Tämä on Sinulle… siis Hänelle…. ei teille muille. Tiedän että et… tai siis Hän, ei lue tätä. Minulla on vain tarve pukea sanoiksi nämä ajatukseni tyynnyttääkseni sisälläni myllertävää tunnemyrskyä joka ei laannu. Jospa minä näitä sanoja kirjoittaessani löytäisin tuulensuojaa… pieneksi hetkeksi…
Sinulle:
Luulin… että Sinä pidit minusta, kovastikin. Joskus. Ennen. Minäkin pidin Sinusta. Valtavasti. Ja teen niin vieläkin. Olit elämäni valo, ihana, kirkas päivänsäde. Lähtiessäsi sammutit valon, päivänsäteeni häipyi pois. Kun ymmärsin että eromme tällä kertaa olisi lopullinen, sortui maa jalkojeni alla. En kerro siitä sen enempää. Kerron vain sen että tämä kokemus kasvattaa minua ihmisenä.
Eihän tästä kovinkaan kauan aikaa vielä ole… se vaan tuntuu ikuisuudelta. Tieto siitä että en enää koskaan, ikinä, milloinkaan saa kuulla sinusta… se minusta tuntuu niin raskaalta. Mitenkähän Sinä jakselet? Onkohan Sinulla kaikki hyvin? Oletkohan onnellinen? Oletko löytänyt rakkautta elämääsi? Ja… ajatteletkohan koskaan minua? Minä ajattelen sinua...usein… ja paljon…
Karatakseni sisälläni myllertäviä tunteita ja päässäni takovia ajatuksia ajauduin tänne palstalle minäkin. Lankesin samaan ansaan monen muun lailla….. voitko käsittää!….. löysin Sinun viestisi minulle täältä! Olin niin täysin varma että se olit Sinä… sillä hetkellä. Naurattaa näin jälkeenpäin. Heh… miten mielikuvitus ja toivo vääristelevät todellisuutta. Se suotaneen minulle anteeksi – en ollut sillä hetkellä selväjärkinen, realistinen oma itseni. Olin vain onnettomasti, syvästi rakastunut höpäkkö joka etsi pientä valopilkkua pimeydestä.
Minua viiltää sydämestä kun näen ”Online” kohdallasi treffeissä… olet siellä usein… ja kauankin… Oletan siitä päätellen että etsit vieläkin… tai sitten kirjoittelet niitä ihania, pitkiä viestejäsi jollekin… toiselle…. mihin sinulla ei enää ollut minulle aikaa… ymmärsin syyn… vaikkakin liian myöhään… Tietäisitpä miten se sattuu… toiselle… se sattuu… vaikka nyt tiedänkin että Sinulla ei koskaan ollut minkäänlaisia tunteita minua kohtaan. Se sattuu että olin narrisi vain. Koko ajan.
Sanoit että elämä jatkuu… ei… ainoastaan olo jatkuu… paha olo…
Sinulle:
Luulin… että Sinä pidit minusta, kovastikin. Joskus. Ennen. Minäkin pidin Sinusta. Valtavasti. Ja teen niin vieläkin. Olit elämäni valo, ihana, kirkas päivänsäde. Lähtiessäsi sammutit valon, päivänsäteeni häipyi pois. Kun ymmärsin että eromme tällä kertaa olisi lopullinen, sortui maa jalkojeni alla. En kerro siitä sen enempää. Kerron vain sen että tämä kokemus kasvattaa minua ihmisenä.
Eihän tästä kovinkaan kauan aikaa vielä ole… se vaan tuntuu ikuisuudelta. Tieto siitä että en enää koskaan, ikinä, milloinkaan saa kuulla sinusta… se minusta tuntuu niin raskaalta. Mitenkähän Sinä jakselet? Onkohan Sinulla kaikki hyvin? Oletkohan onnellinen? Oletko löytänyt rakkautta elämääsi? Ja… ajatteletkohan koskaan minua? Minä ajattelen sinua...usein… ja paljon…
Karatakseni sisälläni myllertäviä tunteita ja päässäni takovia ajatuksia ajauduin tänne palstalle minäkin. Lankesin samaan ansaan monen muun lailla….. voitko käsittää!….. löysin Sinun viestisi minulle täältä! Olin niin täysin varma että se olit Sinä… sillä hetkellä. Naurattaa näin jälkeenpäin. Heh… miten mielikuvitus ja toivo vääristelevät todellisuutta. Se suotaneen minulle anteeksi – en ollut sillä hetkellä selväjärkinen, realistinen oma itseni. Olin vain onnettomasti, syvästi rakastunut höpäkkö joka etsi pientä valopilkkua pimeydestä.
Minua viiltää sydämestä kun näen ”Online” kohdallasi treffeissä… olet siellä usein… ja kauankin… Oletan siitä päätellen että etsit vieläkin… tai sitten kirjoittelet niitä ihania, pitkiä viestejäsi jollekin… toiselle…. mihin sinulla ei enää ollut minulle aikaa… ymmärsin syyn… vaikkakin liian myöhään… Tietäisitpä miten se sattuu… toiselle… se sattuu… vaikka nyt tiedänkin että Sinulla ei koskaan ollut minkäänlaisia tunteita minua kohtaan. Se sattuu että olin narrisi vain. Koko ajan.
Sanoit että elämä jatkuu… ei… ainoastaan olo jatkuu… paha olo…
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kirjoititko naiselle vai..? Mistä tiesit että ero olisi lopullinen mielestäsi? Kerrohan lisää.
olisi treffipalstoille! Kukaan ei voi sinua koskaan korvata, eikä sitä tunnetta minkä sait/saat minussa aikaan. Minäkin luulin hiljattain kohdanneeni sinut täällä. Kuvittelin tiettynä päivämääränä(joka muistuttaa minua sinusta) olevan kirjoituksen koskevan meitä. Myöhemmin minäkin ajattelin että kun tarpeeksi täällä lueskelee...rupeaa näkemään harhoja. Sitten tuli mieleen, sinä pelästyit, koska ei varmaankaan ollut pohjimmainen tarkoitus että minä täällä lukisin sinun herkkää tekstiäsi. Ne asiat on kai sitten sellaisia että niitä ei kasvotusten jaeta kenenkään kanssa, vaan täällä anonyymina. Mutta...elämä on kummallista, eihän sitä tiedä missä vielä kohdataan. Täytyy odotella tähdenlentoa ja toivoa kovasti. *Tämä vastaus on minulta sinulle*
Mikset voi vointiani kysyä? Jos minä olen kyseessä, niin tunteita oli ja on. Narrina et ollu ainakaan mulle.. Ei en osaa sanoa olisitko hän, olisinhan minäkin tuon voinut kirjottaa. T:"online" (m).
Tämä ei voinut olla kenellekään teistä. Nuo tunteenne karsii teidät jo listalta.
Sitten niin että hän on kieltänyt tuntevansa sinua kohtaan mitään? Ja sinä olet kertonut hänelle tunteesi..
tyhmemmällekin. Olisi pateettista vielä huikailla perään. Jääköön tuon narrin tasolle.
kaunis viesti, tuli melkein kyynel silmään tuota lukiessa, tai tulikin, vaikka miehelle onkin, mutta niin kauniisti kirjoitettu. Ei taida mies ymmärtää mitä menetti..
omaksi parhaakseni, löydän ehkä vielä jonkun joka ymmärtää...
jonkun, jota rakastat vieläkin enemmän. Voi vaan kuvitella minkälaista tekstiä sitten tulee.
se tekstin laatu...
Yhä iltaisin kun olen yksin,
mietin missä menet.
Miten elämä sinua kohtelee,
puhaltaako lämmin tuuli luoksesi
yli harmaiden metsien.
Niiden, jotka voivat viedä mukanaan.
Huuhteleeko vesisade sinunkin poskiasi
peittäen kovettuneet kyyneleet.
Oletko onnellinen,
kun näet sysimustan yön.
Elätkö silloin elämää
lailla kissaeläimen.
Onko ikkunoissasi jo kauneimmat jouluvalot
ja sydämessä tuhat lyöntiä liikaa.
Valoa kirkasta näkyvissä ja odotus
seuraavan kevään.
Kaipaatko lunta vai nukutko talviunta.
Heräätkö aamuisin kutitukseen höyhenten
vai ajaako sarastava aamu
jäsenesi liikkeelle
muistuttaen ruumiin elollisuudesta.
Olkoon se niin, tai olkoon olematta.
Eilinen on melkein mennyt
ja päätän hymyillä huomiselle.
pelkkää surua
Vastaan Sinulle:
Kylmä tuuli tänne puhaltaa
yli harmaiden metsien,
enkä öisin unta saa
vaan valvon Sinua aatellen.
Sadepisarat virtaa poskillani
kyyneleeni piilottaen.
Ei sysimusta yö onnea suo,
se antaa vain odotuksen.
Kauniit jouluvalot ikkunoissa valoaan tuo
minulle välkkyen.
Sydämeni lyönnit ken laskea voiskaan -
niitä minäkään tunne en.
Miten tuo nyt oiskaan,
lunta vai loskaa, mietin empien.
Kevään odotuksen nään,
sen heräämistä kaivaten.
Kevään henki pitää sisällään
uudelleensyntymisen avaimen.
Silloin minäkin avaan sydämeni
kaiken uuden vastaanottaen,
hymyillen kilpaa auringon kanssa
kera mielen valoisen!