Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Harjoitusta peppuseksiin?

Minulle tärkeä ihminen haluaisi harrastaa kanssani peppuseksiä.

Olen tähänastisen elämäni varrella huomannut, että peppuni on varsin tiukka ja henkilö, jonka kanssa tätä olisi tarkoitus nyt harrastaa, omistaa aika ison kalun.

Olen yrittänyt harjoitella dildon kanssa. Saan sen sisään aina tiettyyn pisteeseen asti, mutta siinä vaiheessa, kun dildo levenee 1-2 mm, tulee seinä vastaan. Olen yrittänyt työntää varovasti, mutta tuntuu, että paikat eivät vaan anna periksi. Tuntuu, että jos työntäisin vähänkin lisää, saattaisi tulla vahinko.

Voiko todella olla mahdollista, että sisääni ei yksinkertaisesti mene suurempi "tavara"? Onko jotain sellaisia konsteja, joiden avulla saisin kenties suurempaa sisääni? Pitääkö siinä kyetä rentoutumaan jotenkin? Auttakaa viisaammat ja kokeneemmat!
2012359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos dildo tuntuu liian paksulta, kannattaa kokeilla ensin sormilla. Muista rentoutua, se on kaikista tärkein seikka. Voit hyväillä itseäsi muuten samalla, kun työnnät varovasti sormeasi peppuun, se saattaa auttaa rentoutumisessa. Muista käyttää jotain liukastetta. Marketeista yleensä löytyy sieltä kondomien luota tai sitten voit ihan käydä alan liikkeestä hakemassa. Siellä on parempi valikoima erilaisia. Kun sormi alkaa tuntua hyvältä eikä se satu, niin voit alkaa kokeilla kahta sormea tai sitä dildoa. Ota rauhallisesti ja käytä paljon aikaa. Jos tuntuu, että syvemmälle ei mene, niin älä työnnä väkisin, vaan kokeile toisena päivänä uudelleen. Jos paksuus ei tunnu kuitenkaan pahalta, niin kokeile "työntää vastaan" samanlailla kuin ulostaisit. Se avaa sulkijalihaksia ja sisäänmeno on helpompaa.

Eli rentoudu, käytä liukastetta, etene hitaasti ja älä työnnä väkisin, jos tuntuu pahalta.

Äänestä
  • Olen yrittänyt juuri noin, eli ensin pienemmillä siirtyen sitten suurempaan. Pienetkin tuntuvat aika voimakkaasti enkä ole vielä tähän mennessä jaksanut niin kauan touhuta, että se tuntuisi jotenkin vähemmän.

    Liukastetta olen käyttänyt omasta mielestäni reilusti, enkä ole huomannut siitä olevan erityistä helpotusta silloin, kun yrittää sisäänsä suurempaa. Ehkä mulla on jotenkin väärä tekniikka.

    Mutta kiitos sinulle, varmasti vinkeistäsi on hyötyä harjoittelussani. :)

    Äänestä

Itseäni auttoi alkuvaiheissa se että ostimme ihan rehellistä anaaliliukkaria, joka puuduttaa hieman, merkki taitaa olla Adam & Eve. Sen koostumus tuntuu aluksi hyvin juoksevalle, mutta jättää kyllä iholle hyvän tunteen.

Toinen konsti jota käytän on että ihan reilusti hyväilen klitoristani yhtä aikaa. Laueta ei tosin saa ennen peppuseksiä, minä en ainakaan pysty sen jälkeen enää ollenkaan.

Sekin voi auttaa että otat miehen sisään siihen asti kun pääsee ja hän alkaa pikkuhiljaa liikkua edestakaisin, siis ei työnny syvemmälle vaan liikkuu ulospäin. Se auttaa rentoutumaan ja siitä voi sitten ehkä päästä jatkamaan.

Äänestä
  • Niin siis vielä lisäykseksi, että se dildon kanssa harjoittelu ei välttämättä kerro siitä miten peniksen kanssa menee. Luonnossa kun nekin käyttäytyvät hieman eri lailla kuin dildot :)

    Harjoitteluhan ei siis saa peppuasi venymään, mutta voi saada sinut varmemmaksi itsesi suhteen. Luonnossa asiasta kuitenkin saa paremman kuvan, siitä vaan harjoittelemaan!

    Äänestä

  • sussss kirjoitti:

    Niin siis vielä lisäykseksi, että se dildon kanssa harjoittelu ei välttämättä kerro siitä miten peniksen kanssa menee. Luonnossa kun nekin käyttäytyvät hieman eri lailla kuin dildot :)

    Harjoitteluhan ei siis saa peppuasi venymään, mutta voi saada sinut varmemmaksi itsesi suhteen. Luonnossa asiasta kuitenkin saa paremman kuvan, siitä vaan harjoittelemaan!

    En ollut kuullutkaan moisesta, täytyypä hankkia pikimmiten.

    Juu eihän se dildo tunnu siellä oikeassakaan paikassa samalle kuin penis. Dildo on liian kova ja jäykkä penikseen verrattuna. Minulla on myös anustappi, mutta sitä en saa työnnettyä senkään vertaa sisälleni. Se on kuitenkin pehmeämpää ainetta kuin dildo.

    Jos harjoittelu ei saa venymään, niin mistä ihmeestä sitä tietää sitten rajansa? Kai kaikilla on kuitenkin joku mitta, mihin pystyy ja milloin ns. fysiikka pettää? Mietin vaan kokeilenko nyt turhaan, jos minua ei ole vaan luotu siihen, että kykenisin vastaanottamaan tarpeeksi ison kalun sisälleni.

    Äänestä

minä auta sulla.vastaa heti

Äänestä

Et kertonut, että mistä asennosta oot yritellyt, mutta helpoitenhan/vähiten kipua naiselle tuottaen se mulkero sinne tuhkaluukkuun lipsahtaa perinteisestä lähetyssaarnaaja asennosta. Kuitenkin niin, että nostat jalkasi miehen hartioille tai vedät ne jalat itse niin sanotusti "omien poskiesi vierelle" ja tällä tavoin samalla nostat pyllyäsi ylöspäin.

Äänestä
  • Joo tuon tiesinkin, että ko. asennossa kannattaa kokeilla.

    Yksin "harjoitellessa" tuo asento on kaikista hankalin, kun jalkoja ei saa tuetuksi mitään vasten. Olen sitten yrittänyt pyllistellä ja "istua" dildon päälle. Pyllistellen olen saanut dildon vähän pidemmälle kuin istumalla.

    Äänestä

  • Halukas mutta... kirjoitti:

    Joo tuon tiesinkin, että ko. asennossa kannattaa kokeilla.

    Yksin "harjoitellessa" tuo asento on kaikista hankalin, kun jalkoja ei saa tuetuksi mitään vasten. Olen sitten yrittänyt pyllistellä ja "istua" dildon päälle. Pyllistellen olen saanut dildon vähän pidemmälle kuin istumalla.

    Kannattaa muistaa, että noilla puuduttavilla liukkareilla on myös huono puolensa. Ne siis puuduttaa, jotta kipu ei tunnu mutta silloin ei myöskään välttämättä tiedä jos tekee jotain väärin. Kipu kun on yleensä sen merkki. Eli niillä voi saada myös vahinkoa aikaan.

    Äänestä

  • Athena kirjoitti:

    Joo mietin kyllä ihan samaa kun luin liukkarista. Mutta voiko se oikeasti puuduttaa niin paljon?

    On se vähän sama tuon harjoituksen kanssakin.. Sitä tehdessä ei aina tiedä tuottaneensa mitään vahinkoa, ennen kuin lopettamisen jälkeen alkaakin "juimimaan".

    Äänestä

  • Athena kirjoitti:

    Kannattaa muistaa, että noilla puuduttavilla liukkareilla on myös huono puolensa. Ne siis puuduttaa, jotta kipu ei tunnu mutta silloin ei myöskään välttämättä tiedä jos tekee jotain väärin. Kipu kun on yleensä sen merkki. Eli niillä voi saada myös vahinkoa aikaan.

    Tuo kyseinen liukuvoide ei puuduta niin paljon, ettei huomaisi jos iho venyy liikaa, tai muuten käy jotain huonosti. Kyllä sen huomaa jos jotain menee rikki, eikä niin kovaa saakaan edes yrittää. Tuo enemmänkin vaan vie vähän terää, niin että on helpompi pysyä kiihottuneena, mikä auttaa asiaa.

    Noista asennoista muuten suosittelen ehdottomasti lusikka-asentoa, tai mahallaan makaamista. Niissä kummassakaan ei tarvitse jännittää mitään lihaksia. Voi olla että minulla on jotenkin erikoinen fysiikka, mutta lähestyssaarnaajassa onnistui vasta pitkällisen harjoittelun jälkeen.

    Kiitos vinkistä ja kokemuksen jakamisesta. Pitääpä kokeilla itsekin sitten eri asennoissa, jos löytyisi itselle sellainen mukava...

    Äänestä

Jos olet kovin nuori ja fysiikaltasi hirmuisen piukka, ei välttämättä peppuseksi ole vielä ajankohtainen asia. Jos mitään edistystä ei näytä tapahtuvan harjoittelusta huolimatta, kannattaa asia unohtaa muutamaksi vuodeksi mieluummin, kuin hankkii siitä itselleen hermoromahdusta tai pahimmillaan runnoo hanuriaan sairaalakuntoon.

Iän mukana kudokset muuttuvat elastisemmiksi ja esimerkiksi raskaus aiheuttaa suuria muutoksia kyseiselle alueelle. Monet naiset ovat kertoilleet, että nimenomaan raskauden aikana he tutustuivat peppuseksiin uudesta näkökulmasta kun pepun alue ei tuntunut enää niin kireältä. Monet naiset aloittavat peppuseksin vasta kolmi- nelikymppisinä ja kokemukset ovat olleet heiltä varsin positiivisia, ikään kuin olisivat löytäneet seksuaalisuutensa ainakin osittain uudelleen.

Mutta malttia ja harkintaa ja hauskoja hetkiä oman kullan kanssa!

Äänestä
  • En mä nyt ehkä itseäni kovin nuoreksi määrittelisi. Olen 32 v, tosin en koskaan synnyttänyt.

    Äänestä

vinkit
en ole ikinä kokeillut mutta ajatuksena ihan ok.
liukkari tärkeintä, reilusti joka paikkaan
kunnon esileikki, eli 1. hyvään fiilikseen ekaks joka harjoituksissa ja aikas isolla 1. ni pääsee sopivaan fiilikseen ja kun 1.kiimassa aidosti ni se ei ainakaan ahdista 2.

uskon et anustappi, mikäli normi kokoinen on paras peppuun. sinne se on suuniteltu! istuva asento on huono aina silloin kun joudut jännittämään reisiä tai peppuu laskeutuessasi.

käy polvi-istuntaan reisisi päälle, levitä kantapäillä peppua ja sujauta anustappi 1.

siirrä tappi 2. ja rennosti painatat tappia lattiaa vasten 2. kevyitä ratsastavia liikkeitä.
levitä kantapäillä peppua ja anna huolella liukastettujen juttujen liukua ja hieman hammastapurren rutista rennosti sisään. saattaa tuntua höpöltä mut niinhän se tarkoituskin. tuskin mitään vauriota tulee normi tapista...
halut voi kadota jos tekee kipetä, mut sit se on tehty kumminkin. varmaan suositeltavin tekniikka?
keveyesti kohottaudut ja pusket tapin sisään joka työnnöllä syvemmälle ja kun se menee sulkijalihaksen ohi ni helpottaa ja oot tapin kans sujut.

anna tapin olla sisässä tovi ja totuttele fiilikseen. vaihda asentoa, jopa kävele tapin kanssa ja ala treenata vähitellen muina päivinä eriasentoja.

tekniikka tulee tutuksi ja oppii tuntemaan kehonsa..

Äänestä
  • Minäpä kokeilinkin sitten ostaa sellaisen toisenmallisen tapin. Sellaisen, jossa asteittain suurenee se mitä sisään työnnetään, sillai pallomaisesti. Sen avulla kun harjoittelin, sain heti "vanhan" tapinkin sisään vaivatta. Ihmeellistä! Tosin vieläkään ei taida ympärys riittää siihen aitoon vehkeeseen, joka sisälle olisi tarkoitus tulla...

    Harjoitukset kuitenkin jatkuvat =)

    Äänestä

  • Halukas mutta... kirjoitti:

    Minäpä kokeilinkin sitten ostaa sellaisen toisenmallisen tapin. Sellaisen, jossa asteittain suurenee se mitä sisään työnnetään, sillai pallomaisesti. Sen avulla kun harjoittelin, sain heti "vanhan" tapinkin sisään vaivatta. Ihmeellistä! Tosin vieläkään ei taida ympärys riittää siihen aitoon vehkeeseen, joka sisälle olisi tarkoitus tulla...

    Harjoitukset kuitenkin jatkuvat =)

    sellaisia tappeja jotka ovat lasia, pää on suippo kartio, jonka jälkeen tulee reipas ohennus ja stoppari joka estää tapin menemisen syvemmälle, kuin tutti. siin sellanen lautanen joka tulee pakaroita vasten. sen kans pystyy kävellä, istua ja rakastella normisti 1.

    "aito" anusplugi ei ymmärtääkseni karkaa veks vaan pysyy niin kauan kuin sen vetää ulos. se on tarkoitettu totutteluun.

    tässä kohtaa suosittelisin että ota ukko mukaan harjoitteluun, jotta hän ymärtää kuinka vaikea asia on kyseessä. muuten jos mies ei tiedä ja alatte anaaliseksiin ni se on kuin norsu posliinikaupassa.

    ...voihan sulla posliini ollakin...mut tuskin kauppaa..

    kun mies näkee minkä työn teet yhteisen unelman eteen hän arvostaa sitä tuplasti ja ennenkaikkea saat anaalista ihanan osan turvallista seksielämää, ja joskus tulevaisuudessa kunnon vauhdikkaat kyydit siinä kuin pimpsaakin, se on niin TAIDOSTA ja itsetuntemuksesta kiini ja rentoutumisesta. ne kaikki tulevat itsekseen ajan kanssa.

    esittele miehellesi anustappitouhut.

    ja anna hänen asentaa se useita kertoja, nautiskele itse ja opeta miestä. kokeile seksiä niin et sul tappi pyllyssä, voit vaiks itse ratsastaa. saattaa tuntua höpöltä...

    mun mielestä asialla ei kannata housua vaan ihan rauhassa tutkailla ja nautiskella seksistä ja vaikka ihan siitä pienimmästä tapista ja opetella niitä vaikeampia asentoja pienellä tapilla ja helpompia isommalla.

    suosittelisin tutkailemaan on sellaista sauvaa olemassa jossa on pieniä palloja jonossa jotka suurenevat kokoajan. jokaisen pallon välissä on ohut kohta johon sulkijalihas pääsee lepäämän ja toisaalta ohuet kohdat tuottavat suurta nautintoa kun pallot ikään kuin muljahtelevat yksi kerrallaan.

    ekaksi voisit harjoitella sauvan kärjellä eli pienimmällä ja kun se alkaa sujua voisit kannustaa miestä työntämään seuraavaa suurempaa. ja jos tuntuu ikävältä ni voi palata seuraavaan pienempään kokoon.
    ja kun on jo kolmas pallo sisässä ni se ensimmäinenhän jo hieman siellä syvemmällä ja samalla saat tuntumaa sinne syvemmälle, jonne kalu yltäisi helposti, mut ne harjoittelutapit ei.
    jakun pääsee neljänteen palloon ni alkaakin olla jo tosi kyseessä.

    tuollaisissa palloissa parasta on ymmärtääkseni se että se suurin halhaisija on hyvin lyhyellä matkalla ja tosinsanoen sulkijalihaksen täytyy venyä vain lyhyen aikaa kun pallo lumpsahtaa ohi . ja sitä kun hilailee sisään ulos, sisään ulos ni paikat ennättää tottua rauhassa ja saa paremman tuntuman kuin sellaisesta tasapaksusta kangesta, joka venyttää kokoajan.

    eli treeni tulee hieman salavihkaan ja samalla tulee sopivasti sitä ärsytystä sinne syvemmälle.

    mutta pimpsa on tärkeintä ja kesken anaalileikkien voi vapauttaa tunnelmaa mukavalla pilluilulla. ja sit taas palata takaisin anaaliin hetken rentoutumisen jälkeen. pimpsa se tärkein et se on tarpeeksi kuumana ja sopivasti venytetty sitäkin normaalia enemmän. kiihottuneisuus a ja o

  • tosimies kirjoitti:

    En huomannutkaan, että tänne oli ilmestynyt vielä näin perusteellinen vastaus. Kiitos paljon vinkeistä!

    Olen nyt harjoitellut yksikseni tuota hommaa ja kuin ihmeen kaupalla olen saanut tuloksia aikaiseksi. Uusi anustappi oli loisto-ostos, siinä on juurikin noita palluroita ja sitten kapeampaa suoraa välissä. Sen avulla sain ensimmäisen kerran "vanhan" anustappini sisään ja sen jälkeen myös dildon, jonka halkaisija n. 4,5 cm.

    Aluksi tuli verta harjoitusten jälkeen ja peppuakin juimi pahasti. Nykyään tapit menevät suht helposti sisään ja mitään vaivoja ei sen jälkeen ole. Dildokin sujahti viimeksi tänään kuin vettä vaan. En ole kylmiltään kyllä kokeillut, mutta tappien jälkeen.

    Olen samaa mieltä siitä, että peppuseksiä varten pitää olla ihan erityisen kiihottunut. Muuten siitä ei voi nauttia millään.

    Nyt on tullut aika kokeilla hommaa käytännössä. Oletuksista poiketen en ole treenannut omaa kumppaniani varten (sellaista ei ole), vaan erästä toista tärkeää ihmistä varten. Hän ei ole valitettavasti päässyt osallistumaan harjoituksiin, mutta tietää niistä kuitenkin.

    Mikäli jotakuta kiinnostaa, voin tulla raportoimaan tänne varsinaisesta h-hetkestäni peppuseksin saralla.

    Mielenkiinnolla odotan raporttia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Halukas mutta kokematon kirjoitti:

Minulle tärkeä ihminen haluaisi harrastaa kanssani peppuseksiä.

Olen tähänastisen elämäni varrella huomannut, että peppuni on varsin tiukka ja henkilö, jonka kanssa tätä olisi tarkoitus nyt harrastaa, omistaa aika ison kalun.

Olen yrittänyt harjoitella dildon kanssa. Saan sen sisään aina tiettyyn pisteeseen asti, mutta siinä vaiheessa, kun dildo levenee 1-2 mm, tulee seinä vastaan. Olen yrittänyt työntää varovasti, mutta tuntuu, että paikat eivät vaan anna periksi. Tuntuu, että jos työntäisin vähänkin lisää, saattaisi tulla vahinko.

Voiko todella olla mahdollista, että sisääni ei yksinkertaisesti mene suurempi "tavara"? Onko jotain sellaisia konsteja, joiden avulla saisin kenties suurempaa sisääni? Pitääkö siinä kyetä rentoutumaan jotenkin? Auttakaa viisaammat ja kokeneemmat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu