Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kaupassa valitsemassa dildoa

Olin tarkkaan etsimässä tietyn pituista ja etenkin paksuista dildoa eli tutkimassa ja mittailemassa niitä kun kaupan täti (vanhempi nainen) jo ihmetteli ja lopulta tuli sanomaan että kannattaa lähteä kun en ostaisi kuitenkaan. No, taisin tutkia niitä jo varttitunnin ja ehkä joku ujompi muu asiakas ei uskaltautunut dildo-osastolle sen takia. Se kauppa on aika hiljainen, lisäkseni oli siellä vain 1-2 muuta asiakasta.

Mutta sitten taisin löytää aika hyvän, mutta en viittinyt enää ostaa kun tultiin sanomaan ja ajamaan pois. Se, miksi mittailin ja tutkin niitä, oli että tosiaan halusin tietyn paksuisen mallin (5,5-6,0 cm) eikä asia ole kovinkaan helppo kun dildoissa ei ole kerrottu kuin pituus. Koetin löytää myös tietoja nettikännykällänikin, sillä siten saa yleensä paksuustietojakin!

Ei se mitään, ostan sen keksimäni mallin toisesta liikkeestä joku toinen kerta. :)

Onko kenenkään muun etsintöjä myyjä häirinnyt? :)
52519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on todella häiritty. ja yksi mikä ainakin minua häiritsee, on myyjien asenne yksinäiseen asiakkaaseen. Ne pitää jonakin luuserina tai runkkarina.
Minäkin itselleni pumppua hommatessa tutustuin valikoimaan tarkasti ja aina vaan tunsin olevani häiriöksi.
No, hommaan tästä lähtien kaiken tarvittavan netin kautta. Ei, että häpeäisin. Päinvastoin olen ylpeä seksuaalisuudestani ja asiakkaana olen kuningas.
Kärsiköön myymälä vahinkonsa ainakin minun suunnatessani rahani muualle.

Äänestä
  • On erittäin ikävää kuulla tällaisia kokemuksia. Kyllä asiakas saa myymälässä tutustua vaikka miten pitkään, ja kunnon myyjä tulee auttamaan jos apu vaan kelpaa.
    Myyjälle ei ole väliä oletko yksin vai porukassa, vaan keskittyy omaan hommaansa, eli auttaa ja opastaa asiakasta.

    Äänestä

Suomen Turussa ei tarvinnut kaupassa pyöriskellä ainakaan tiedottomana. Avulias myyjä (vanhempi rouvas henkilö)tuli auttamaan tietoisena siitä mitä myi ja kenelle oli tarkoitettu. Dildo tuli mukaan ja on toiminut hyvin ja käytetty on ahkerasti. Miehen mielestä vain pitäisi saada paksumpi. No jos liikutte täällä päin niin sitten vain pikaisesti hakemaan todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua Aninkaistenmäestä.

Äänestä
  • Hyvä tietää, pitääpä mennä tsekkaamaan valikoima, jos vaikka löytyisi puolisolle sopiva yllätys. Onko tietoa muista Turun kaupoista (bussiaseman lähellä lienee muutama muukin), onko palvelu yhtä asiallista?

    Äänestä

ja mua nolotti ja hävetti, siinä oli jotain.. kunnon asiakas toimintaa.. olin ekaa kertaa mieheni kanssa..=)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mutta en ostanutkaan kirjoitti:

Olin tarkkaan etsimässä tietyn pituista ja etenkin paksuista dildoa eli tutkimassa ja mittailemassa niitä kun kaupan täti (vanhempi nainen) jo ihmetteli ja lopulta tuli sanomaan että kannattaa lähteä kun en ostaisi kuitenkaan. No, taisin tutkia niitä jo varttitunnin ja ehkä joku ujompi muu asiakas ei uskaltautunut dildo-osastolle sen takia. Se kauppa on aika hiljainen, lisäkseni oli siellä vain 1-2 muuta asiakasta.

Mutta sitten taisin löytää aika hyvän, mutta en viittinyt enää ostaa kun tultiin sanomaan ja ajamaan pois. Se, miksi mittailin ja tutkin niitä, oli että tosiaan halusin tietyn paksuisen mallin (5,5-6,0 cm) eikä asia ole kovinkaan helppo kun dildoissa ei ole kerrottu kuin pituus. Koetin löytää myös tietoja nettikännykällänikin, sillä siten saa yleensä paksuustietojakin!

Ei se mitään, ostan sen keksimäni mallin toisesta liikkeestä joku toinen kerta. :)

Onko kenenkään muun etsintöjä myyjä häirinnyt? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu