Ilkassa on oikean suuntainen kirjoitus siitä, mitä kentällä ajatellaan Sirkka-Liisa Anttilan voitto ei ollut voitto, vaan tappio meille viljelijöille 141-alueella. Tämä ei jää tähän.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila sai torstaina 29.11. Suomenmaassa kiitosta 141-tukineuvotteluissa saavutetusta työvoitosta. Työstä hänelle kiitos kuuluukin, mutta tuloksen osalta näkökulma on toinen. Neuvotteluratkaisusta puhuttaessa on käytetty muun muassa seuraavia käsitteitä: kohtuullinen, onnistunut, tyydyttävä, haasteita tuova.
Etelä-Suomen viljelijöille on vaikea perustella edellä mainituilla käsitteillä sitä, miksi heidän tulonsa tipahtavat kolmanneksella nykyisestä. Selitykseksi eivät kelpaa sanat työvoitto tai torjuntavoitto. Myös 141-ratkaisun mahdollinen tuleva vaikutus 142-alueen tukeen luo tyytymättömyyttä muun Suomen viljelijöihin.
Suomi on jo nyt Euroopan unionin nettomaksajia ja jälleen kerran annoimme periksi. EU:n viimeisimmän laajentumisen jälkeen on ollut havaittavissa selvää itsekkyyden kasvua unionin jäsenmaissa. Suomi on silti orjallisesti toiminut EU-mallioppilaana nupisematta suuremmin asioista.
On hyvä, että pyrimme yhteistyössä rakentamaan parempaa tulevaisuutta Euroopan laajuudelta. Voi kysyä, onko oikein, että annamme hyväksikäyttää itseämme ja yhteistyöhalukkuuttamme niin, että meidät ajetaan pakkorakoon allekirjoittamaan sopimuksia, joihin emme ole oikeasti tyytyväisiä?
Etelä-Suomen 141-tuen kohdalla ei ole missään vaiheessa sovittu sen olevan väliaikainen tuki. Tätä käsitystä ovat julkisuudessa tukeneet muun muassa entiset ministerit Esko Aho, Heikki Haavisto ja Pertti Salolainen.
Silti lähdimme neuvottelupöytään keskustelemaan asiasta. Tämä jo itsessään oli viesti siitä, että tyydyimme EU:n päätelmään siitä, että kyseessä on väliaikainen tuki. Jos olisimme jo aluksi suhtautuneet asiaan niin, että kyseessä on pysyvä tuki, ei neuvotteluille olisi edes ollut tarvetta.
Toisaalta, jos neuvottelupöytään olisi jouduttu, miksi 141-tukea ei haluttu laittaa osaksi uutta EU:n perussopimusta? Siitä käytävissä neuvotteluissa 141-tuki olisi ollut niin vähäpätöinen asia unionin sisällä, ettei varmasti olisi tullut Suomen neuvotteluissa kynnyskysymystä.
EU:lla on suurempiakin ongelmia ratkaistavana kuin Suomen 141-tuki (esimerkiksi Italian tilanne). Toivon, että Anttilan joukkueesta tai Vanhasen hallituksesta löytyisi joku, joka voisi valaista, miksi edellä mainitut vaihtoehdot eivät olleet käyttökelpoisia Brysselin neuvotteluissa?
Viljelijöiden puheissa paistaa ymmärrettävä katkeruus. Toisaalla sairaanhoitajien palkkoja nostetaan neljän vuoden aikana 28 prosenttia. Maatalousyrittäjien tuloja taas pienennetään kuudessa vuodessa 33 prosenttia.
Brysselin neuvottelutulosten tultua julki monen suomalaisen suhtautuminen oli varmasti sama kuin omani: kyseessä ei ollut työ- eikä torjuntavoitto, vaan suuri tappio.
Kyösti Koivuniemi agrologiopiskelija Suomen Keskustanuorten liittohallituksen jäsen Ilmajoki
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila sai torstaina 29.11. Suomenmaassa kiitosta 141-tukineuvotteluissa saavutetusta työvoitosta. Työstä hänelle kiitos kuuluukin, mutta tuloksen osalta näkökulma on toinen. Neuvotteluratkaisusta puhuttaessa on käytetty muun muassa seuraavia käsitteitä: kohtuullinen, onnistunut, tyydyttävä, haasteita tuova.
Etelä-Suomen viljelijöille on vaikea perustella edellä mainituilla käsitteillä sitä, miksi heidän tulonsa tipahtavat kolmanneksella nykyisestä. Selitykseksi eivät kelpaa sanat työvoitto tai torjuntavoitto. Myös 141-ratkaisun mahdollinen tuleva vaikutus 142-alueen tukeen luo tyytymättömyyttä muun Suomen viljelijöihin.
Suomi on jo nyt Euroopan unionin nettomaksajia ja jälleen kerran annoimme periksi. EU:n viimeisimmän laajentumisen jälkeen on ollut havaittavissa selvää itsekkyyden kasvua unionin jäsenmaissa. Suomi on silti orjallisesti toiminut EU-mallioppilaana nupisematta suuremmin asioista.
On hyvä, että pyrimme yhteistyössä rakentamaan parempaa tulevaisuutta Euroopan laajuudelta. Voi kysyä, onko oikein, että annamme hyväksikäyttää itseämme ja yhteistyöhalukkuuttamme niin, että meidät ajetaan pakkorakoon allekirjoittamaan sopimuksia, joihin emme ole oikeasti tyytyväisiä?
Etelä-Suomen 141-tuen kohdalla ei ole missään vaiheessa sovittu sen olevan väliaikainen tuki. Tätä käsitystä ovat julkisuudessa tukeneet muun muassa entiset ministerit Esko Aho, Heikki Haavisto ja Pertti Salolainen.
Silti lähdimme neuvottelupöytään keskustelemaan asiasta. Tämä jo itsessään oli viesti siitä, että tyydyimme EU:n päätelmään siitä, että kyseessä on väliaikainen tuki. Jos olisimme jo aluksi suhtautuneet asiaan niin, että kyseessä on pysyvä tuki, ei neuvotteluille olisi edes ollut tarvetta.
Toisaalta, jos neuvottelupöytään olisi jouduttu, miksi 141-tukea ei haluttu laittaa osaksi uutta EU:n perussopimusta? Siitä käytävissä neuvotteluissa 141-tuki olisi ollut niin vähäpätöinen asia unionin sisällä, ettei varmasti olisi tullut Suomen neuvotteluissa kynnyskysymystä.
EU:lla on suurempiakin ongelmia ratkaistavana kuin Suomen 141-tuki (esimerkiksi Italian tilanne). Toivon, että Anttilan joukkueesta tai Vanhasen hallituksesta löytyisi joku, joka voisi valaista, miksi edellä mainitut vaihtoehdot eivät olleet käyttökelpoisia Brysselin neuvotteluissa?
Viljelijöiden puheissa paistaa ymmärrettävä katkeruus. Toisaalla sairaanhoitajien palkkoja nostetaan neljän vuoden aikana 28 prosenttia. Maatalousyrittäjien tuloja taas pienennetään kuudessa vuodessa 33 prosenttia.
Brysselin neuvottelutulosten tultua julki monen suomalaisen suhtautuminen oli varmasti sama kuin omani: kyseessä ei ollut työ- eikä torjuntavoitto, vaan suuri tappio.
Kyösti Koivuniemi agrologiopiskelija Suomen Keskustanuorten liittohallituksen jäsen Ilmajoki
Vastaukset 1
Vanhimmat
20.3.-95 Suomenmaan etusivu:
“Keskustalle hyvä torjuntavoitto” (EDUSKUNTAVAALEISSA -11 PAIKKAA!)