Kepulaiset ovat läpeensä viekkaita, mutta parhaidenkin juonittelijoiden joukoissa viekastelee terävin kärki.
Valtakunnanpolitiikan tasolla viekkauttaan ovat esitelleet monikin kepulainen. Matti Vanhanen vaihtuvine mielipiteineen niin EU:sta, omakotitalossa pesivän ydinperheonnen autuudesta kuin ydinvoiman tarpeellisuudestakin. Liisa Hyssälä viekasteli eläkeläisten kustannuksella edellisten eduskuntavaalien alla. Kolmesataa euroa muuttui muutamaksi euroksi. Kokoomuksen Ben Z. mölysi aiheesta pitkään. Nyt hän on oudosti hiljentynyt tuosta asiasta täysin? Mauri Pekkarinen oli viekkaasti oppositiossa ollessaan sitä mieltä, että bensaveroa pitää laskea ja että polttoaineen hinnalla on kipuraja. Nyt hän on taas viekkaasti täysin päinvastaista mieltä. Kepulaisten poliitikkojen viekas kärki on terävä ja taso lavea.
Tällä palstallakin on monia viekkaita kepulaisia. Kerimäki ei enää tykkää pääministeristä, vaikka hän oli aiemmin mitä mainioin aivan samalla tyylillä, sonnimullikalla on päivän mielipide natoon-liitymisestä ja Oiva kielsi kolmasti äänestävänsä nato-intoista presidenttiehdokas Sauli Niinistöä, ja meni sitten äänestämään presidenttiehdokas Sauli Niinistöä. Melko viekasta ja selkärankaista.
Kuka onkaan valtakunnan viekkain kepulainen? Entä kuka on palstan viekkain kepulainen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.