Ennenkuin hiljennytään pyhien viettoon, haluaisin vielä saada, jos mahdollista, vastauksia tai onko kenelläkään kokemuksia kannabiksen ongelmakäytön lopettamisesta ?
Tuli vain mieleen, että koska esim. paasto on (sen harrastajien mielestä) mm. kuonanpoistamiskeino ihmiskehosta, eli ihminen ikään kuin puhdistautuu.
Auttaisiko paasto puhdistautumaan kehoon ja aivoihinkin kerääntyneistä "rasvaliukoisista" kannabisjätteistä ?
Miksei tietysti alkoholinkin aiheuttamasta kuonasta?
Tämä tuli senkin takia mieleen, kun "ystäväni" kävi äskettäin luonani ja kertoi olleensa nyt pössöttelemättä ja melkein alan uskomaan häntä, koska hän ei ole esiintynyt enää omimallaan nimimerkillä millään palstoilla.
Hän kertoi alkaneen paastoamaan. ? (Ei kertonut syytä )
Jos ja kun olette antaneet minunkin ymmärtää, että ongelmakäyttäjiä pitää auttaa, niin nyt siihen on tilaisuus.
Ymmärtänette, ettei sellainen vastaus enää kiinnosta, että kannabiksella asia hoituu.
Olen jo aikaisemminkin tunnustanut, että teiltä olen saanut paljon hyviä vinkkiä kannabisasian tiimoilta, jotka olen sitten "suodattanut" omaan käyttööni, eli saanut tarvittavaa apua valistustyöhöni, jota katson velvollisuudekseni tehdä.
Niinhän tekin teette, meinaan sitä valistustyötä, kannabiksen puolesta.
Tuli vain mieleen, että koska esim. paasto on (sen harrastajien mielestä) mm. kuonanpoistamiskeino ihmiskehosta, eli ihminen ikään kuin puhdistautuu.
Auttaisiko paasto puhdistautumaan kehoon ja aivoihinkin kerääntyneistä "rasvaliukoisista" kannabisjätteistä ?
Miksei tietysti alkoholinkin aiheuttamasta kuonasta?
Tämä tuli senkin takia mieleen, kun "ystäväni" kävi äskettäin luonani ja kertoi olleensa nyt pössöttelemättä ja melkein alan uskomaan häntä, koska hän ei ole esiintynyt enää omimallaan nimimerkillä millään palstoilla.
Hän kertoi alkaneen paastoamaan. ? (Ei kertonut syytä )
Jos ja kun olette antaneet minunkin ymmärtää, että ongelmakäyttäjiä pitää auttaa, niin nyt siihen on tilaisuus.
Ymmärtänette, ettei sellainen vastaus enää kiinnosta, että kannabiksella asia hoituu.
Olen jo aikaisemminkin tunnustanut, että teiltä olen saanut paljon hyviä vinkkiä kannabisasian tiimoilta, jotka olen sitten "suodattanut" omaan käyttööni, eli saanut tarvittavaa apua valistustyöhöni, jota katson velvollisuudekseni tehdä.
Niinhän tekin teette, meinaan sitä valistustyötä, kannabiksen puolesta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Yritä houkutella ystäväsi jonkun liikuntaharrastuksen pariin!
Kannabiksenkäytön lopettamiseksi on olemassa perinteinen, klassinen ratkaisumalli:
Wanha kunnon käräytys. Käräytys parantaa kannabisnarkkarin katalan ja kieroonkasvaneen käyttäytymismallin ja jälkikäteen hän tulee kyyneleet silmissä kiittämään Sinua.
kertoa vitsi!
Kumpi jäi ilman naista baari-illan jälkeen? Kannabisnarkkari vai juomari?
No, kumpikin, mutta kannabisnarkkari tajusi, että ne oli oiekasti miehiä, ketä juomari pyysi parketlle...
Oliko huono?
No niin oli sunkin vitsisi. Painu äidin helmaan ja kasva isoksi juntti!
Kannabiksen käyttö lopetetaan päättämällä lopettaa käyttö, yksinkertaista. Ensimmäisenä yönä lopetuksen jälkeen uni saattaa tulla pari tuntia myöhempään (jos on siis poltellut päivittäin pidempiä aikoja), mutta en itse ole huomannut mitään muuta 'vieroitusoiretta'. Yleensä jos on pidemmän aikaan poltellut illalla ennen nukkumaanmenoa niin uni tulee suunnilleen heti, mutta kun tuo jää pois niin ensimmäisinä öinä voi olla hieman 'valot päällä' meininki. Tosin liikunta auttaa tuohonkin.
Kannabiksen ongelmakäytön lopettaminen on hyvin helppoa, kunhan ensin ratkaistaan ongelmakäytön syyt. Kun kannabiksen ongelmakäyttäjälle saadaan järjestettyä työ, jota hän haluaa tehdä ja palkka, jolla voi harrastaa vapaa-ajalla, kannabiksen ongelmakäyttö loppuu yleensä automaattisesti, mutta joskus terapeutin apu voi olla hyväksi.
"Auttaisiko paasto puhdistautumaan"
No, eipä nyt niinkään. Hyvä keino saada poistettua kehosta in-aktiivisia ja riippuvaisuutta aiheuttamattamoa THC -metaboliitteja on ottaa käyttöön ammattikehonrakentajan keinot. Lisää aiheesta Pakkotoisto.com:issa.
Odotin kyllä enemmän vastauksia vilpittömään kysymykseeni ongelmakäytön lopettamiseksi.
Mutta hyvä näinkin.
"Kannabiksen ongelmakäytön lopetaminen on hyvin helppoa, kunhan ensin ratkaistaan ongelmakäytön syyt."
Eli, oliko seuraava lause mielestäsi ongelmakäytön syitä ?
Mielekäs työ ?
Hyvä palkka / vapaa-ajan harrastukset ?
Eli jos nämä puuttuu, niin voi tulla kyseinen ongelma ?
Se on kyllä todennäköistä, että "yleensä" käyttö loppuu n. 30 ikävuoden seutuvilla, mutta jostain syystä se ei lopu kaikkien kohdalla.
Kun olen keskustellut "näiden lopettaneiden" kanssa ja kysynyt suoraan, miksi lopetit ?
Niin he melkein poikkeuksetta ovat vastanneet...
"Tuli niin vaikeeksi aineen hankkiminen, kun se on laitonta."
Nämä "lainkuuliaiset" siis lopettavat "automaattisesti".
"Ystäväni" kohdalla tuo "automaattisuus" ei ole toteutunut. Hänellä oli mielekäs työ, sai harrastaa mitä halusi, se harrastus hänen kohdallaan oli kuitenkin sitä kannabiksen polttoa.
Kiitos kuitenkin kun yrititte auttaa. Yrttimiehen neuvo liikunnasta olisi hyvä, jos hänet vain saisi liikkumaan.
Palstalle ilmestynyt "Pilviveikon laulu"
on satiirista lyriikkaa, mutta "ystäväni kohdalla se mm. pitää paikkansa.
On toki niin, että se ei toteudu kaikkien kohdalla.
Mutta kun se kuitenkin toteutuu joidenkin kohdalla, niin mielestäni kannabiksen mainostaminen, sen kummemmin kuin alkoholinkaan, kelpo aineeksi ei ole paikallaan.
Kyllä, jos ihmiseltä puuttuu mielekäs työ/opiskelupaikka sekä mahdollisuudet mielekkäisiin harrastuksiin, väitän ihmisen olevan mitä suurimmassa vaarassa joutua päihdeongelmiin. Mikäli näin käy, niin ideaalista siinä tilanteessa on ajautua kasvattamaan ja kuosaamaan jatkuvasti kannabista. Tämä on tilanteessa paras vaihtoehto päihdeongelmaisen rahatilanteen kuin terveyden ja mahdollisen kuntoutumisen takia.
Kannabiksen käyttö loppuu (käytännössä kokonaan) yleensä noin 30 ikävuoden kohdilla, koska siihen mennessä useimmat ovat ehtineet kuosaamaan sen verran että nuoruuden angstit on menneet ohi ja työura koittaa. Näin ei tietenkään käy kaikille, kuten ongelmakäyttäjille eikä niille elämäntapahipeille, joille kannabis on jotain huumetta suurempaa ja laajempaa.
Nuo mainitsemani (työ/opiskelupaikan ja harrastusten puute) on vain yksi ilmenemä psyykkisistä ongelmista. Noita ongelmia toki on paljon muitakin. Yhtä kaikki, kaikki ne altistavat päihteiden ongelmakäytölle.
"mielestäni kannabiksen mainostaminen, sen kummemmin kuin alkoholinkaan, kelpo aineeksi ei ole paikallaan."
Siksi olisi kohtuullista, ettei alkoholin kohtuukäyttöä mainostettaisi ainakaan sen enenpää kuin kannabiksenkaan kohtuukäyttöä.
Jos nyt lähdettäisiin siitä että 75% kannabisongelmaisista ei olisi ongelmaisia ellei heistä väkisin tehtäisi sellaisia.
Ihan yleisesti sosiaalinen kuntouttaminen toimisi pohjana - jos ei raittiudelle - niin ainakin kohtuukäytölle. Tätä sosiaalista kuntouttamista ei tarvi ainoastaan käyttäjät vaan koko muukin yhteiskunta suhteessaan käyttäjiin.
Jos "Piirit" olisi terveemmät olisi ihmisenkin helpompi olla päätymättä psyykkiseen riippuvuuskierteeseen aineen kanssa; olisi näet aina se referenssiympäristö jonka kautta tavoittaa toisia ihmisiä ja toisaalta joka ei leimaa ja paina pois yhteiskunnasta; pakota piiloutumaan.
Toki tarjotaan näitä jeesuksia ja hurlumhippulahei-paastoja joilla "kaikki vaivat paranee" mutta hei oikeasti, syrjäyttävän ja voivottelevan "paapotaan tai lyödään pampulla"-ratkaisumallien hylkääminen ja täysin uuden ympyrän piirtäminen on ainoa lopullinen ongelmanpoistokeino.
Mikä minulle tepsi?
Menin naimisiin. Valitsin olla käyttämättä siitä päivästä lähtien.
Psyykkisen riippuvuuden katkaisumetodi on yksinomaan se että saa tilalle jotain parempaa, merkityksekkäämpää tai että itse lähtee etsimään sitä oikeasti. Siitä hetkestä lähtien ihminen ei ole enää riippuvainen vaan jättänyt toissijaisen asian ensisijaisen tieltä henkisesti.
Tällöin kannabiksen ongelmakäyttäjien kuntouttaminen tai "parantaminen" on juuri näiden parempien mahdollisuuksien tarjoamista. Niin kauan kuin esim. näitä sosiaalis-luottamuksellisia stigmoja jaetaan käyttäjille ei heillä ole mitään syytä uskoa "parempaan huomiseen" koska esim. työnsaanti koetaan hankalaksi "huumetaustan" takia, ei siksi etteikö jannu olisi työkykyinen vaan siksi että työnantajat katsoo (ex)hamputtelijoitakin kieroon.
Oikea tilaisuus olla toimiva ja järkevä osa tätä yhteiskuntaa. Riittävän selkeä tie ja sitoomus siihen että jos kasaat elämäsi kokoon niin et jää osattomaksi historiasi takia.
Ei se ole loppujen lopuksi vaikeaa tajuta mikä auttaisi... kunhan ensin ymmärtää mikä se ongelma käyttäjillä oikeasti on... :-P
Tämä kirjoitus meni minun kirjoitukseni kanssa ristiin, joten vielä muutama sana.
Noukin sieltä hyvin merkittävän ajatuksen.
"Menin naimisiin, valitsin olla käyttämättä siitä päivästä lähtien"
Näinhän se on, se rakastuminen / avioon meneminen, on todellakin sitä elämän tavan muuttumista, mutta siinäkin on ongelmansa.
Kun pitkään käyttänyt muuttuu niin, että partakin on napaan asti, tukka persauksiin ulottuva rasta, mistä löytyy tyttö joka rakastuu hänenlaiseen ?
Luonne muuttunut niin, että epäilee vainoharhaisesti kaikkia, ja sanoo sen suoraan
parhaimmalle ystävälleenkin.
Kuka häneen rakastuu ja mistä löytyy joku johon hän rakastuisi ?
No ehkä hän ei ole ansainnut rakkautta valinnoillaan elämässä, tai sellaisen löytäminen on tosiaan vaikeeta.
Itse en ollut mikään rappiorasta vaan pidin huolta ulkokuorestanikin polttelusta huolimatta, siistit kuteet ja tukka hyvin jne jne jne...
Jokainen on omanlaisensa. Ootko koskaan tullut ajatelleeksi että ehkä se on sittenkin ystäväsi ominaisuus että hänestä on sukeutunut sellainen kuin on eikä aineella ole ollut kuin ehkä vauhdittava - tai suuntaa antava - vaikutus?
Tällä tähtään siihen että itse edustan ihmistä joka ei ole koskaan elänyt ns. "oikein" tai ainakaan kirjoitettujen tai etenkään kirjoittamattomien sääntöjen mukaan. Silti mulla on kyky kohdata suuriakin vaikeuksia, mennä helvetisti metsään ja palata sieltä aina eheänä takaisin. Tää on toistunut päihteissä, uraputkissa, parisuhteissa ja ties missä. Pointti on selviämiskyky.
Toiset on sitten sellaisia että kun ne menettää kontrollin kerran niin ne menettää sen ainaiseksi. Nää on just niitä "Sillä oli kaikki niin hyvin, miksi..." tapauksia, rivien välistä luen että pidät ystävääsikin tälläisenä ihmisenä; hänellä on joskus mennyt hyvin...
Onko sittenkään? Voiko ihminen hyvin jos hän ei osaa nousta seisomaan kun on kerran kaatunut - olkootkin että seisoessaan oli kuinka uljas tahansa? Vai oliko siinä ihmisessä jo silloin jokin puute, jokin rikki, joka vain sitten voittaa lopulta.
Ja entä minä ja kaltaiseni? Mitä me olemme? Jatkuvasti ongelmissa... ja jatkuvasti selvittäneet edellisen ongelman onnistuneesti.
Ehkä se sittenkin on luonnekysymys pohjimmiltaan ja aine tai ongelman substanssi yleensäkin on toissijainen. Ehkä ystäväsi on aina ollut ongelmainen ja hänen kaatumisensa metodi oli kannabis - mutta ongelma on jokin toinen, Ehkä minulla ei ole koskaan ollutkaan ongelmaa - ensimmäistäkään - ja siksi vain leikin eri asioilla että minulla olisi jotain tekemistä; selviämisleikkiä.
Loppujen lopuksi tiesin leikkiin lähtiessäni ettei se kannabis minua kaada oikeasti... enhän minä muuten sitä olisi uskaltanut koskaan käyttääkään. Aivan kuin en hyppää liian korkeilta paikoilta ellen ole varma turvallisuudesta.
Kolmas kappale.....
" Jokainen on omanlaisensa. Ootko koskaan tullut ajatelleeksi että ehkä se on sittenkin ystäväsi ominaisuus että hänestä on sukeutunut sellainen kuin on eikä aineella ole ollut kuin ehkä vauhdittava - tai suuntaa antava - vaikutus?"
Olen toki ajatellut ja itse asiassa uskonkin niin, että ystäväni ei ole kestänyt sitä, mitä esim. sinä kestät tai joku muu joka on psyykeltään voimakkaampi.
Muistatko Eino Leinon runon.....
" Ei paha kenkään ihminen
vaan toinen heikompi toista".
Vähän krouvimpi versio (en muista tekijää)
"Heikot sortuu elon tiellä
jätkä se ei muuta kun porskuttaa"
Uskon kuitenkin, että jos ystäväni kohdalle ei olisi sattunut kannabista, hän olisi kenties saanut elää suhtkoht normaalia elämää.
Siihen viittaa myös sinun kommenttisi ...
" Ehkä vauhdittava - tai suuntaa - vaikutus.
Vielä kirjoituksesi loppupuolella .......
"Vai oliko siinä ihmisessä jo silloin jokin puute, jokin rikki, joka vain sitten lopulta voittaa ?"
No, ei välttämättä mitään "rikki" mutta....
Olen jo aikaisemmin kirjoittanut näillä palstoilla, että itsetunnon puute ajaa monet kokeileen esim. kannabista, toiset taas alkoholia, vahvistamaan heikkoa itsetuntoaan.
Kaiken kaikkiaan kirjoituksesi oli ajatuksia antavaa.
Ja kun tuntemus tulee sellaiseksi, että "velatkin on saatavia" niin heikompi ihmnen silloin sortuu jatkuvaan käyttöön.
Toinen on heikompi toista