Raamattuseuran kirjakaupan johtaja murhattu
Gazan Raamattuseuran kirjakaupan johtaja Rami Ayyad, 32, kidnapattiin lauantaina iltapäivällä, kun hän oli sulkemassa kirjakauppaa. Hän soitti kaksi puhelua perheelleen tuona iltana — kertoen, että hänet oli siepattu, mutta että hän tulisi kotiin myöhemmin. Poliisi löysi kuitenkin hänen ruumiinsa kaupungilta aikaisemmin sunnuntaiaamuna. Häntä oli ammuttu päähän ja hänen ruumiissaan oli useita pistohaavoja. Ei ole tiedossa, kuka on vastuussa hänen tappamisestaan, vaikka Raamaattuseuran kirjakauppaa oli uhkailtu useaan otteeseen viimeisten kahden vuoden aikana. Kirjakauppaan tehtiin pomii-isku puoli vuotta sitten ja se kärsi huomattavia vahinkoja iskun seurauksena.
Sen lisäksi, että Ayyad työskenteli kirjakaupassa hän toimi myös nuorten toiminnan johtajana Gazan baptistiseurakunnassa. Hän johti myös seurakunnan kesäleiriä. "Kaikki pitivät Ramista", kertoo eräs gazalainen kristitty. Hän oli hyväntahtoinen kaveri. Hän oli mitä helläsydämisin, aivan kuin teddykarhu." Hra Ayyadia jäi suremaan leski, Pauline ja kaksi pientä lasta.
Palestiinan Raamattuseuran jäsenet ovat järkyttyneitä kollegansa kuolemasta. Palestiinan Raamattuseuran tomitusjohtaja Labib Madanat sanoi: "Rami oli tiimimme lempein jäsen, hän hymyili aina. Hän oli raamattukauppamme kasvot, monet kävivät tapaamassa häntä ja hän palveli heitä niinkuin Jeesus olisi halunnut hänen heitä palvelevan. Rukoilkaa Ramin perheen puolesta, tiimin puolesta ja kaikkien Kristusta seuraavien puolesta Gazassa. Me tiedämme, että hän kärsi marttyyrikuoleman, koska hän uskoi Kristukseen."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Gazan 1,5:sta asukkaasta on kristittyjä noin 3,000.
Suurin osa heistä kuuluu ortodoksiseen ja roomalaiskatoliseen kirkkoon.
On surullista, että Pyhällä maalla on niin paljon väkivaltaa. Se täytyisi saada loppumaan.