tunnusmerkit, meidän on huolehdittava siitä, että olemme jatkossa hereillä.
Suomen tulevaisuus on joka tapauksessa Suomen kansan - siis Suomessa asuvien Suomen kansalaisten - käsissä. Sen on aika ryhtyä tekemisen kohteesta tekijäksi.
------
Neljäkymmentä vuotta sitten vietetyssä itsenäisyysjuhlassa oli myös ulkomaisia vieraita. Erään britin kerrotaan sanoneen, että itsenäisyydessä vaikeimpia ovat ensimmäiset 250 vuotta, sitten asia alkaa sujua kuin itsestään.
On syytä kysyä, minkälaisen perinnön annamme kasvaville ja tuleville sukupolville. Kun Suomen kansa ymmärretään siten, että siihen kuuluvat nykyisin elävien suomalaisten lisäksi sekä menneet, että tulevat suomalaiset sukupolvet, voimme löytää tarvittavan vastuullisuuden, nöyryyden ja päättäväisyyden, joiden avulla jätämme perinnöksi hyvän maan.
Itsenäisen, kansanvaltaisen ja oikeudenmukaisen Suomen.
------------------------------------------------
Eikö tuo linkki olisi vallan mainiosti riittänytt? Miksi täytyy sama juttu tänne copy and pasteta?
kerran IPUlaisten osaamisen tason. Turhiksien korkeakoulu, tuo IPU!
mutta turhaa todella on leikata ja liimata koko tekstiä, kun linkki jo oli olemassa. Vähintään yhtä näppärästi teksti sieltä linkistä on luettavissa.
Tässä tapauksessa linkistä on sekin etu, että IPUn sivuilla on paljon muutakin mielenkiintoista, joka kannattaa lukea - ja linkkihän vie sinne:
http://www.ipu.fi
Samaan aikaan Ilkka ripuloi lahkeet kakassa.