Chroistoffer Taxellia haastateltiin eilen radio Vegassa YLE:n asioista.
Taxellin ääni värisi itkua, kun hän tuohtuneena paheksui niitä suomalaisia, jotka eivät ole maksaneet TV-lupaansa. Ääni petti kiukusta varsinkin, kun Taxell sanoi katkerana, että "en ole nähnyt mitään toimenpiteitä, joilla olisi yritetty saada näitä henkilöitä maksamaan TV-lupansa. Se hämmästyttää minua suuresti."
Myös muun haastattelun ajan Taxellin ääni oli hyvin loukkaantunut.
Puheeksi tuli Konstsamfundetin mahdollinen osallistuminen ruotsinkielisen TV-toiminnan pyörittämiseen. Konstsamfundethan on se RKP:n johtama sateenvarjorahasto, joka hallitsee miljardeja euroa, ja muita rahastoja ja säätiöitä, haastattelun toimittajan mukaan.Konstsamfundetista oli käyty YLE:ssä keskustelemassa, kun radio X3M:ä aiottiin "teurastaa". Taxell sanoi haastattelussa, että rahaston takana olevissa testamenteissa säädetään, että rahat on käytettävä ruotsinkielisen lehdistön ym. tarpeisiin, edistämään vain ruotsinkielistä kulttuuria. Rahoja voisi siis ajatella voitavan käyttää myös ruotsinkielisen YLE:n toimintaan, vaikka TV:tä ei vielä testamenttien kirjoittamisen aikana ollut olemassakaan. Taxellin mukaan Amos Andersson, rahaston takana oleva edesmennyt henkilö "ei kuitenkaan testamentannut rahojaan Suomen valtion käyttöön".
Sen sijaan suomenruotsalaiset odottavat Suomen valtion antavan auliisti ruotsinkieliseen kulttuuritoimintaan yli 5 %:n edellyttämän. Tarkemmin sanottuna suomenkielisten lupamaksuista menee n. 20% ruotsinkielisille, pyörittämään koko ruljanssia. Jonka vuoksi Taxellin ääni värisikin kiukusta, koska hän ehkä ajatteli, että "ne panttaavat meille kuuluvia rahoja!"
Kaava on siis Taxellin mukaan se, että suomenruotsalaisten rahat kuuluvat vain heille, mutta Suomen valtion tulee antaa suomenruotsalaisille julkista palvelua "yhtä paljon kuin suomenkielisillekin, tai ainakin 205 kaikista varoista". Taxell puhui koko ajan nimenomaan samalla "me", tarkoittaen ruotsinkielisiä (n. 280 000).
Suomenruotsalaiset rahastot eivät ole halukkaita avustamaan Suomen valtiota, mutta haluavat Suomen valtion avustavan suomenruotsalaisia.
Eikö olisi oikeudenmukaisempaa, Taxell, että suomenruotsalaiset ottaisivat heille kuuluvan vähemmistöaseman kiltisti vastaan, tyytyisivät 5 %:n osuuteen Suomen valtion budjetista ja lakkaisivat esittämästä puolta enemmistöstä? Ja käyttäisivät Konstsamfundetin rahat siihen, mihin ne on tarkoitettu? Suomen valtiolla kun on muuutakin käyttöä suomenkielisten verorahoille. Ja YLE voisi käyttää suomenkielisten maksamat lupamaksut suomenkielisten hyväksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Noo, se Taxellin kääpiö ny puhuu, mitä sylki suuhun tuo.
Aivan oikeesti, Taxell siis vaatii suomenkielisiä ylläpitämään ruotsinkielistä kulttuuria, maksamaan suomenkielisten lupamaksuista ruotsinkielisille, mutta ruotsinkielisten omat rahastot eivät halua maksaa ruotsinkielisille mitään TV-toimintaa, vaikka niiden testamenteissa niin määrätään tekemään! Pitävät vaan rahoja siellä, vastaisen varalta.
Eli jos suomenkieliset joskus kyllästyisivät olemaan lypsylehmiä.
Eikö niitä edes hävetä?
Onko Yle täynnä marisijoita, jotka haluavat olla porsaina verorahoilla elätettävinä ja syödä kaukalosta edelleen vaikka maailma muuttuu? Sekö Jungneria harmittaa, marisijat?
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/58321.shtml
”kanava lähti, so fucking what".
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/7457-ylen-jungner-pahoittelee-sanojaan
On käsittämätöntä, että sveduille ei riitä suomalaisten uutisten käännökset koska heistä kaikki osaavat suomea vielä
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/7422-yle-paatti-nipistaa-uutistoiminnasta
TAXELL ESIINTYY EDELLEEN RÖYHKEÄNÄ JULKISUUDESSA
Ei itse ole korvannut Åbo Akademissa syrjityille
mitään.
JOS portsari eli tampuurimajuri ei päästä romania tai mustaa ravintolaan, mediaa myöten itketään ja sitten mennään oikeuteen ja oikeudessa määrätään sakkoja.
Mutta kun Rkp-herrat Taxell ja Björkstrand harjoittavat 27 vuotta syrjintää suomalaisia opiskelijoita vastaan Åbo Akademissa, ei tule mitään rangaistusta, tuskin julkista uutista.
Kyseessä ei ole ravintolareissu vaan näiden opiskelijoiden tulevaisuuteen raskaasti vaikuttava tekijä.
Ja mitä vielä, molemmat Rkp-herrat Taxell ja Björkstrand istuvat viroissa, joista heidät kutsutaan Linnan juhliin. Media ei sen vertaa ole kertonut heidän puuhistaan.
Joten EI IHME ETTÄ SUOMALAISET NUORET ESITTÄVÄT TÄRKEIMMÄKSI IHMISOIKEUDEKSI - ei suinkaan leivän tai sairaanhoidon - VAAN TASA-ARVON LAIN (siis myös opiskelulain) edessä.
http://jami10.blogspot.com/2007/01/apartheid-yliopisto-bo-akademi.html
torstai, tammikuu 18, 2007
Apartheid-yliopisto Åbo Akademi
Tämän "yliopiston" rehtori, Björkstrand, valittiin vastikään ruotsinkielisen hiippakunnan piispaksi! Ohessa hiukan "ansioluetteloa" piispan virkaan. Åbo Akademissa huumori kukkii! "Syrjintäyliopistossa" toimii nimittäin myös "Ihmisoikeusinstituutti"!
Tässä lainaus Turun Sanomista 30.12.1999 jolloin Björkstrand oli vielä rehtorina ko. "yliopistossa".
"Kielikiintiöt veivät opiskelupaikan ehkä sadalta. Åbo Akademi syrji suomenkielisiä opiskelijoita 27 vuotta"
Lainaus: PERTTI GRÖNHOLM
"Åbo Akademin marraskuussa lakkautetut, opiskelijavalinnoissa käytetyt kiintiöt olivat voimassa vuodesta 1972 lähtien. Ruotsin- ja suomenkielisille opiskelijoille erillisiä kiintiöitä käytettiin Åbo Akademin kaikissa tiedekunnissa ja lähes kaikissa oppiaineissa 27 vuoden ajan. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että ruotsinkieliset pääsivät vähemmillä pistemäärillä eli heikommilla tiedoilla opiskelemaan kuin suomenkieliset."