Molbergin Tuntematon

Tuli eilen telkkarista. Jokin siinä jäi vaivaamaan. Tarina oli suurinpiirtein sama kuin Edvin Laineen versiossa mutta toteutus tökki pahemman kerran. Epätarkasti leikattu mielestäni, tai sitten materiaalia ei ollut tarpeeksi. Kuvauskin oli paikoin harkitsematonta eli sommittelematonta. Ja nuorissa miehissä oli liikaa statistin tasoisia suorituksia. Panitteko merkille? Vai olenko minä liikaa Laineen version lumoissa?
202562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olen vähän samaa mieltä.Kohtauksia on tavallaan pidennetty alkuperäisversiosta, monia jopa liikaakin.Leikkaamaalla tuosta olisi saanut kyllä tiiviimmän tarinan, nyt oli "löysää" ainakin nykymakuun.
Käsivarakuvaus tekee monista kohtauksista turhan levottoman, ei oikein sovellu staattisiin tilanteisiin.
Molemmissa Tuntemattomissa on myös liian paljon amatöörimäisiä näyttelijäsuorituksia, replikointia ja kiusallisia mokia (uudemmassa esim.kohtaus,jossa Lehto ja Riitaoja painivat suossa, pokka pettää Hannu Kiviojalta).Tosin tästä voi myös syyttää ohjaajaa,joka on kelpuuttanut tuollaisen otoksen filmiin.
Vanhemmassa taas kuvausryhmä näkyy varjoina turhan usein tai sitten on ns.klaffivirheitä:säätila muuttuu pilvisestä aurinkoiseksi kesken otoksen.
Molemmista tuntemattomista kun kokoaisi yhden hyvän ja pituudeksi maksimi kaksi tuntia, niin...

Äänestä
  • Kyllä se vielä filmataan kolmannen ehkä neljännenkin kerran. Toivotaan että tulevat tekijät ottavat oppia vanhempien versioiden virheistä.

    Äänestä

Muutama ihmetys Mollen versiosta.

1. missä on linnan kirjoittama huumori joka löytyy kirjasta

2. elokuvan loppu on aivan erilainen kuin kirjan.

Mollen tuntematon oli itselle jo ilmestyessään pettymys.

Äänestä

malliesimerkki siitä, kuinka täydellisesti voi huolimaton ohjaustyöskentely, huono näyttämöllepano ja huono leikkaus pilata loistavan tarinan. Elokuvassa ei ole lainkaan ymmärretty kohtauksien olennaisuuksia, ne on usein pätkitty merkityksettömäksi mössöksi, jonka olisi aivan hyvin voinut jättää kokonaan pois. Dialogit ovat suurimmaksi osaksi käsittämättömän huonoja. Tuntuu merkilliseltä, että usein hyvätkin näyttelijät ovat voineet noin alisuorittaa roolinsa. Toivottavasti joku todellinen ohjaaja joskus tulevaisuudessa tekee tästä hienosta romaanista sen arvoisen elokuvan.

Äänestä

Laineen version lumoissa, sitähän on televisio pakkosyöttänyt kansalle jo niin kauan että kaikki osaavat sen ulkoa eivätkä voi sulattaa poikkeavaa tulkintaa. Tässä televisioversiossa ehkä onkin jonkin verran löysää, elokuvateatteriversio oli lyhyempi ja napakampi. Kyllä tämäkin silti monin paikoin oli todella koskettava ja toi mielestäni Väinö Linnan romaanin pasifismin paremmin näkyviin kuin Laineen versio.

Äänestä
  • Onhan Mollen Tuntemattomassa muutama hyvä asiakin, vaikka melko tuntemattomaksi elokuva on saatu.
    Hyvät asiat ovat Rokan murre, ja siinähän sitä olikin. Huonoja ovat Peteliuksen sekä Väänäsen luonnottomaksi värjätyt hiukset ja koko muu elokuva.
    Jaa, näitten tosikkojen seurassa Honkajokikin tuntuu olevan aivan tavallinen solttu. Kaurismäkien ilmaisu on paljon velkaa tälle elokuvalle.

    Äänestä

  • kultakorva kirjoitti:

    Onhan Mollen Tuntemattomassa muutama hyvä asiakin, vaikka melko tuntemattomaksi elokuva on saatu.
    Hyvät asiat ovat Rokan murre, ja siinähän sitä olikin. Huonoja ovat Peteliuksen sekä Väänäsen luonnottomaksi värjätyt hiukset ja koko muu elokuva.
    Jaa, näitten tosikkojen seurassa Honkajokikin tuntuu olevan aivan tavallinen solttu. Kaurismäkien ilmaisu on paljon velkaa tälle elokuvalle.

    versiossa, ja kun en tätä elokuvaa ole nähnyt sitten parinkymmenen vuoden takaisen ensi-illan, niin nyt huomasin että eipä enää häirinnyt Pirkka-Pekka Peteliuskaan Hietasen roolissa, se kun ei enää pyöri televisiossa niin paljon kuin silloin ennen. Kaiken kaikkiaan elokuva on rohkea ja onnistunut taideteos. Varmasti Molle tiesi miten rakastettu Laineen versio on, joten oli uhkarohkea teko tehdä se eri tavalla. Mutta kyllä kannatti. Molemmat elokuvat ovat hyviä.

    Saattaa tosiaan olla että Kaurismäet ovat opppineet paljon Mollelta, mutta huonommankin idolin olisivat voineet valita. Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on tosiaan yksi niistä harvoista suomalaisista elokuvista jotka yltävät samallle tasolle kuin nämä kaksi Tuntematonta.

    Äänestä

  • ohjaamassa kirjoitti:

    Kari Väänänen Lammiona ottaa vastaan Rokan täydennyksenä, ja sanoo tälle: Ei ole vapaita joukkueenjohtajan vakansseja, ja käskee Rokan mennä kolmanteen komppaniaan ja ilmoittautua vänrikki Koskelalle.

    Ihmetyttää miten tällainen asiavirhe on päässyt läpi. Mikä lie tekijöiden jalkaväen tuntemus yleensä ollut?

    Äänestä

  • resups kirjoitti:

    ei huomaa tuossa mitään ihmeellistä

    Äänestä

  • ohjaamassa kirjoitti:

    versiossa, ja kun en tätä elokuvaa ole nähnyt sitten parinkymmenen vuoden takaisen ensi-illan, niin nyt huomasin että eipä enää häirinnyt Pirkka-Pekka Peteliuskaan Hietasen roolissa, se kun ei enää pyöri televisiossa niin paljon kuin silloin ennen. Kaiken kaikkiaan elokuva on rohkea ja onnistunut taideteos. Varmasti Molle tiesi miten rakastettu Laineen versio on, joten oli uhkarohkea teko tehdä se eri tavalla. Mutta kyllä kannatti. Molemmat elokuvat ovat hyviä.

    Saattaa tosiaan olla että Kaurismäet ovat opppineet paljon Mollelta, mutta huonommankin idolin olisivat voineet valita. Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on tosiaan yksi niistä harvoista suomalaisista elokuvista jotka yltävät samallle tasolle kuin nämä kaksi Tuntematonta.

    Uudemmassa ehdottomasti parempia ovat Rokka ja Koskela. Petelius hoitaa myös hienosti Hietasensa, paljon kamalampaa oli katsoa PPP:ta Tali-Ihantalassa.

    Jokavuotisen Laineen version jälkeen oli piristävää nähdä Mollen realistisempaa otetta.

    Äänestä

Tuo leffa on kyllä sellainen tyypillinen 70/80-luvun tuote jossa on haluttu hillitä ja ottaa "lumoa" pois Laineen aikaisemmasta legendaarisesta kuvauksesta. Nuo kuvausten kaoottisuus on kyllä osaksi ollut Mollbergin tarkoitus korostaa sodan mielettömyyttä ja kaottisuutta mutta näyttelijöiden suoritukset ovat mielestäni kyllä yleensä huonompia kuin Laineen tuntemattomassa joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Mielestäni esim Paavo Liski ja Pirkka-Pekka Petelius kyllä ovat aika vakuuttavia. Tässä töytyy myös muistaa että kirjailija Väinö Linna muistaakseni itse kirjoitti käsiksen siihen Laineen elokuvaan joten se on siinä mielessä kyllä aidompi kuin Mollbergin.

Äänestä
  • Kirjailija Väinö Linna antoi täyden tukensa Rauni Mollbergin elokuvahankkeelle ja oli alun alkaen mukana sen käsikirjoitustyössä. Vaikka Edwin Laineen ohjaus puolusti paikkaansa, Tuntemattoman sotilaan uudelleenfilmaukseen haluttiin löytää uusia näkökulmia. Näyttelijät ovat nuorempia, koska johtoajatuksena on nuoren ihmisen tie sotaan ja sen mielettömyyteen. Samalla se on kunnianosoitus niille jotka ovat käyneet sen kaiken läpi

    http://www.suomikauppa.fi/product_info.php?products_id=472

    Äänestä

  • tässäkin kirjoitti:

    Kirjailija Väinö Linna antoi täyden tukensa Rauni Mollbergin elokuvahankkeelle ja oli alun alkaen mukana sen käsikirjoitustyössä. Vaikka Edwin Laineen ohjaus puolusti paikkaansa, Tuntemattoman sotilaan uudelleenfilmaukseen haluttiin löytää uusia näkökulmia. Näyttelijät ovat nuorempia, koska johtoajatuksena on nuoren ihmisen tie sotaan ja sen mielettömyyteen. Samalla se on kunnianosoitus niille jotka ovat käyneet sen kaiken läpi

    http://www.suomikauppa.fi/product_info.php?products_id=472

    Kiitos tiedoista. Onhan tuossa ihan varteenottavia näkökohtia.

    Elokuvasta, sen toteutuksesta ja vertailemisesta Edvin Laineen versioon, voidaan kuitenkin olla monta mieltä.

    Edvin Laineen versio minun mielestäni puolustaa paikkansa, vaikkakin Mollbergin elokuva monella tavalla täydentää sitä.

    Äänestä

Kyllä uudempi versio mielestäni kuvaa paremmin sodan mieletömyyttä. Näyttelijäsuoritukset ovat pääosin kelvollisia, Suden "tassu" olis voitu valita paremmin. Kyllä kirjan tunnelma välittyy uudessa paremmin.

Nää on maku asioita, itse en vanhaa versiota ole jaksanut katsoa toista kertaa.

Tosin kumpikaan versio ei ole kirjan veroinen.

Äänestä

Vaikka uusi Tuntematon oli väreissä, se ei kyllä muuten parantunut. Tarkoitan enen kaikkea replikointia. Eivät oikeat sotilaat puhuneet noin huolitellusti ja sivistyneesti. PPP oli kyllä hyvä, mutta Rokka oli turhan vaatimaton raivokohdissaan. Ja Koskela oli lähinnä koominen juopottelu-tappelukohdassa: "tararamtamtaa" lausuttuna sivistyneesti oli kaiken huippu! Ei siinä ollut samanlaista suomalaista uhoa kuin Kosti Klemelällä. Ja paljon muuta, mitä en viitsi edes mainita.

Äänestä

Minua taas jokin viehättää tässä Molbergin näkemyksessä. Katsoin sen nyt uudestaan monen vuoden jälkeen ja tietty hiljaisuus mikä elokuvassa on kaiketi tarkoituksella haettu tehokeinoksi jotenkin pysäytti. Oletteko huomanneet ettei siinä ole esim. musiikkia juuri ollenkaan. Petroskoin paraati kohtauksessa oli musiikkia, mutta muuten täysin hiljaista, lopussa ei mitään, hiljaisuus vain ja tekstit. Ajattelin itse niin, että tämä olisi tehokeino tuoda ilmi sodan synnyttämää ilmapiiriä. Toinen mikä Molbergin versiossa on mielestäni parempaa on selvempi ristiriita miehistön ja upseeriston välillä. Molberg tuo sen heti ja selkeämmin esiin. Kosketti se hiljaisuus ja jonkinlainen epätoivoinen surullisuus joka vallitsee koko elokuvan ajan. Hyvä elokuva minusta.

Äänestä

En pitänyt kiroilusta. Repliikit olivat ponnettomia. Edwin Laineen ohjaamassa on enemmän tunnetta ja mikä parasta, huumoria.

Äänestä

Termi "sodan mielettömyys" alkaa olla jo klisee ja sitä käytetään edelleen varsinkin Mollbergin tuntemattomasta puhuttaessa. Sotaa itsessään tuskin kukaan pitää mahtavana seikkailuna.

Kosti Klemelä ja Risto Tuorila molemmissa elokuvissa hyviä Koskelana. Varmaan tarkoituksella valittu mahdollisimman samanoloinen näyttelijäkin Koskelan rooliin. Ongelmana oli vain Tuorilan yli-ikäisyys.

Heikki Savolaisen Hietanen lyö mennen tullen Peteliuksen roolin. Molemmat tosin yli-ikäisiä.

Mielestäni Rokka oli molemmissa melko huono. Rokan rooli on kuitenkin semmoinen, että vaikka sen näyttelisi kuinka huono näyttelijä, olisi se yleisön suosikki. Paavo Liski oli hyvä näyttelijä, mutta mielestäni hän ei sopinut Rokan rooliin, vaikka karjalainen olikin. Reino Tolvanen taas näytteli rankasti yli.

Veikko Sinisalon Lahtinen oli niin hyvä, ettei Pertti Koivula pystynyt samaan.

Rahikainen ja Vanhala uudessa hyviä. Mika Mäkelä ja Tero Niva oikeat tyypit, Mäkelä varsinkin naistennaurattajana. 46-vuotias Kaarlo Halttunen kokonaan väärä tyyppi parikymppiseksi luikuriksi. Myös Leo Riutun Vanhala hyvä, tosin yli-ikäinen.

Kari Väänänen, vaikka hyvä olikin, ei yltänyt Lammiona Jussi Jurkan tasolle. Siihen nähden hieno suoritus, ettei Vänä ole käynyt armeijaa.

Pekka Ketonen parikymppisenä idealisti-Kariluotona "aidompi" kuin liki 30-vuotias Matti Ranin.

Ossi-Ensio Korvuon Määttä liian näkymätön Pentti Siimekseen verrattuna.

Ensio Kortelaisen Mielosesta ei juuri muistikuvaa, jäi turhan taustalle, samoin Mikko Niskasen Salo ja Juha Riihimäen Sihvonen verrattuna "oikeaan" Mikko Niskaseen, Tapio Hämäläiseen ja Martti Romppaseen.

Seppo Juusosen Suentassu sivuhahmo Kale Teurosenkin rooliin verrattuna.

Tarmo Manni ylivertainen Honkajoki. Timo Virkin rooli oli muutenkin turhan pieni.

Hannu Kivioja ja Pauli Poranen loistavia Riitaojana ja Lehtona, mutta niin olivat Olavi Ahonen ja Åke Lindmankin.

Matti Nurminen Sarastienä kopioi turhaan Tauno Paloa aina äänenpainoja myöten.

Veikko Tiitinen Kaarnana turhan vaisu verrattuna Pentti Irjalaan, samoin yli-ikäinen. Yli-ikäisyys myös Martti Kainulaisen ongelma Korsumäkenä verrattuna Aarne Laineeseen.

Jaakko Kuusisaari loistava, mutta turhan tuhti Mäkilä. Vilho Siivola ei ollut uskottava parikymppinen 45-vuotiaana.

Risto Salmi ja Topi Kankainen loistavia Korpeloita. Ikävä, että rooli oli niin pieni.

Laineen versiossa repliikit lausuttiin, kuten näyttämöllä. koko muu joukko hiljeni, kun esimerkiksi Martti Romppanen sutkautti kuolemattoman repliikkinsä, että kuspäetähän sitä hättäilemällä.

Mollbergin versiossa oli tosiaan turhan paljon statistin tasoisia suorituksia.

Tässä MINUN mielipiteeni. Jos joku on eri mieltä, saa olla aivan vapaasti.

Äänestä
  • "Jaakko Kuusisaari loistava, mutta turhan tuhti Mäkilä. Vilho Siivola ei ollut uskottava parikymppinen 45-vuotiaana"
    ----------------------------------------------
    Jaakko oli suomen mestaruus tason painija.
    Molberg oli sanonu että ei tartte enää miestä nähdäkkään kun oli nähny Jaakon t-paitoja narulla kuivamassa.

    Äänestä

  • hevosmies kirjoitti:

    "Jaakko Kuusisaari loistava, mutta turhan tuhti Mäkilä. Vilho Siivola ei ollut uskottava parikymppinen 45-vuotiaana"
    ----------------------------------------------
    Jaakko oli suomen mestaruus tason painija.
    Molberg oli sanonu että ei tartte enää miestä nähdäkkään kun oli nähny Jaakon t-paitoja narulla kuivamassa.

    Vanha Tuntematon on takaraivossa kuin hakattu halko. Uutta en ole edes viitsinyt katsoa, kunnes oli pakko.

    Yes, yllätyin. Jos Mollberg olisi laittanut elokuvaan musiikin, vertaisin sitä Hollywood-filmeihin. Naisen sydämeen iskee... TARINA, HENKILÖT, TAPAHTUMAT ... Henkilöt kaikki tasavertaisia toisiinsa nähden, kuka kuolee alussa kuka ei.

    Tuntematon sittenkin RULES!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hmm tuota... kirjoitti:

Tuli eilen telkkarista. Jokin siinä jäi vaivaamaan. Tarina oli suurinpiirtein sama kuin Edvin Laineen versiossa mutta toteutus tökki pahemman kerran. Epätarkasti leikattu mielestäni, tai sitten materiaalia ei ollut tarpeeksi. Kuvauskin oli paikoin harkitsematonta eli sommittelematonta. Ja nuorissa miehissä oli liikaa statistin tasoisia suorituksia. Panitteko merkille? Vai olenko minä liikaa Laineen version lumoissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu