SITRA:n sisällä

Kepu-Ahon suojissa.

Herrojen sivutoimirekisteri on kuulemma salainen.

On siinä markkinatalouden avoimuus kaukana.
4174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ulospäin ollaan niin porvaria, mutta keskenään ollaan kuin pikku-neukkulassa.

Äänestä
  • sellainen on Ahon pikku-neukkula.

    Äänestä

Täytyyhän joku tolkku olla tällä rikkaiden rahastamisella ja vielä valtioltamme revityillä rahoilla. Esko Ahohan porvarihallituksen pääministerinä ja kokoomuksen suostumuksella siirsi 1991 laman kourissa kärvistelevältä Suomelta 100 miljoonan markan arvosta Nokian osakkeita Sitralle. Osakkeiden arvo kymmenkertaistui ja Sitran herrat alkoivat rahoissa kylpemisen, mutta suomalaisille tarjottiin silloin Esko Ahon johtaman porvarihallituksen kuristusotteella hirttosilmukkaa. Tästä ei pääse mihinkään, Esko Ahon tullessa Sitran johtoon Sitran herrat ovat rahoissa kylpeneet. Sitra on rakennuttanut 16-kerroksinen palatsin Helsingin Ruoholahteen merinäköaloin ja sen yläkerrokseen tietysti hirsinen sauna, muistuttamaan yhden Sitran johtajan hirsibisnestä. Mediasta on saanut myös lukea, että Sitran herrat ovat lennelleet Sitran rahoilla 100000 euron Venäjän-matkoja jne.

Äänestä

"Kepu-Ahon suojissa.

Herrojen sivutoimirekisteri on kuulemma salainen.

On siinä markkinatalouden avoimuus kaukana."

SITRA:ssa ollaan pääministeri Vanhasen linjoilla keskeneräisistä asioista ei puhuta!

Tarvitaankohan taas pakkolaki-Brax sorvaamaan kansalaisten uteliaisuuden kieltämää pakkolakia, jotta voivat kepun herrat olla rauhassa, muuten kansalaisille koettaa huonot ajat ja siat saavat tyytyä vielä vähäisempiin mukavuuksiin läteissänsä?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkuneukkula kirjoitti:

Kepu-Ahon suojissa.

Herrojen sivutoimirekisteri on kuulemma salainen.

On siinä markkinatalouden avoimuus kaukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu