Kysyin pojaltani mitä räimettä kannattaisi katsoa kun vaimokin olisi pikkujouluissa. Hän suositteli elokuvaa 300. Ennakkoon en kyseistä rainaa ollut ajatellut katsoa, mutta suosittelujen pohjalta vuokrasin sen. No mikä oli kokemus? Olihan elokuvassa hetkensä, rajuja hemmoja nämä spartalaiset ja koskettavaa heidän uhrautumisensa kotimaansa edestä.
Patsastelu digilavasteissa häiritsi samoin kuin värimaailman keinotekoisuus. Elämäntapa ja veren estoton roiskuminen toivat ikävästi mieleen Jokelan koulusurmaajan ihanteet. Matrix tyyliset hidastukset ovat jo kuluneita tehosteita. Täytyy myöntää kuitenkin, että puutteistaan huolimatta elokuva liikutti jotakin syvällä itsessä. Ehkä mielen sopukoissa pyörähtivät ajatukset talvisodasta ja isiemme uhrauksien yhteneväisyydestä kodin ja isänmaan puolesta. Samaa meininkiähän Raatteentielläkin oli kuin Thermopylaissa!
Tulihan se elokuva katsottua, mutta… on sitä parempiakin nähty.
300 hurmeista digimättöä!
2
442
Vastaukset
Kovin keskinkertainenhan se oli, mutta ansaitsee kannuksensa siitä, ettei mitään vastaavaa ole koskaan aiemmin tehty valkokankaalle.
Eli kieli poskella, six packit esillä, miekat tanassa, fasismin askelin rappiokulttuurin valloituspyrkimyksiä torjumaan.
Jos elokuva tulee miellyttämään samalla kertaa, niin neitimäisiä homoja kuin karskeita skinejä, se ei voi olla aivan turha.- kantaan
"Jos elokuva tulee miellyttämään samalla kertaa, niin neitimäisiä homoja kuin karskeita skinejä, se ei voi olla aivan turha."
Eikä sattumaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh402514Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli601865Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit521729- 911563
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi411394Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö62995Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise121935Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j165918Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä
Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun378885Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.64855
