(älä) kerro kerro kuvastin
Kirjoittanut: hepuli 12.12.2007 klo 09.11
Tämä on ehkä lapselliselta ja naivilta tuntuva juttu, valitettavasti vain ihan totta, ja minulle alussa aika traaginen. Joku päästää varmaan makeat naurut, mutta hyvä sekin, nauru pidentää ikää. Ehkä joku tunnistaa itsensä?
Olen aina meikannut reippaasti, siitä on tullut rutiini. Meikatessani olen käyttänyt suurentavaa peiliä, koska silmälaseja on vaikea käyttää meikattaessa silmiä. Yleensä tulen toimeen ilman laseja, tarvitsen niitä oikeastaan vain lukemiseen ja kuvien katseluun. En ole sen kummemmin tutkiskellut itseäni, olen hoikkaa, liikkuvaista, pitkäsääristä tyyppiä, kooltani 36-38, paino 63. Olen katsellut nelikymppisiä sillä silmällä, että ovat minun ikäisiä (ja ehkä vähän vilkuillut joitakin, joke, joke!).
Mutta yhtenä päivänä menin silmälasit päässä kylppäriin, en muista mitä asiaa minulla oli sinne. Sattumalta nopea katse peiliin - jäykistyin - ja pieni nukkekotimaailmani melkein romahti. Minua katseli peilistä 60-nen, ryppyinen nainen, joka ei lainkaan paininut samassa luokassa kuin 40-set, vaikka olikin meikattu ja laitettu!!! Naurakaa vain, mutta tämä oli minulle järkytys!!! Masennuin todella, tunsin itseni yhtäkkiä naurettavaksi ikälopuksi. Miten mieheni on jaksanut katsella ja olla kiinnostunut tuollaisesta rusinasta? Kesti todella viikkoja, ennenkuin hyväksyin itseni ja tilanteen. En ole enää nuori, vaikka sisimmissäni olin tuntenut itseni nuoreksi ja halutuksi. Meni kyllä kertaheitolla kaikki luulot! Miten oli saattanut kuvitella, että vielä olin nuori ja hyvän näköinen?
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Tuntuu ehkä pinnalliselta, mutta aika syvällinen juttu tämä kaikessa surkuhupaisuudessaan oli.
Kirjoittanut: hepuli 12.12.2007 klo 09.11
Tämä on ehkä lapselliselta ja naivilta tuntuva juttu, valitettavasti vain ihan totta, ja minulle alussa aika traaginen. Joku päästää varmaan makeat naurut, mutta hyvä sekin, nauru pidentää ikää. Ehkä joku tunnistaa itsensä?
Olen aina meikannut reippaasti, siitä on tullut rutiini. Meikatessani olen käyttänyt suurentavaa peiliä, koska silmälaseja on vaikea käyttää meikattaessa silmiä. Yleensä tulen toimeen ilman laseja, tarvitsen niitä oikeastaan vain lukemiseen ja kuvien katseluun. En ole sen kummemmin tutkiskellut itseäni, olen hoikkaa, liikkuvaista, pitkäsääristä tyyppiä, kooltani 36-38, paino 63. Olen katsellut nelikymppisiä sillä silmällä, että ovat minun ikäisiä (ja ehkä vähän vilkuillut joitakin, joke, joke!).
Mutta yhtenä päivänä menin silmälasit päässä kylppäriin, en muista mitä asiaa minulla oli sinne. Sattumalta nopea katse peiliin - jäykistyin - ja pieni nukkekotimaailmani melkein romahti. Minua katseli peilistä 60-nen, ryppyinen nainen, joka ei lainkaan paininut samassa luokassa kuin 40-set, vaikka olikin meikattu ja laitettu!!! Naurakaa vain, mutta tämä oli minulle järkytys!!! Masennuin todella, tunsin itseni yhtäkkiä naurettavaksi ikälopuksi. Miten mieheni on jaksanut katsella ja olla kiinnostunut tuollaisesta rusinasta? Kesti todella viikkoja, ennenkuin hyväksyin itseni ja tilanteen. En ole enää nuori, vaikka sisimmissäni olin tuntenut itseni nuoreksi ja halutuksi. Meni kyllä kertaheitolla kaikki luulot! Miten oli saattanut kuvitella, että vielä olin nuori ja hyvän näköinen?
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Tuntuu ehkä pinnalliselta, mutta aika syvällinen juttu tämä kaikessa surkuhupaisuudessaan oli.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kukapa aina olisi tyytyväinen peilistä näkemäänsä näkyyn? Sen olen huomannut, että itselläni on huomattavasti negatiivisempi kuva itsestäni kuin muilla.
Muutoksia havaitessa keskittyy niihin, eikä kokonaisuuteen. Ei ainoastaan ulkonäkö, vaan energisyys ja myönteisyys luovat kuvaa nuorekkuudesta. Ihminen, joka hymyilee ja pursuaa intoa, on mielestäni aina kaunis tavallaan. Eihän me esineitä olla?
Me vaan mennä poskutellaan,ja vanhetaan,,,,,
Onhan se tietysti kamalaa kun *lateksin*alta paljastuu ryppyinen naama,mulla on onneksi nahka niin kirellä että ei oo ryppyjä.En ole kyllä koskaan pakkeleita käyttänyt *maahohde*on ainoa jota olen jokun *nivean* päälle tupsuttanut,ja ihoni on saanut hengittää;))Kyllä mä itselle ja läheisilleni kelpaan näinkin ja se on mielestäni pääasia.
Onkohan tää ikuisen nuoruuden tavoittelu jo vähä liiallista,keho alkaa rapistua kun on työnsä tehny???vai kuin??
Tässä iässä pitäisi olla oma itsensä. Persoonallinen tyyli kehittyy vasta iän myötä.
Mitä on muuten kauneus? Meillä jokaisella on siitä oma käsityksensä. Ainakaan omalta kohdalta en usko siihen, mitä mainokset tuputtavat.
Aikaa on kuitenkin vielä jäljellä.. eli viikonloppuna ajattelin mennä jälleen ulos:). Selvästi on menokausi päällä..
kehiin naiset, must toi pääkirjoitus oli tosi hyvä ja naseva juttu, ilmeisesti vielläpä hyvän huumorin omaavalta kirjottajalta. kyllähän se naamanahka silkosena pysyy jos joka ryppyyn hiukkasen pullaa söisi. ärsyttävää että jotkut huumorintajuttomat kateelliset elämäänsä kyllästyneet ämmät arvostelee jokaista hiukan paremmin kirjotettuu juttuu..kyllä ne pakkelilla höystetyt naiset on huoliteltumpiaa/paremman näkösii ko nuo omasta mielestään lunnollisen kauniit ihmiset. harva joka luonostaan kaunis on enää yli nelikymppisenä. mä miehenä ainaki tykkään itestään huolenpitävistä naisista.
Sydäntä lämmitti, kun nuhteiden jälkeen pomppasi esiin kaveri, joka ymmärsi yskän!!! Kiitos sinulle kultaseni!!
Olisiko tähän pitänyt sitten kirjoittaa, että olin viime viikonloppuna hunningolla sellaisen 34-vuotiaan huolitellun "villakangastakkimiehen" kanssa? Että säilytin option yksilön jatkokäyttöä varten? Siitähän se sota olisi syttynyt :).
Arvostan enemmän todellakin kokonaisuutta, mutta se ei tarkoita sitä, etten pärjäisi tuolla yöelämässä. Arvostan myös luonnonkauneutta. Terveelliset elämäntavat auttavat sen säilymisessä.
Luin vielä viestisi, Råtta. Tuli vähänä haikea ja surullinen olo. Eikö sinulla ole huumoria lainkaan vai oletko kateellinen? Tiedänhän minäkin, että me kaikki vanhenemme. Minusta aliarvostat toisia, kun tärkeänä latelet tuollaisia itsestäänselvyyksiä.
Ei mitenkään pahalla, mutta tämä maailma olisi huomattavasti mukavampi paikka meille kaikille, jos suhtautuisimme vähän myötämielisemmin toisiimme.
Ota kiltti tuo kiristävä pipo päästäsi!
Hermostun siitä, että näkemättä toista ihmistä päätellään olevan turhautunut ja kateellinen. Siihen tuli kommenttini. Se ei ollut muuten sinun kommenttisi, mihin hermostuin. Toisaalta hermostuin myös siihen, että Neitoperhon kommentit katsottiin osaksi omaa vastaustani. Omalta kohdalta en arvostellut mm. meikin käyttöä.
Näillä palstoilla luullaan aivan liikaa. Kukaan meistä ei pysty hahmottamaan toista kokonaisuutena.
Se on totta, että usein aliarvioin toisia ihmisiä. Normaalissa elämässä sivuutan henkilöt, jotka aiheuttavat turhautumista. Hakeudun sellaisten ihmisten seuraan, jotka innostavat. Ehkä suomi24:n keskusteluissa on liian sekava joukko ihmisiä, siksi syntyy mm. kuppikuntia.
Råttaseni!
Olenko minä alkuperäisessä viestissäni kirjoittanut, että joku on turhautunut ja kateellinen??? En kai. Olet lukenut (väärin) rivien välistä, kun näin väität. En ole todellakaan ottanut kantaa muihin ihmisiin, keskityin (itsekkäästi?) omaan itseeni ja lapsellisiin, naurettaviin huoliini. Myöhemmissä viesteissä suhtauduin sitten vähän eri lailla, sillä olin surullinen saamastani mielestäni asiattomasta, eikä niin empaattisesta, palautteest.
juttu mulla. Olen aina ollu kuulemma näyttävä nainen ja saanut katseita miehiltä kiitetävästi, lähiaikoina ollut hyvin paljon hiljasempaa sillä rintamalla, että enpä juuri saa katseita enään, kun rupsahtaneilta ukoilta...elikkä ehkä ikäisiltäni =)en todellakaan ole tajunnut että olen jo itsekki kallistumassa vanhuuteen. 43v eikä uskoa nuoruuteeni lisää omalääkärini joka toistuvasti jaksaa muistuttaa että "vanha mikä vanha" jep outo kommentti itseäni vanemmalta naislääkäriltä =)mutta otetanpa suunta toisenlaiseen ajattelu tapaan..tsemppiä kanssa sisaret!
Näin on, ja huumorillahan se on otettava. Sitä minulla onneksi on roppakaupalla.
Sinulla ilmeisesti vastaava tilanne kuin minulla. Kun sitten yhtäkkiä tajuaa, että "peli on menetetty", nuoret kaverit eivät enää luo noita niin ihanan rohkaisevia katseita, niin onhan se järkytys!! Ja todella, miksi minun piti mennä peilin eteen lasit päässä!! Tyhmä olin!Minäkuva muuttui kieltämättä.
Mutta kyllä se tästä! Eihän ulkonäkö todellakaan ole tärkeintä maailmassa!
sitä käy meille itse kullekkin :)
Ei kuitenkaan pidä aliarvioida puolisonsa/rakastettunsa makua.
Hänen rakkautensa ulottuu meikkiä pidemmälle *hymyilee*
Kaikille meille tulee jonkinlainen ulkonäkökriisi-
Silmäluomet roikkuu, vatsanahkaa pitää tunkea vyötärönauhan alle hiukka enemmän, käsien iho ei ole enää kimmoisen sileä, leuan alla on muutakin kuin kaula ja rinnat on kyllä törröllään, jos katsoo alhaaltapäin.
Siltikin kaiken sen sisällä on se sama nainen, joka on uhkea, leikkisä, iloinen, lapsellinen, seksikäs, kaunis ja haluttava.
Hiivatinko väliä sillä on, jos sitä menee pikkasen ruttuun tässä matkan varrella?
Pääasia, että pää ja sydän toimii *hymyilee*
Joskus oli periaatteena se, että aamulla pystyy katsomaan peiliin.
Nykyään periaatteena, ettei näe peiliä. Jos sattuu näkemään, nin simmut kiinni välittömästi.
Ei tällä historialla sekä naamalla ole niin kovaa painoarvoa positiivisessa mielessä, että viitsisi peilailla enää tälle iälle. Tosin ulkonäkö ois vielä kohtuullinen...
=DW=
suurentavaan peiliin, siinäpä vasta oiva vekotin, sellaisen hankin minäkin vaikkei näössäni mitään vikaa olekkaan, vaan kun...
ystävättärelläni oli peili joka suurensi seitsenkertaisesti ja minä aikani itseäni siitä töllötin, kauhistellen... mitä kaikkea se suurentava kuvastin paljastikaan, ihoni näytti, viitti ees sanoo mutta pahemmalta kuin teini-iässä... mikä ihana huokaus suustani kuuluikaan käännettyäni peilin normaali katsantaan..
Suosittelen muillekkin, shokkihoitoa, positiivisella tavalla...
minäkin luullut,että kroppa on vielä joten kuten hyvässä kunnossa,kunnes kerran oikeen tarkasti vilkasin itteeni isosta peilistä...Voi kamala sitä tunnetta,ku tuntu että silmätkin laajeni lautasten kokoseks..
En voinu muuta ku ihmetellä,että mitä mulle on tapahtunut..:¤
Minulla oli suurin piirtein sama juttu. Yhtä-äkkiä vain huomasin, että olin vanhentunut ja juuri tämä ahaa -elämys sattui kun aamulla meikkasin töihin lähtiessä. Luomet venyivät, iho ei joustanutkaan jne. Samana päivänä luin sanomalehdestä uusien ylioppilaiden nimiä ja purskahdin itkuun kun ajattelin, että ne ajat ovat minulta ohi...kauan aikaa sitten.
Kriisiä kesti n. kolme vuotta ja se toki sisälsi muutakin kuin ulkonäkökuviot mm. mielialavaihtelut yms.
Mutta nyt! Vau! Olen lähemmäs 50-vuotias ja nautin itsestäni, kehostani ja tasapainoisuudestani. Tunnen itseni paljon viehättävämmäksi kuin 10 vuotta sitten. Tiedän myös puutteeni ja kehitystarpeeni mutta myös ne postiiviset puoleni - ja hyväksyn itseni vikoineni kaikkineni.
Me kaikki vanhenemme ja onneksi suurin osa meistä myös viisastuu iän myötä.
tällastakin
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=558&posting=22000000031214572