UUUPEA KONSERTTI!

Nightwish-yhtyeestä kaksi vuotta sitten erotettu Tarja Turunen osoitti, että hän on tällä hetkellä elämänsä vedossa. Nyt hän voi - vihdoinkin - vetää Nightwishia vapautuneesti. Hän veti kuluvan vuoden ainoan Suomen keikkansa Kuusankosken Sami Hyypiä Areenalla eilen. Areena täyttyi väestä ja tunnelma oli jännittyneen odottava.

Tarjan yhtye taikoi ilmaan saatanalliset sinfoniat ja pian yhtyeen rumpali yhtyi menoon psykedeelisellä poljennolla. Tarja teki sen minkä hän osaa: hän otti yleisön ja myllytti sitä ankarasti! Tarja riehui ja raivosi lavalla ja antoi oikein isän kädestä jokaiselle paikalla olijalle. Useamman Nihghtwish-keikan nähneenä voin sanoa, että tämä oli ylivoimaisesti paras!

Keikan ensimmäiset kappaleet olivat todella raskaita - niissä oli tappamisen meininki.
- Nää ei oo mitään joululauluja nää, totesi eräs Nightwish-fani kyyneleet silmissä, hiki valuen ja suu hymyssä. Banzai!

Tarja esitti myös omia kappaleitaan ja ne todella toimivat keikalla. Ne ovat upeita ja kuulostivat paremmalta kuin levyllä. Rauhallisia akustisia kappaleita jakkaralla istuen ja vauhdikkaita yleisöä yllyttäen. Yleisö taputti Tarjan takaisin lavalle esittämään vielä kolme kappaletta. Kaikkien aikojen konsertti. Kaikkien aikojen!

Kun kaksituntinen oli takana, olo oli epätodellinen. Areenan ulkopuolella taivas räjähti tuleen My Winter Storm -kappaleen tahdissa esitetyn ilotulituksen tahdissa. Se oli viisiminuuttinen fantasiatulimeri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Ei ketään.

Kiitos, Tarja!
91283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nalle Puhissa Pöllö sanoo Nasulle, joka opettelee sulkatanssia, että on paras taiteilija saa yleisön nauramaan, itkemän ja rakastamaan itseään. Sinulla TT on karisma, josta voit olla itsestäsi ylpeä. Me nauroimme huumorillesi, itkimme laulujesi mukana, rakastimme tulkintojasi. Olet TAITEILIJA,ei tarvitse piilottaa kynttilää vakan alle.

Äänestä
  • ja muita joululauluja!!!ihanaa. kumpa Nightwishkin tekisi joululevyn ja joulukonsertin!!!!

    Äänestä

  • avemariaa kirjoitti:

    ja muita joululauluja!!!ihanaa. kumpa Nightwishkin tekisi joululevyn ja joulukonsertin!!!!

    Siinä mm. hyvät joululaulut.

    Äänestä

  • Nemo is my name kirjoitti:

    Siinä mm. hyvät joululaulut.

    I walk alone. The winterstorm holding me awake, it´s never gone. When I walk alone. Jihuuu TT.

    Äänestä

  • every step I take kirjoitti:

    I walk alone. The winterstorm holding me awake, it´s never gone. When I walk alone. Jihuuu TT.

    Tarjan Kuusankosken konsertti oli upea! Ja kaiken kruunasi mahtava ilotulitus konsertin päätteeksi.
    Heviä ei oltu hylätty ja koko konsertin ajan meno oli vauhdikasta. Ainut häiritsevä tekijä oli lavan edessä keskivaiheilla sekoileva känninen keski-ikäinen seurue, jota hyvin käyttäytyvä nuoriso joutui ihmettelemään. On kaksi eri asiaa osallistua äänekkäästi konserttiin esiintyjiä kannustaen tai kertoa suureen ääneen omia juttujaan, jotka eivät todellakaan ketään paikalla olleista kiinnosta. Tilanne helpottui, kun musiikki soi kovaa, mutta heti, kun tuli hiljaisempi kohta, seurueen jäsenten oli pakko aloittaa typerät kommenttinsa. Ainakin itse ja oma seurueeni olimme ostaneet liput Tarjan konserttiin, emme kuullaksemme kännisten örinöitä. Tapahtumassa oli ravintola-alue erikseen, mutta nämä melkein eturivissä koheltaneet olivat tuoneet omat pullot mukaansa. Katkeruutta aiheesta joissain katsojissa herätti se, että olivat joutuneet jättämään vesipullonsa ovelle.
    Kaiken kaikkiaan konsertti oli mahtava ja toivonkin Tarjalle loistavaa tulevaisuutta! Kuin myös sympaattiselle veljelleen ja koko muulle upealle bändille!

    Äänestä

  • Maria2 kirjoitti:

    Tarjan veli, ei kun itteäs likoon. Sulla on upea ääni.

    Äänestä

  • of the Opera kirjoitti:

    Tarjan veli, ei kun itteäs likoon. Sulla on upea ääni.

    tuo Phantom. ei kestä Tonin ääni tuollaista.

    Äänestä

Ilotulitus oli paikallisten yritysten kiitos Tarjalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nightwish-fani... kirjoitti:

Nightwish-yhtyeestä kaksi vuotta sitten erotettu Tarja Turunen osoitti, että hän on tällä hetkellä elämänsä vedossa. Nyt hän voi - vihdoinkin - vetää Nightwishia vapautuneesti. Hän veti kuluvan vuoden ainoan Suomen keikkansa Kuusankosken Sami Hyypiä Areenalla eilen. Areena täyttyi väestä ja tunnelma oli jännittyneen odottava.

Tarjan yhtye taikoi ilmaan saatanalliset sinfoniat ja pian yhtyeen rumpali yhtyi menoon psykedeelisellä poljennolla. Tarja teki sen minkä hän osaa: hän otti yleisön ja myllytti sitä ankarasti! Tarja riehui ja raivosi lavalla ja antoi oikein isän kädestä jokaiselle paikalla olijalle. Useamman Nihghtwish-keikan nähneenä voin sanoa, että tämä oli ylivoimaisesti paras!

Keikan ensimmäiset kappaleet olivat todella raskaita - niissä oli tappamisen meininki.
- Nää ei oo mitään joululauluja nää, totesi eräs Nightwish-fani kyyneleet silmissä, hiki valuen ja suu hymyssä. Banzai!

Tarja esitti myös omia kappaleitaan ja ne todella toimivat keikalla. Ne ovat upeita ja kuulostivat paremmalta kuin levyllä. Rauhallisia akustisia kappaleita jakkaralla istuen ja vauhdikkaita yleisöä yllyttäen. Yleisö taputti Tarjan takaisin lavalle esittämään vielä kolme kappaletta. Kaikkien aikojen konsertti. Kaikkien aikojen!

Kun kaksituntinen oli takana, olo oli epätodellinen. Areenan ulkopuolella taivas räjähti tuleen My Winter Storm -kappaleen tahdissa esitetyn ilotulituksen tahdissa. Se oli viisiminuuttinen fantasiatulimeri, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Ei ketään.

Kiitos, Tarja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu