Valheella

On se merkillistä, että kepu sai pitää pääministerin paikkansa, vaikka vaalivoitto saatiin ehkäpä jopa rikollisin keinoin. Ei siviilissäklään saa pitää rikoksella hankittua etua tai hyötyä. On nuo kepulaiset merkillisiä niljakkeita. Ainoa, jota voi yökkäämättä katsoa on uusi pääministeri Vanhanen. Olisi luullut Demareilla olevan sen verran munaa, että olisivat sanoneet nilkeille, jotta "terve". Kyllä sitä jää kaipaamaan Niinistön, Lipposen ja Itälän aikoja. Nyt kun otetaan uudesta hallituksesta kuva, niin on ne tekopyhät irvistykset kamalan näköisiä. On ollut ilo huomata, että Suomessa alkaa moraali nostaa hieman päätään. Myös muutama nilkki yritysjohtaja on tehnyt viimeaikoina johtopäätöksiä.
13372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"On ollut ilo huomata, että Suomessa alkaa moraali nostaa hieman päätään. Myös muutama nilkki yritysjohtaja on tehnyt viimeaikoina johtopäätöksiä."

Yhdyn täydellisesti nuihin sanoihin, kun on saatu uusi hallitus Suomeenkin tämän moraalin nostaessa päätään. Ja kansa on tehnyt viisaita johtopäätöksiä.

"Nyt kun otetaan uudesta hallituksesta kuva, niin on ne tekopyhät irvistykset kamalan näköisiä. "
Ja tämäkin on totta, on nimittäin aika järkyttävää katsella Lipposen tekopyhyyttä.

Äänestä

Väitän, että ilman Irak-sekoilua kepun voitto olisi ollut selvempi. Jäätteenmäen jatkuva jankkaaminen Irak-aiheesta ennen vaaleja alkoi ärsyttämään äänestäjiä. Muut paljon tärkeämmät asiat jäi sen takia keskustelematta kokonaan. Moni tuttu joka ei tiennyt ketä äänestää ja harkitsivat kepuakin, sanoivat että sama ketä, kunhan ei tuota "jankkaajaa". He eivät äänestäneet kenekään puolesta, vaan Jäätteenmäkeä vastaan. Uskon, että moni suomalainen käyttäytyi uurnilla samalla tavalla.

Äänestä

En nyt ilkeä siitä elintarvikevirastosta tällä kertaa enempää.

Äänestä
  • Jos tosiaankin kyllästyit jauhamaan olematonta, niin hyvä juttu. Jos teillä päin luetaan jotain muutakin lehteä kuin Ilkkaa tai Keskisuomalaista, niin normaalijärkisenä ilmeisesti olet jo huomannut, että Lipponen tosiaankin ilmoitti sen, mitä Berlusconi oli sanonut.
    Kepulaisella logiikalla näköjään voidaan kuulijaa syyttää myös puhujan valehtelusta. Ainakin se selittää sen, miksi aina kaikki muut ovat syyllisiä, kepulainen ei koskaan, ei edes valehdellessaan.

    Äänestä

  • Tane kirjoitti:

    Jos tosiaankin kyllästyit jauhamaan olematonta, niin hyvä juttu. Jos teillä päin luetaan jotain muutakin lehteä kuin Ilkkaa tai Keskisuomalaista, niin normaalijärkisenä ilmeisesti olet jo huomannut, että Lipponen tosiaankin ilmoitti sen, mitä Berlusconi oli sanonut.
    Kepulaisella logiikalla näköjään voidaan kuulijaa syyttää myös puhujan valehtelusta. Ainakin se selittää sen, miksi aina kaikki muut ovat syyllisiä, kepulainen ei koskaan, ei edes valehdellessaan.

    Kepulaiset ovat aina syyttäneet muita, ja kun käryävät valheesta, niin väittävät tulleensa väärin ymmärretyksi tai että en minä ole noin sanonut. Koska esim. Väyrynen olisi ollut väärässä tai valehdellut. Kepulaisuus on jotain niin kieroa, että sille sopivaa sanaa ei mielestni edes suomen kielestä löydy.

    Äänestä

  • No elintarvikevirastoasia on hyttysensurinaa verrattuna kepun salaisten asiakirjojen väärinkäyttöön nähden. Aina saa luvata.

    Äänestä

  • näin kirjoitti:

    Kepulaiset ovat aina syyttäneet muita, ja kun käryävät valheesta, niin väittävät tulleensa väärin ymmärretyksi tai että en minä ole noin sanonut. Koska esim. Väyrynen olisi ollut väärässä tai valehdellut. Kepulaisuus on jotain niin kieroa, että sille sopivaa sanaa ei mielestni edes suomen kielestä löydy.

    K-linjan vallan huippuaikaan käytettiin vertausta "Kepu - Kepumpi - Korsimo". Varmasti käyttökelpoinen edelleen. Arvo Korsimosta on yksi luonnehdinta:
    "Kekkosen rinnalla maalaisliiton merkittävimmäksi 50-luvun toimijaksi erottuu kanslianeuvoksen nimellä ja arvolla palkittu puoluesihteeri Arvo Korsimo, joka 1930-luvun suojeluskunnista mallia ottaen loi maalaisliitosta puoluekoneen vailla vertaa. Hän rakensi ja koulutti puoluejohdon käyttöön tukimiesverkoston, joka osasi vaalitaistelujen tuoksinassa sekä torjua että levittää huhuja, käännyttää ja väitellä, ja lopuksi huolehtia siitä, että maalaisliiton kannattajiksi tiedetyt kävivät vaaliuurnilla."
    http://www.kymensanomat.fi/arkisto/vanhat/2002/10/13/kulttuuri/juttu1/sivu.html

    Äänestä

  • ärkoopee kirjoitti:

    No elintarvikevirastoasia on hyttysensurinaa verrattuna kepun salaisten asiakirjojen väärinkäyttöön nähden. Aina saa luvata.

    Vaalilupaukset on kaikkien tiedossa oleva jippo. Rikokseen niillä ei syyllistytä, moraalittomuuteen sitäkin enemmän varsinkin, jos ei ole ollut aikomustakaan täyttää lupausta. Esimerkkinä tuosta olkoon ruuan ALV:n alentaminen.

    Lipposen elintarvikevirastopuheista ei valehtelua tai perätöntä lupausta löydä kuin erityisen pahalla tahdolla. Kalevan uutinen 15.3.03:
    "Italian pääministeri Silvio Berlusconi vahvistaa, että hän on alustavasti sopinut kahden EU:n elintarvikeviraston sijoittamisesta Helsinkiin ja Parmaan pääministeri Paavo Lipposen kanssa."
    http://www.kaleva.fi/cf/juttu.cfm?j=300189

    Jos nyt osoittautuu, että Berlusconi puhui perättömiä, niin ei tuohon luottaminen Lipposesta "rikollista" tee.

    Äänestä

  • jorma.uski kirjoitti:

    Lipponen ja Berlusconi olivat sopineet, että Lipponen saa vaaliapua Berlusconilta. Vieraan vallan kanssa tehtyjä sopimuksia, joilla oli tarkoitus vaikuttaa Suomen vaalitulokseen. Lipponenkin vahvisti kyseisen asian.

    Aikaisemmin siitä olisi tullu maanpetturuusyyte. Mutta laki tuntuu olevan edelleenkin HIUKAN erilainen erilaisille Suomen kansalaisille.

    Äänestä

  • kaikille !? kirjoitti:

    "Lipponen ja Berlusconi olivat sopineet,"
    Mikähän on tietolähteesi? Hevosmiesten Tietotoimistoa en pidä luotettavana.

    "Aikaisemmin siitä olisi tullu maanpetturuusyyte"
    Kertoisitko tähänkin referenssin.
    Omasta puolestani viittaan Väyrynen - Vladimirov -jutuun 1981

    Politiikassakaan ei asioita yleensä ratkaista raastuvassa. Politiikka perustuu lähinnä luottamukseen.

    Tästä on hyvä esimerkki juuri tapahtunut hallituskriisi. Mitään asioita ei oltu käsitelty vielä raastuvassa, mutta jos luottamus loppuu niin se on sitten dead end.

    Lipposen ja Berluscinin sopimiksissakin on kyse juuri tästä luottamuksesta ja mitkä Lipposen todelliset aikeet olivat hänen kertoessaan Berlusconin kanssa tekemästään sopimuksesta. Lipponen ei ole maininnut asiasta vieläkään mitään konkreettista.

    Kyselet lähteiden perään. Lipposen lähde oli ilmeisesti Berlusconi. Lähteen luotettavuudellakin on jonkin verran merkitystä. Siitä ei Lipponenkaan välittänyt. Pääasia oli saada vaaliase.

    Äänestä

  • huono viite kirjoitti:

    "mitkä Lipposen todelliset aikeet olivat "
    Spekuloit ja puhut olettamuksia. Et kuitenkaan kertonut lähdettä, mistä kävisi ilmi Lipposen sopineen Berlusconin kanssa vetoavusta vaalikamppailuun. Toistaiseksi julkistetuissa tiedoissa kerrotaan vain Berlusconin omasta ratkaisusta. Italialaiseen kulttuuriin en ota kantaa, mutta lähtökohtaisesti Lipposella oli perusteltu syy uskoa Berlusconin ilmoitukseen.

    Ei selvinnyt myöskään se, miltä osin tuo täyttäisi valtiopetoksen tunnukset.

    Äänestä

  • Tane kirjoitti:

    Jos tosiaankin kyllästyit jauhamaan olematonta, niin hyvä juttu. Jos teillä päin luetaan jotain muutakin lehteä kuin Ilkkaa tai Keskisuomalaista, niin normaalijärkisenä ilmeisesti olet jo huomannut, että Lipponen tosiaankin ilmoitti sen, mitä Berlusconi oli sanonut.
    Kepulaisella logiikalla näköjään voidaan kuulijaa syyttää myös puhujan valehtelusta. Ainakin se selittää sen, miksi aina kaikki muut ovat syyllisiä, kepulainen ei koskaan, ei edes valehdellessaan.

    Kivasti justiin vaalien alla tuli lupaus elintarvikevirastosta. Ei varmaan ollu tilattu lausunto??? Eeeeiiihännyttoki. Mä en ainakaan tiedä mistä johtuu, että Lipponen sai rikkoa perustuslakia päättäessään Itävaltaboikotista ohi presidentin joutumatta vastuuseen. Jos se ei johdu jäsenkirjan väristä, niin mistä sitten?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaalivoittoon kirjoitti:

On se merkillistä, että kepu sai pitää pääministerin paikkansa, vaikka vaalivoitto saatiin ehkäpä jopa rikollisin keinoin. Ei siviilissäklään saa pitää rikoksella hankittua etua tai hyötyä. On nuo kepulaiset merkillisiä niljakkeita. Ainoa, jota voi yökkäämättä katsoa on uusi pääministeri Vanhanen. Olisi luullut Demareilla olevan sen verran munaa, että olisivat sanoneet nilkeille, jotta "terve". Kyllä sitä jää kaipaamaan Niinistön, Lipposen ja Itälän aikoja. Nyt kun otetaan uudesta hallituksesta kuva, niin on ne tekopyhät irvistykset kamalan näköisiä. On ollut ilo huomata, että Suomessa alkaa moraali nostaa hieman päätään. Myös muutama nilkki yritysjohtaja on tehnyt viimeaikoina johtopäätöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu