Tarja Cronberg ei päässyt vaalissa eduskuntaan. Hänellä ei oikeasti ole kansan luottamusta. Siksi hän on painoarvoton ministeri hallituksessa eli ns. heikkolenkki. Hän meni hallitukseen vain korkean palkan vuoksi. Mutta lentää kuin leppäkeihäs, jos tekee yhdenkin virheen. Tarjan on nyt ryhdyttävä tukemaan Vuotoksen rakentamista ja työttömien aseman merkittävää heikentämistä. Tarja on nyt porvarin lattialuuttu ja tykkää asemastaan.
Cronbegilla ei
luottamusta
3155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Porvoolainen perussuomalainen pääsi eduskuntaan 1000 äänellä. Cronberg sai vajaa 8000 ääntä. En menisi väittämään häntä painoarvottomaksi. Toivottavasti sinulla on pokkaa mennä aukomaan päätäsi P-Karjalaan.
Yhteisten asioiden hoitamisen kannalta on nähty hyväksi se, että hallitusvastuussa olevan puolueen johtaja on valtioneuvostossa mukana. Ja Cronberg sai jatkon puoluekokouksessa. Toisekseen, kansa valitsee hallituksen välillisesti.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestäkää sellaisia ehdokkaita, jotka eivät kelpuuta ministeriksi eduskunnan ulkopuolelta.
Me emme nielleet mitä tahansa ja se näkyy hallitusohjelman kirjauksissa.
Myitte mummunnekin päästäksenne hallitukseen, nyt on vaarin vuoro Vuotoksen ja lisäydinvoiman tullessa.
Ohessa "oikeusministeri" Prax lesbofemakoi seksivainolakien kiristämistä...
Kemijärven sellutehtaan te jo lakkautittekin.
Keitä puolueessanne onkaan; homoja, lesboja, huorajahtareita, narkkeja...
Kettutytöt/pojat, sivarit, yliopiston ikuisuusopiskelijat ja muut työn vieroksujat.
Täytyy olla immarreltu siitä, että vihreillä on näinkin paljon valtaa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000031172348
Pienenä vinkkinä voisin antaa, että jokin raja valehtelemisellekin.