Ensin oli Suomen pientalonpoikien puolue, sitten SMP ja nyt vieläkin PerusSuomalaiset, vaikka apu, iltis ja muut roska- ja pa*kalehdet ennen vaaleja manasivat liikkeen historian ja siten "erään aikakauden päättyneeksi."
Mahtaa apu-lehden toimituksessa nyt harmittaa oikein vietävästi.
Kun perusS näyttää nyt olevan yhtä kuin Halmeen Tony, niin täytyy jälleen muistuttaa sellaisesta asiasta, että viikingillämme ei ole ollut puolueen kanssa muuta yhteistä, kuin että hän lähti (tänä vuonna) sen kansanedustajaehdokkaaksi - ja SITOUTUMATTOMANA sittenkin.
Halmeelle on saatava oma palsta!
Kaikenlaiset gallupit ovat pyörineet PerusSuomalaisten ympärillä hyvin tiiviisti. Kaikkein merkillisin gallup on ollut kouluarvosanassa puolueen puheenjohtaijille. Gallupiin vastanneet eivät ole olleet puolueen kokouksissa eivätkä voi Timo Soinia arvostella. Eivät tiedä puolueen asioista mitään. Gallupeilla pyritään ohjaamaan. Kuka tilaa ja maksaa niin sellaiset tulokset sieltä tulevat. Olihan tuossa naapurissa sellainen järjestelmä nimeltä Neuvostoliitto, jonka kannatus oli 99-100%.
Viikingin suhteen kannattaa muistaa mistä Veikko Vennamoa syytettiin aikoinaan: rehellisyydestä ja todellisesta tahdosta toimia kansalaisten hyväksi. Populismiako? Ehdottomasti. Mutta ymmärrettäköön käsite oikein. Populismi on kokonaisvaltainen maailmankatsomus, joka selkenee jo "Vennamolaisuus populistisena joukkoliikkeena" -tutkielman alkusivuilta!
Vennamon riekkujien olisi syytä lukea seuraavat teokset, Vennamo: Kekkosdiktatuurin vankina, Kulissien takaa ja Eino Poutianinen: Melkoisen kovaa leikkiä sekä Urpo Leppäsen tekemiä tai hänestä kirjoitettuja kirjoja mm. Urpon urakat ja Leppänen, hullu vai nero?
Sama meininki jatkuu myös nyt niin kuin 1960-70-luvuilla: jos joku on rehellinen ja kantaa todellista huolta maamme tulevaisuudesta, niin valtiontuen nälissään valehteleva roskamedia ja vanhat rappiopuolueet käyvät puremaan kuin hyeenat, Vennamon aikaan varsinkin myös LAITTOMIN KEINOIN. Jos ette muuten, niin kunnioittakaa Vennamon voimaa ja kestävyyttä kaiken sen vihan ja paineen alaisuudessa tuona Urho Kekkosen ankarimpana valtakautena.
SMP oli ainoa, joka uskalsi kritisoida Neuvostoliittoa ja Kekkosta samoin kuin nyt PS on ainoa Euroopa-Neuvosto(liitto)-kriittinen eduskuntapuolue, vaikka mtv3:n vaalikoneen mukaan monikaan ei kannattanut irtautumista unionista.
Eduskunnassa tarvitaan palokunta estämään täydelliset katastrofit. PerusSuomalaiset r.p. on musertavasti paras eduskuntapuolue, viikingistä huolimatta, ja hänessäkin on ainoastaan muutama vika.
Ennen vaaleja osallistumattomuus ps:n toimintaan, eräänlainen ulkomaalaisvastaisuus ja hienoinen hömppäjulkkiksen leima. Jos viikinki olisi ollut puolueessa aikaisemmin, niin hän olisi puolueensa näköinen eikä puolue hänen näköisensä.
Yhteistä niin SMP:n, PerusSuomalaisten kuin viikinki-Halmeen arvostelijoiden suhteen on tietämättömyys ja/tai kuuluminen vastakkaiseen leiriin, johonkin kilpailevaan puolueeseen, varsinkin vihreisiin, joka onkin ainoa porukka, jonka kanssa PerusS ei lähtisi hallitukseen!

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kun perusS näyttää nyt olevan yhtä kuin Halmeen Tony"
Outo tulkinta, koska myös puheenjohtaja Timo Soini ja varapuheenjohtaja Raimo Vistbacka ovat puolueen kansanedustajia. Kumpikin ansaitsi paikkansa omilla äänillään, eikä toisesta vaalipiiristä valitulla Halmeella ollut niihin mitään vaikutusta.
"Kaikkein merkillisin gallup on ollut kouluarvosanassa puolueen puheenjohtaijille. Gallupiin vastanneet eivät ole olleet puolueen kokouksissa eivätkä voi Timo Soinia arvostella. Eivät tiedä puolueen asioista mitään."
Argumentointi pettää tältäkin osin: Soinin kannaottoja on esiintetty muillakin foorumeilla kuin puolueen kokouksissa, mm. television tenteissä.
"jos joku on rehellinen ja kantaa todellista huolta maamme tulevaisuudesta, niin valtiontuen nälissään valehteleva roskamedia ja vanhat rappiopuolueet käyvät puremaan kuin hyeenat"
Tämä on toteennäytetty myös tällä palstalla; ilmennyt parhaimmillaan katkeruutena siitä, että Halmekin toimii niin kuin on puheissaan luvannut.
"Jos viikinki olisi ollut puolueessa aikaisemmin, niin hän olisi puolueensa näköinen eikä puolue hänen näköisensä."
Kertoisitko, miten Halme on mielestäsi muuttanut puoluetta. Se, että puoluetta on arvosteltu nimenomaan Halmeen persoonan kautta, ei ole osoitus puolueen muuttumisesta. Onko arvostelu ollut asiallista tai aiheellista, arvioikoon jokainen itse.
"Yhteistä niin SMP:n, PerusSuomalaisten kuin viikinki-Halmeen arvostelijoiden suhteen on tietämättömyys ja/tai kuuluminen vastakkaiseen leiriin"
Olen jyrkästi samaa mieltä ja kallistun mieluummin jälkimmäisen kannalle, koska oikeaakin informaatiota on ollut tarjolla. Tietämättömyydestä ei siten ilmeisesti voi olla kyse, ennakkoluuloista ja pahantahtoisuudesta ehkä enemmänkin.
Lohdutukseksi todettakoon, että aiheeton pilkka kääntyy aina itseään vastaan, ja tuo kynnys on jo ylitetty. Perustelemattomia herjojaan heittelevät menettävät loputkin uskottavuudestaan - sikäli kuin heillä sellaista on koskaan ollutkaan.
Sitä juuri koetin tolkuttaa: VIIKINGILLÄ EI OLE ENNEN KANSANEDUSTAJAN PAIKKAANSA JA SITOUTUMATTOMANA EHDOKKAANA OLOANSA OLLUT PUOLUEEN KANSSA MITÄÄN TEKEMISTÄ.
Vieläkään en luule nähneeni gallupvastaajia kokouksissa. PerusSuomalaisista vuosi, pari sitten ei juuri tiedetty mitään. Tavallinen tallaja EI seuraa politiikkaa, eikä varsinkaan uudistusrintaman kannanottoja.
Halmeen henkilö ja kannanotot nähdään perussuomalaisina.
"Vieläkään en luule nähneeni gallupvastaajia kokouksissa"
Tarkoitatko, että ainoastaan puolueen kokouksissa kävijät voivat arvioida puoluetta? Koskeeko tämä myös keskustaa, demareita ja kokoomusta?
"Halmeen henkilö ja kannanotot nähdään perussuomalaisina"
Niin pitääkin nähdä. Et kuitenkaan kertonut, miten ne poikkeavat puolueen virallisista kannanotoista. Jos väittämäsi mukaan Halme ei ole tullut puolueen, vaan puolue Halmeen näköiseksi, niin jokin muutos on kai tapahtunut?
Koska Soinin ja kumppaneiden kannanottoja ei tyrkytetä päivittäin aivan siihen malliin kuin demareiden ja muiden rahavallan varustamien suurpuolueiden asioita.
Jokaisen Soinille kouluarvosana 5:n antaneen olisi pitänyt olla esimerkiksi presidentinvaalien kansalaisvaltuuskunnan tilaisuudessa kuulemassa hänen puheenvuorojaan! Mutta kun eivät olleet, niin eivät viitosineen tiedä asioista hevon...sitäkään.
Halme ei tänäkään päivänä, eikä huomennakaan jos minulta - entiseltä jäseneltä kysytään, ole tyypillinen puolueen mies. Kaikki keskustelut tässä perusS.n palstalla avataan "Halme", "Tony Halme", tai viikinki.
Viikingin kokemattomuus verrattuna puoluetovereihinsa näkyy melkoisen selvästi. Siinä on eroja.
Pointti oli että Halme-kirjoittajat eivät puhuisi pelkästä Halmeesta, tämä kun vasta äskettäin tuli mukaan.
Viikingin kannanotot poikkeavat sikäli Vistbackan kannanotoista, että Halmeella ei ole yhtä paljon tietoa kuin ramilla.
Puolue on muutakin kuin Halme, siitä nyt on kysymys.
SMP-PerusS on vanha kuin taivas.
Viikinki on ollut mukana vasta tänä vuonna.