Lahjakas

Anna on aika lahjakas laulaja ja esiintyjä.
Kunhan arkuus vähenee niin valmis maailmantähti.

Annalla hyvä ääni ja esittää hyvin.
Karismaakin löytyy.

Olen Annafani vaikka ei mun makuun sen musa olekkaan.
8522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

HIRVEEEEEEEEEEEEE PISSIS DAA

Äänestä

Kyllä Anna loistaa taidoillaan ja positiivisuudellaan tuo iloa monen elämään. Miksei Suomessa tehdä enempää Annan kappaleiden kaltaista iloista musiikkia?

Äänestä
  • Ja missä positiivisuus?

    Äänestä

  • erotu massasta. kirjoitti:

    Ja missä positiivisuus?

    Olen Annan tavannut kaks kertaa ja lukenut hänen haastatteluitaan varmaan sadasta lehdestä ja aina on
    jättänyt iloisen ja muita kunnioittavan kuvan itsestään. Anna on bestis.

    Äänestä

  • ja ottaa muut huomioon kirjoitti:

    Olen Annan tavannut kaks kertaa ja lukenut hänen haastatteluitaan varmaan sadasta lehdestä ja aina on
    jättänyt iloisen ja muita kunnioittavan kuvan itsestään. Anna on bestis.

    Idols taipaleen aikana moneen kertaan haukkui meikäläisiä. Nyt se typykkä itkee lehdistölle, ettei hänellä ole paljon omaa aikaa, koska musa-alan lisäksi pitää opiskella.

    Lisäksi tunkee nokkansa joka paikkaan ja sanoo itsestään selviä asioita. Kannatan Kristiinaa mielummin, koska hän ei ole ainakaan vielä valittanut mistään.

    EI ENÄÄ TULE PÄRJÄÄMÄÄN, kun seuraava Idols-kausi alkaa.

    Äänestä

  • ja vähättelee. kirjoitti:

    Hän ei haukkunut Idols-uran aikana meikäläisiä.

    Hän ei myöskään ole valittanut mitään vaan on vastannut että kiirettä pitää kun sitä on häneltä kysytty.

    Mitä itsestään selvää hän on muuten sanonut?

    Äänestä

  • erotu massasta. kirjoitti:

    Ja missä positiivisuus?

    Ne kirjoittajat (kuten sinä), jotka käyttävät umpityhjjää fraasia "ei erotu massasta", eivät itse erotu massasta.

    Opettelepa kirjoittamaan ilman onttoja fraaseja.

    Äänestä

Kyllä Annan lahjakkuus ja esiintymistaito ja vieläpä äänikin ovat yhtä kaukana kun itä on lännestä,maailman tähteä ei Annasta saa tekemälläkään koska taidot ei riitä Suomenkaan valloittamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ANNA aBREU kirjoitti:

Anna on aika lahjakas laulaja ja esiintyjä.
Kunhan arkuus vähenee niin valmis maailmantähti.

Annalla hyvä ääni ja esittää hyvin.
Karismaakin löytyy.

Olen Annafani vaikka ei mun makuun sen musa olekkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu