Muistaakko vai ei?

Mitä tekisitte, jos ette ole nähneet kummilastanne 7vuoteen eikä mitään yhteydenottoa sieltä kuulu lukuunottamatta loulukorttia. Aikaisempina jouluina olen lähettänyt pienen summan rahaa ja kortin lapselle kuitenkaan mitään vastausta saamatta. Ei kiitosta, ei kuittausta postin perille tulosta. Kai ne kuiten on perille menneet tai mistäpä minä sen tiedän.

Noissa aikaisemmissa kirjoituksissa käytettiin sanoja lahjalinko tai lahja-automaatti. Juuri se minäkin tunnen olevani. Lapsen ollessa pieni hän oli hyvinkin tärkeä minulle. Vierailin säännöllisesti ja vein lahjoja aika paljonkin. Sitten kun lapsen äiti, minun entinen hyvä ystävä, palasi takaisin "baarielämään" ja alkoi tavata muitakin kavereitaan, yhteydenpito jäi. Ei sitä kovin kauaa jaksa yksin olla se aktiivinen osapuoli. Erityisen katkerana muistan sen, kun yhtenäkin jouluna olin ostanut lapselle lahjan ja kutsuin heidät käymään. Olisin halunnut tavata lasta ja antaa lahjan henkilökohtaisesti. Kuitenkin sekin päättyi niin, että lapsen äiti kävi ovelta hakemassa lahjan ja oli jättänyt lapsen autoon istuskelemaan. Olin todella pettynyt.

Jotenkin tunnen itseni huijatuksi koko kummiasiassa. Mikä siis on minun roolini? Lähettää lahja postissa kiitosta saamatta. Tämä toki vain sillä edellytyksellä, että tiedän edes perheen osoitteen. Lapsi ei muista minua, enkä tiedä yhtään mitä hän ajattelee kun "Maija-täti" lähettää rahaa. Liekö edes tietää minua kummikseen. Toisaalta tuntee velvollisuutta muistaa, mutta sitten nämä muut asiat huomioon ottaen suorastaan vi***taa muistaa.