Tuloslaskelma

Tein ensimmäisen tilinpäätökseni jo nyt, koska tiedän ettei tänä vuonna tule enää lisättävää kirjanpitooni. Tilikauteni on 1.2.2007-31.12.2007.
Sain tulokseksi tuotot- kulut voitoksi 1900 euroa.
En tehnyt kaluston poistoa sillä silloin tulokseni olisi ollut tappiota 1700 euroa.
Kysynpä siis, että kannattaako minun kuitenkin tehdä poistot, vaikka ensimmäinen tilikauteni menisikin tappiolle?? Sitten vielä semmoinen varmistusasia, että saanko tehdä koneestani täyden 25% poiston vaikka tilikauteni ei olekaan ihan kokonaista vuotta?? Kiitos, jos joku viitsii vastailla!!
4622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voit tietysti tehdä pienemmänkin poiston. Jos Sinulla on varaa ja halua maksaa ensi vuonna ennakkoveroa tuosta 1900 euron tuloksesta, niin tee sitten niin.

Minä vähennyksien avulla veisin tuloksen lähelle nollaa.

Olli

Äänestä
  • hyvät ihmiset, viekää asianne asiantuntevaan tilitoimistoon!

    Äänestä

Jos teet nyt poistojen takia tappiollisen tilinpäätöksen, niin saat vähentää tappiot seuraavan vuoden verotuksessa.

Verotuksessa saa tehdä poistoja niistä koneista jotka otettu käyttöön tilikauden aikana, vaikka sitten ihan viimeisenä päivänä.

Äänestä
  • Asia selkis! kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ensikertalainen kirjoitti:

Tein ensimmäisen tilinpäätökseni jo nyt, koska tiedän ettei tänä vuonna tule enää lisättävää kirjanpitooni. Tilikauteni on 1.2.2007-31.12.2007.
Sain tulokseksi tuotot- kulut voitoksi 1900 euroa.
En tehnyt kaluston poistoa sillä silloin tulokseni olisi ollut tappiota 1700 euroa.
Kysynpä siis, että kannattaako minun kuitenkin tehdä poistot, vaikka ensimmäinen tilikauteni menisikin tappiolle?? Sitten vielä semmoinen varmistusasia, että saanko tehdä koneestani täyden 25% poiston vaikka tilikauteni ei olekaan ihan kokonaista vuotta?? Kiitos, jos joku viitsii vastailla!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu