Näkyy olevan paljon juttua vanhoista kokoonpanoista tällä palstalla - eikä ihme onhan Albert ja Cisse legendaarisia muusikoita, Ileä ja Jannea unohtamatta.
Entäs tämä nykyinen kokoonpano, Remu & Hurriganes, mitä mieltä? Itse kävin eilen tuon bändin katsomassa ensimmäistä kertaa,sanoisin että homma toimii edelleenkin. Remu on kingi edelleen ja Nipa Niilolakin ihan kohtalainen kitaristi. Itseeni ainakin teki vaikutuksen etenkin Mikko Löytyn bassottelu, ei mitään turhia jätkiä.
Klassikoita kuultiin, mm. Let´s go rockin tonight, I will stay, It aint what you do ja tietenkin kaikista paras eli Get on! Soitto myös kulki, ei turhia taukoja pidelty. Lopuksi Remu ja bändi tuli yleisön keskuuteen, sai ihan henkilökohtaisesti kiittää!:)
Remu & Hurriganes - homma toimii edelleen
8
1848
Vastaukset
- nykyäänkin
Remu on voimakas persoonallisuus, ja Mikko Löytty on ihmeen sympaattinen olemukseltaan.
Svengiä ja tunnelmaa löytyy! - kahdesta kitaraa
soittovasta veikosta? Joka tapauksessa se "pulleampi" on minusta oikein symppis-tyyppi.
Se "pulleampi" siis on kitaristi eli Niilola. Basisti eli Löytty on laihempi. Mutteihan tuo Niilolakaan liian pulska ole, itse asiassa nuohan näyttävät siltä, kun olisivat veljeksiä.
Itselleni jäi enemmän mieleen tuo Löytty, koska katsoin keikkaa bassottelun läheltä.
Keikan jälkeen pari sanaa vaihdon myös Löytyn kanssa, hän ainakin oli ihan mukavan tuntuinen veikko. Niilolaa en häirinnyt,koska hänellä oli jutut kesken. ;)- joku
keski-savon-mies kirjoitti:
Se "pulleampi" siis on kitaristi eli Niilola. Basisti eli Löytty on laihempi. Mutteihan tuo Niilolakaan liian pulska ole, itse asiassa nuohan näyttävät siltä, kun olisivat veljeksiä.
Itselleni jäi enemmän mieleen tuo Löytty, koska katsoin keikkaa bassottelun läheltä.
Keikan jälkeen pari sanaa vaihdon myös Löytyn kanssa, hän ainakin oli ihan mukavan tuntuinen veikko. Niilolaa en häirinnyt,koska hänellä oli jutut kesken. ;)Remun keikkavire vaihtelee aika paljon päivästä riippuen...hyvänä iltana homma toimii...turha kuitenkaan odottaa 60-vuotiaalta samanlaista draivia kuin 30 vuotta aiemmin...Löytty on jees, Nipaa en oo nähny...Aiemmassa kokoonpanossa Orma veti hyvin.
- Tsugu way
Itse mielelläni näkisin vielä sellaisen keikan minkä remu veti 1994 kiertueella, eli keikkakokoonpanoon kuului kolme kitaristia, toinenkin rumpali remun lisäksi, basisti. Siinä oli dynaamiittia, homma toimi kybällä ja jytisi. Remun rumpujen soitti on nykyään huojuvaa ja välillä aikamoista sekoilemista joka ainakin minua häiritsee, Rumpali olen itsekin!
- Rokrokrokkor
Uus Ganes on iha paska.. Homma ei kulje ollenkaa.. Kitaristi ja basisti ei osaa yhtää soittaa (varsinkaa perusrokkia) Niillä ei oo minkään näköstä tatsia soittamisessa.. Vanha Ganes kunniaan ja uus hautaan!!
- I can't get the feeling
Itse olen nähnyt nykyisen kokoonpanon vain kerran ja ulkolavalla vielä. Suurin ongelma bändin soitossa on kyllä Remu itse. Ei peruskomppi oikein maittanut ja soitto oli istumattomia fillejä täynnä. Niilola oli jotenkin liian peruskamaa, vaikka juttuja selvästi osaakin, soundikaan ei ollut makuuni. Tuli Ileä ikävä! Löytty oli ok, mutta eihän Cisseä kukaan korvaa sellaisenaan. Toinen iso miinus rumpaloinnin ohella oli tuttujen bravuurien ihmeelliset sovitukset ja tunnistamattomat introt ja kun biisien lentoon lähtö (jos sitä edes aina tuli) kesti luvattoman kauan, niin se alkoikin jo loppumaan. Hurriganesin keikkakoostumuksista minulle mieleisin on ollut ehdottomasti takuuvarma Remu, Cisse ja Ile. Ei keikalle mennessä tarvinnut aprikoida, toimiiko homma - se oli saletti. Järvisen aikana oli enemmän arpapeliä, vaikka kova heppu olikin. Muistoksi siltä ajalta jäi priimojen ohella liian monta ohariakin, kun mies oli niin soosissa, ettei vaan kulkenut.
- htrhs
I can't get the feeling kirjoitti:

Olen samaa mieltä.Kyllähän Albertkin hyvä oli,mutta Ile komppaajana omaa luokkaansa.Albertin sointi lämmin,Ilen aggressiivinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 918535
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on978313Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1736190- 146123
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585248En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234295Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?54120- 384063
- 373849
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..673738