Mistä johtuu?

Olen yli 40v

olen ollut noin 5 vuotta työtön, baareissa aika paljon aikaani kuluttava nainen. Baarikaverit (naiset 35-63v) olivat aina niin huolissaan minusta ja sanoivat että "tekisit jotain, menisit töihin", hanki mies, jätä se mies, neuvoja kyl sateli.... Minä en ollut silloin vielä valmis tekemään mitään, koska vaikka olen tosi avoin ihminen, niin olen auttamattomasti myös pelkuri. No nyt sitten vuos sitten sanoin näille baarikavereilleni, että olen ilmoittautunut ammattiin johtavalle kurssille joka kestää vuoden. Tämän kertomiseni jälkeen minulta meni kaks kaveria. Toinen 38v ja toinen 63v nainen, eivät halua enää jutella minun kanssani. Puhuvat pahasti selkäni takana, kertovat ne jäljelle jääneet baarituttavani. Tää alkoi heti sen jälkeen kun ilmoitin ryhdistäytyväni.
(nyt olen muuten juuri valmistunut siihen ammattiini, mutta olen edelleen töitä vailla)

En ole heille tästä mennyt mitään sanomaan, ihmettelen vain kovasti että miten se tuuli nyt noin kääntyi ihan yks kaks? Mitään en ole pahasti sanonut, mitään pahaa en ole tehnyt, ollut ihan samanlainen oma itteni kuin aiemminkin.
Nykyammattini on miehisellä alalla. Olin ennen naisellisella alalla, mutta kun tulen paremmin miesten kanssa toimeen ja tämä oli aina ollut haaveammattini, niin valitsin tämän.

Niin ja nämä naiset ovat itse kaikki töissä. Se 63v jää tosin keväällä joskus eläkkeelle.
Baarin miesten mielestä olen "hyvä jätkä" ja ovat ylpeitä mun puolesta uudesta ammatistani ja antavat paljon neuvojakin, ovat ystävällisiä.

Ihmettelen vaan että naiset käänsivät kelkkansa niin yks kaks.

11

1102

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aloit.

      etten enää paljon käy siinä entisessä kantapaikassani. Enkä missään muuallakaan. Työni ei salli sitä. Olen siis ryhdistäytynyt huolella.

    • N mielipide

      Naiset kokevat kateuden tunnetta, siitä että sinulla on tahtoa toimia ja tehdä päätöksiä. Kun sinä toimit päämäärätietoisesti niin he kokevat alemmuudentunnetta omasta paikallaan junnaavasta elämäntyylistä. Siitä se kateus kumpuaa.

      • oikein oikein

        Joo kyllä niitä alasvetäjiä löytyy jotka eivät tykkää siitä jos joku tekee muutosta,ravintoloista ei loppujenlopuksi seuraa mitään hyvää pitemmänpäälle,tansseista voi kylläkin löytää elämänkumppanin mutta sitä en ymmärrä että baareissa notkutaan päivät pitkät,kateutta se tosiaankin on kun he eivät hyväksy sinun muutosta,sinä olet toiminut aivan oikein jatka samaan malliin.

      • olen yli 40v

        niin sen varmaan täytyy ollakin, eipäs tullut mieleenkään aiemmin. Hyvä että kysyin täältä! Ja kiitos vastauksesta.

      • olen yli 40v
        oikein oikein kirjoitti:

        Joo kyllä niitä alasvetäjiä löytyy jotka eivät tykkää siitä jos joku tekee muutosta,ravintoloista ei loppujenlopuksi seuraa mitään hyvää pitemmänpäälle,tansseista voi kylläkin löytää elämänkumppanin mutta sitä en ymmärrä että baareissa notkutaan päivät pitkät,kateutta se tosiaankin on kun he eivät hyväksy sinun muutosta,sinä olet toiminut aivan oikein jatka samaan malliin.

        jatkan kyllä samaan malliin ja huomenna taas työnhakuun, kyl kohta luulis tärppäävänkin. Mut sitä kateellisuutta en todellakaan ymmärrä, heillä itselläänkin kerta on töitä ja ammatit.

      • N mielipide
        olen yli 40v kirjoitti:

        niin sen varmaan täytyy ollakin, eipäs tullut mieleenkään aiemmin. Hyvä että kysyin täältä! Ja kiitos vastauksesta.

        Tuo sinun kuvailemasi tilanne on varsin tavallinen. Kadehtijan roolissa oleva ei välttämättä itse edes huomaa kadehtivansa. Hän vaan saattaa kokea sinun ryhdistäytymisesi ahdistavana ja siksi hän karttaa seuraasi. Jokainen meistä on varmaan jossain elämäntilanteessa toiminut samalla tavalla.

        Itse kontroloin kateuden tunnetta ajattelemalla positiivisesti.
        1.) Ajattelen, että on se hyvä että juuri MINUN ystäväni (eikä jonkun ventovieraan) pärjäävät tässä maailmassa.
        2.) Jokainen onnellinen ja hyväntuulinen ihminen ympärilläni kohentaa omaa mielialaani.

        Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että sinunkin ystäväsi hyötyisivät sinusta enemmän iloisena ja onnellisena.

      • nainen yli 40v
        N mielipide kirjoitti:

        jos minäkin saan ammatin ja töitä, kun heillä itellään ne jo on? :(
        Sul on ainakin asenteet kohallaan, hyvä juttu. :)

      • on se että
        nainen yli 40v kirjoitti:

        jos minäkin saan ammatin ja töitä, kun heillä itellään ne jo on? :(
        Sul on ainakin asenteet kohallaan, hyvä juttu. :)

        ne ei enää voi surkutella et voivoi ku ei edes töissä käy, baarissa vaan istuu, on kyllä semmonen ihminen että voivoi onneks me ei olla semmosia, ollaan sentään töissä jne.

        Älä niistä välitä, jos mahdollista ni näytä niille kalkkunoille, hoidat hommas niin hyvin kun pystyt.

        No onnee työnhakuun.

      • olenkin jo
        on se että kirjoitti:

        ne ei enää voi surkutella et voivoi ku ei edes töissä käy, baarissa vaan istuu, on kyllä semmonen ihminen että voivoi onneks me ei olla semmosia, ollaan sentään töissä jne.

        Älä niistä välitä, jos mahdollista ni näytä niille kalkkunoille, hoidat hommas niin hyvin kun pystyt.

        No onnee työnhakuun.

        ollut harjoittelemassa erään alani "alalla" (alaani kuuluu kaikenlaista ja tää on nyt sellasta jota en ole opetellut siitä vielä, siks harjoittelin pari päivää ihan ilmaiseks, et opin jutut)
        Niin ja tänään saan tietää sainko siitä paikasta vakinaisen työpaikan ja millä palkalla. Oottelen tässä sitä puhelua, et sovitaan tapaaminen pomon kanssa. Tällekin alalle kun on tes, eikä se ole mikään ihan pieni se tes aloittelijallekkaan. (pitäskös kertoo se "kavereille"?) ;)
        En ole heitä nyt vähään aikaan nähnytkään, kun tää mun työni on sellasta että oltiin jopa yli 13 tuntia yks päivä töissä, ei jaksa eikä saiskaan istua baareissa jos työni mielin pitää ja mähän mielin. :) no tulipa ny lörpöteltyä täs ku aikaa on...
        Aika hyvä toi "onneks me ei olla tollasia, ollaan sentäs töissä" sitä ne varmaan aatteliki, et ketäs ne nyt saa haukkua, ku mua ei enää? Varmaan ne ny arvelee että musta ei ole siihen hommaan, no mä näytän niille kalkkunoille et musta on. :)

    • mitään hyvää

      Tuo nyt on ihan tuttua toimintaa. Ihmiset ovat kateellisia, vaikka heillä itsellään voisi olla paremminkin asiat kuin sillä, jota kadehditaan.
      Esim. on naapurukset, joista parempiosainen on paremmin palkattu, paremmin koulutettu, hienompi talo, kauniimpi puoliso, etevämmät lapset, mutta kun tämä hyväosainen huomaa, että se kaikessa vähän huonompiosainen naapurikin menestyy aika hyvin, vaikkei nyt ihan ylläkään ehkä hänen tasollaan, niin voi, voi. Se on paha, siis se on paha, että edes pyrkii porras portaalta parantamaan elämäänsä. Näin se vain on. Tällainen syö ihmissuhteita pahasti.

      • Olen yli 40v

        että olen saanut töitä ja löytänyt jopa unelmien miehenkin, joka kihlasi minut hiljattain. Siitähän se riemu ja pahat juorut taas liikkeelle lähtiskin.. Ikävää oli kuitenkin todeta, että millasia he todellisuudessa olivatkin, nämä "ystävättäreni". :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1676
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1172
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      953
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      794
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      568
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      552
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe