.
Miksi Tarkka vaikenee UKK:n "kuoliaaksi"?
Kiistatta maan laadukkaimpiin historioitsijoihin kuuluva tri Jukka Tarkka potee jonkinasteista UKK-kaunaa, jonka ilmiön todistaa hänen muutaman vuoden takainen, silloista pääministeri JK Paasikiveä ylistävä juttu ongelmallisen sotasyyllisyys-kysymyksen ratkaisijana.
Tarkka esittää Paasikiveä jutun sankariksi ilman mainintaakaan UKK:n ratkaisevasta osuudesta.
Moinen harha, - tosiasioitten sivuun työntäminen - mahdollistuu ilmeisesti vain hänen kaunaisella asenteella UKK:n persoonaa kohtaan. Toki Tarkka ei ole Lasse Lehtisen saatikka Hannu Rautkallion kaltainen fanaatikko, yhdentotuudentohtori UKK-vihassaan, on hän kuitenkin selvästi siten kaunainen että hän syyllistyy aktiiviseen unohtamiseen niinkin kovanluokan aiheessa kuin teemassa käsittelee.
Totta on että sotasyyllisyyskysymyksen noustessa valvontakomission pakottamana hallituksessa päätettäväksi, oli jo ikääntynyt Paasikivi toimeton ja aikaansaamaton. Iman UKK:n ripeätä päättäväistä otetta asian kuntoon saattamiseksi olisivat aiheettomasti syyllisiksi joutuneet tuomiolle Moskovassa, kuten valvontakomissiosta karusti ilmoitettiin;
"Jos suolalaiset eivät saa aikaiseksi sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä, siirretaan syylliset Morkovaan, jossa oikeuden varmasti kokoontuu.".
Moskovan matka olisi merkinnyt käytännössä jokaiselle tuomitulle varmaa kuolemantuomiota, - vaikka vain vapausrangaistuksen saatuaan - sillä tuskin kukaan heistä olisi kestänyt Neuvostoliiton mahdottomia vankilaoloja.
Yhteys UKK:n keskeiseen osuuteen on monista julkaisuista helposti tarkistettavissa. Siksi Tarkan juttua lukiessa tuleekin mieleen, olisiko aina kohtuuden mies J. Tarkka tällä kertaa syyllistynyt juttua kirjoittaessaan pieneen ylilyöntiin ja kaatanut siinä koneellaan huomaamatta itselleen toisenkin Martellin yli tavanomaisen kohtuuden rajansa.
Ote Tarkan jutusta:
''' Paasikiven valmius taipua nopeasti väistämättömän edessä johti siihen, että Suomen oikeudenkäynti sota-ajan poliittisia johtajia vastaan oli jo ohi kun ne vasta alkoivat Saksassa ja Japanissa.
Niissä oli kysymys suuren luokan sotarikoksista, jollaisia Suomessa ei tapahtunut. Silti Neuvostoliitto olisi voinut käyttää niitä ennakkotapauksina ja vaatia suomalaiselta lainkäytöltä epäsuomalaisia ratkaisuja.
Paasikivi puhdisti pöydän ennen kuin tämä kiusallinen kädenvääntö olisi voinut edes alkaa. Synkän maineen saanut sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli Paasikiven valtiomiestyön mestarinäyte.
os. koko juttuun:
http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/10-08-05.htm
*************''
Kuten tunnettua oli JK Paasikivi monen ongelmallisen solmun avaaja, usein ratkaisevan tärkeä maallemme, jopa itsenäisyyden säilyttämisen kannalta.
Ilman UKK:n osuutta ei hän kuitenkaan olisi enää selvinnyt sen paremmin vaaran vuosien pääministerin taakastaan kuin sitten presidentin vastuustaan, jonka hän joutui ottamaan vastaan presidentin, marsalkka Mannerheimin jouduttua sairauden johdosta luopumaan asemastaan.
UKK-vihakirjoittajien parjaama Paasikiven - Kekkosen linja oli totisinta totta. Se edusti ainoata kelvollista elintärkeää tapaa johtaa maata kriittisen ajan lävitse. Sen varaan voitiin rakentaa maamme todellisen selviämisen perusta aina vuoden 1944 syksyn tapahtumista alkaen. Paasikivi-Kekkosen -linjan ensisijainen tarve päättyi vaiheittain vasta Paasikiven siirryttyä toiselle kaudelleen presidenttinä, jolloin hänen osuudekseen jäi vanhenevan miehen jäähdyttely UKK:n siirtyessä vaiheittain pääministeriyksien kautta tasavallan presidentiksi 1956.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Miksi Tarkka vaikenee UKK:n "kuoliaaksi"?
Kiistatta maan laadukkaimpiin historioitsijoihin kuuluva tri Jukka Tarkka potee jonkinasteista UKK-kaunaa, jonka ilmiön todistaa hänen muutaman vuoden takainen, silloista pääministeri JK Paasikiveä ylistävä juttu ongelmallisen sotasyyllisyys-kysymyksen ratkaisijana.
Tarkka esittää Paasikiveä jutun sankariksi ilman mainintaakaan UKK:n ratkaisevasta osuudesta.
Moinen harha, - tosiasioitten sivuun työntäminen - mahdollistuu ilmeisesti vain hänen kaunaisella asenteella UKK:n persoonaa kohtaan. Toki Tarkka ei ole Lasse Lehtisen saatikka Hannu Rautkallion kaltainen fanaatikko, yhdentotuudentohtori UKK-vihassaan, on hän kuitenkin selvästi siten kaunainen että hän syyllistyy aktiiviseen unohtamiseen niinkin kovanluokan aiheessa kuin teemassa käsittelee.
Totta on että sotasyyllisyyskysymyksen noustessa valvontakomission pakottamana hallituksessa päätettäväksi, oli jo ikääntynyt Paasikivi toimeton ja aikaansaamaton. Iman UKK:n ripeätä päättäväistä otetta asian kuntoon saattamiseksi olisivat aiheettomasti syyllisiksi joutuneet tuomiolle Moskovassa, kuten valvontakomissiosta karusti ilmoitettiin;
"Jos suolalaiset eivät saa aikaiseksi sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä, siirretaan syylliset Morkovaan, jossa oikeuden varmasti kokoontuu.".
Moskovan matka olisi merkinnyt käytännössä jokaiselle tuomitulle varmaa kuolemantuomiota, - vaikka vain vapausrangaistuksen saatuaan - sillä tuskin kukaan heistä olisi kestänyt Neuvostoliiton mahdottomia vankilaoloja.
Yhteys UKK:n keskeiseen osuuteen on monista julkaisuista helposti tarkistettavissa. Siksi Tarkan juttua lukiessa tuleekin mieleen, olisiko aina kohtuuden mies J. Tarkka tällä kertaa syyllistynyt juttua kirjoittaessaan pieneen ylilyöntiin ja kaatanut siinä koneellaan huomaamatta itselleen toisenkin Martellin yli tavanomaisen kohtuuden rajansa.
Ote Tarkan jutusta:
''' Paasikiven valmius taipua nopeasti väistämättömän edessä johti siihen, että Suomen oikeudenkäynti sota-ajan poliittisia johtajia vastaan oli jo ohi kun ne vasta alkoivat Saksassa ja Japanissa.
Niissä oli kysymys suuren luokan sotarikoksista, jollaisia Suomessa ei tapahtunut. Silti Neuvostoliitto olisi voinut käyttää niitä ennakkotapauksina ja vaatia suomalaiselta lainkäytöltä epäsuomalaisia ratkaisuja.
Paasikivi puhdisti pöydän ennen kuin tämä kiusallinen kädenvääntö olisi voinut edes alkaa. Synkän maineen saanut sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli Paasikiven valtiomiestyön mestarinäyte.
os. koko juttuun:
http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/10-08-05.htm
*************''
Kuten tunnettua oli JK Paasikivi monen ongelmallisen solmun avaaja, usein ratkaisevan tärkeä maallemme, jopa itsenäisyyden säilyttämisen kannalta.
Ilman UKK:n osuutta ei hän kuitenkaan olisi enää selvinnyt sen paremmin vaaran vuosien pääministerin taakastaan kuin sitten presidentin vastuustaan, jonka hän joutui ottamaan vastaan presidentin, marsalkka Mannerheimin jouduttua sairauden johdosta luopumaan asemastaan.
UKK-vihakirjoittajien parjaama Paasikiven - Kekkosen linja oli totisinta totta. Se edusti ainoata kelvollista elintärkeää tapaa johtaa maata kriittisen ajan lävitse. Sen varaan voitiin rakentaa maamme todellisen selviämisen perusta aina vuoden 1944 syksyn tapahtumista alkaen. Paasikivi-Kekkosen -linjan ensisijainen tarve päättyi vaiheittain vasta Paasikiven siirryttyä toiselle kaudelleen presidenttinä, jolloin hänen osuudekseen jäi vanhenevan miehen jäähdyttely UKK:n siirtyessä vaiheittain pääministeriyksien kautta tasavallan presidentiksi 1956.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Vastaukset 19
Vanhimmat
jo päälepäin, mikä mies hän on. Moniko ottanee Tarkan juttuja edes tosissaan. Liikaa niissä on tunnetta, tieteen sijaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031288098
Siis oli niin, että tuossa kirjoituksessa hän käsitteli Paasikiven roolia ja fokusoi perspektiivinsä sen mukaan.
Väitteesi kuulostaa haetulta, vasitenkin kun linkkisi on vuodelta 2005, ei siis nykypolitiikkaa.
Tuskin Tarkka suuntasi Paasikivi-juttua ala-asteen opilaille, joille ehkä pitäisi annostella aiheen asiaa pala kerrallaan.
Olisiko vuodella ( 2005 ) ja silloinvielä suhteettoman raskaalla denarivallalla ollut osuutta tylyyn UKK-kritiikkiin?
Hieman vaikeata sitäkään olisi uskoa, - että Tarkka pimittäisi sossujen pelosta UKK:n osuuden noinikin keskeisessä aiheessa?
Kriittinen lukija tarttuu asiaan, myönteinenkin saattaa hämmästellä, kuten mm. allekirjoittanut. Siksi juuri tuo jyrkkä rajaus tässä kiinnitti huomiota.
SH
avauksesi lienee sittenkin oikeutettu ja asiallinen
sinua tullut arvostelemaan, vaan kommentoimaan
eka kerta kun kirjoitin, usein olen lukenut
olet hyvä jätkä löytämään epäkohtia yhteiskunnasta
miksi alennut väittelyihin tyhjäpäiden kanssa ?
anna lukijoiden ratkaista mitä lukevat ja ajattelevat.
tuo sinä asiasi esiin kuten tähänkin asti
älä kommentoi vittuiluja, sinulla on oma lukijakuntasi ja tarkastellen viimeisiä puolivuotisjuttujasi, uskoakseni kasvava sellainen.
paskahan sinä,mutta et niin paska kuin useimmat muut täällä.
.
Eihän tästä ole kuin pari vuotta siitä kun Lehtinen-Rautkallion UKK-pilkka huudettiin ja naurettiin monen miehen ja naisenkin voimin suoraan suon silmään siinä paljon julkisuutta saavuttanessa televisioidussa Säätytalon tapahtumassa.
Tarkka oli silloin keskeisessä osassa, kun Rautkallio-Lehtinen istuivat henkisessä jalkapuussaan kuin hapanta maistaneena saadasessaan oikein olan takaa kahta puolta päätään!
Silloisessa "UKK-vihan vauhdittamassa syvätytkitussa", olivat aiheenvalinnassaan ja kierossa asenteessaan nuo pelle-trit ampuneet jälleen perusteellisesti omaan jalkaansa, joskin mikä vain soopa menee läpi tietyllä taholla kun lehdyköitä - vakka sitten väitsökirjaksi kutsuen - kyhättiin tilasukeikkoina Hakaniemen uuden historiankirjoituksen tarpeisiin.
Juhani Suomi sekä J. Derjapin, J. Tarkka, ja britti-tutkija Lady X (?) monen muun rinnalla nostattavit niskat puaniseksi myös paikalla olleilta toveveritoimittajilta.
Sellaisia tilaisuuksia saisi manata esiin useimminkin. Vaikkapa valtakunnanoikeuden salina taas voisi Säätytalo toimia, kun laman syylliset pistetään ehkä piankin, - lopultakin - leivättömä pöydän ääreen.
kuitenkin muistit aloittaa.
kuusi pistettä
niin niin niin
Kun puhutaan maineteoista sotasyyllisyysasiassa, pitää erottaa kaksi asiaa. Ensinnäkin on puhuttava siitä, kenen aloitteesta tällainen sotasyyllisyysasia pantiin vireille ja keitä syytettyjen piiriin tuli näiden aloitteiden pohjalta. Toinen kysymys on sitten se, miten toimittiin tilanteessa, missä aloite oli muuttunut valvontakomission vaatimukseksi.
Ilmeisesti on niin, että aloitteellisia asiassa ennen venäläisiä ja liittoutuneiden valvontakomissiota olivat kotimaamme kommunistit. Näyttää myös siltä, ettei Kekkonenkaan tässä aloitteelisuudessa ihan sivuun jäänyt. Olihan Kekkonen sodan loppupuolella ns. rauhanopposition kantava voima eli hän näki tarpeelliseksi sodasta irrottautumisen jo ennen kuin maamme hallitus, Risto Ryti ja marsalkka Mannerhein sitä halusivat. Kekkosen toiminta oli siten kritiikkiä ennen kaikkea Risto Rytin politiikaa vastaan.
Kun tarkastellaan sotasyyllisten nimilistaa, kotikommunistien ja valvontakomission vaatimuslistalta puuttui kaksi sellaista nimeä, jotka Kekkonen sai siihen lisätyksi. Nämä olivat Kekkosen puoluetoverit Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka, jotka sitten tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Miksi Kekkonen toimi aktiivisesti sen puolesta, että syytetyiksi saatiin kaksi sellaistakin, joita ei alunperin oltu esitetty syytettyjen listalle? Kekkonenhan oli omassa puolueessaan jo aiemmin esittänyt sanallisia uhkailuja sotimiseen myönteisesti suhtautuneita puoluetovereitaan kohtaan.
Lasket ilmeisesti edellä mainitun Kekkosen toiminnan ja aloitteellisuuden myös maineteoksi.
Kekkonen toimi oikeusministerinä asiassa koko ajan aktiivisesti. Paasikivi oli pitkään vastentahtoinen, koska ei laillisuusmiehenä halunnut ymmärtää sitä, että laadittaisiin taannehtiva laki eli määrättäisiin teko rikokseksi vasta sen jälkeen, kun se oli tehty. Lopulta Paasikivi käsitti, että kyse oli poliittisesta sotakorvauksesta eikä mistään oikeudesta.
Täytyy kuitenkin muistaa se, että moraalisessa mielessä niin Paasikivi kuin Kekkonenkin saattoivat pitää syytettä myös perusteltuna. Paasikivihän oli kritisoinut sitä, että ei tartuttu ajoissa niihin mahdollisuuksiin, mitä tuli eteen, sodasta irrottautumiseksi. Kekkonen suorastaan johti tällaista rauhanoppositiohanketta sodan loppupuolella. Näin on luontevaa, että sekä Paasikivi että Kekkonen näkivät erityisesti Risto Rydin toiminnan Suomen etujen vastaisena. Kuolihan tuossa sodassa sentään 80 000 suomalaista, joten kuolemanvakava asia oli kysymyksessä. Lisäksi jälkeenpäin on saatu yllin kyllin näyttöä siitä, että suomalaiset ryhtyivät halukkaasti natsi-Saksan kelkkaan 1940-1941 ennen sodan alkua. Tästä Mauno Jokipii on tehnyt perusteellisen historiallisen selvityksen vuonna 1988.
Kun siis oli tultu tilanteeseen, missä valvontakomissio vaati sotasyyllisten rankaisemista, oli luonnollisesti parempi rangaista heitä omin voimin kuin että oikeudenkäynti olisi siirretty Moskovaan. Tässä mielessä sekä Paasikivi että Kekkonen toimivat järkevästi, kun näkivät, ettei vaihtoehtoa enää ole. Kyse ei siinä vaiheessa ole enää järin suuresta maineteosta, vaan realiteettien tunnustamisesta. Poliitikon kohdalla tietysti kyse on myös epämiellyttävästä vastuunkannosta, koska rivisuomalainen ei tällaisia realiteetteja kovin hyvin ymmärrä.
Paasikivi ei tuolloin suinkaan ollut vielä mikään toimintakyvytön vanhus, vaikka hän olikin iältään jo 75 vuotias. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin jälkeen Paasikivi sentään toimi vielä presidenttinä noin 10 vuoden ajan ja loi pohjan Paasikiven-Kekkosen linjana tunnetulle politiikalle.
Kokoomuslainen Paasikivi tämän linjan luojana ei ole mikään sattuma, kun tarkastellaan hänen toimintaansa sodan edellä 1939 ja sen jälkeen. Paasikivihän Mannerheimin tavoin kritisoi vahvasti jo syksyllä 1939 sitä, ettei neuvotteluissa haluttu antaa periksi yhtään. Myöhemmin Paasikivi arvosteli varsinkin sitä, ettei käytetty hyväksi tilaisuuksia irrottautua sodasta. Stalin piti Paasikiveä ainoana suomalaisena, jolla oli järki päässä. Stalin oppi arvostamaan Paasiveä 1939 neuvottelujen aikana ja talvisodan jälkeen Paasikiven ollessa Moskovassa suurlähettiläänä. Stalin lahjoitti 1941 keväällä Suomelle Paasikiveä kunnioittaakseen huomattavan määrän viljaa, mikä myös toimitettiin perille Suomeen ennen jatkosodan syttymistä.
.
Lasket suoralta kädeltä UKK:n "ansioksi"
Reinikan ja Kukkosen nimien liittämisen syyllisten listaan.
Monia muitakin merkillisiä juttuja on pantu UKK:n piikkiin, joista yllättävän monen sitkeän fuulan synnyttäjä löytyi pitkävihaisten IKL:n jäärien joukoista. He kostivat vuodelta 1937 UKK:n pahat teot IKL:n lakkauttajana.
Heidän toimestaan olisi uskonut "vääriä" nimiä listtäväksikin jos asemansa olisi edelyttänyt, mutta UKK:n tekemiseksi sellaisen väittäminen on korkeintaan kolmannenkluokan panettelua.
Eipä siis kannattaisi madaltaa laadukkaan pohdiselun tasoa toisenkäden huulenheiton terveisillä.
Mitä JK Paasikiven toimitavalmiuteen 1945 aikaisissa aiheissa tulee,oli hän kiistatta monessa asiassa pystyvä, mutta otsikon aiheessa ei hänen osuutensa todellkaan enää tullut esiin kuten tuossa sanot.
UKK oli se tuki ja taustavoima joka pelasti "syylliset" Moskovan matkaltaan.
Se että UKK ja muutamat muut tdoellisessa vastuussa olevat poliitikomme olisivat olleet Hertta Kuusisen yms. kommunistien häntäkärpäsiä tässä asiassa on saman tasoista lekendaa kuin hatusta tempaistu väittämä vääristä keskustalaisista nimistä syyllisten listaan.
Yksikertaisesti olisi viivyttely johtanut oikeudenkäyntimme ajallisesti Nyrnbergin tapahtumien rinnalle, - "syyllisemme" verrokeiksi kansallissosialistien kanssa -, ja tulos olisi mitä ilmeisimmin ollut huomattavasti karumpi kuin täällä 1946 alussa säätytalon tuomioissa lausuttiin.
Seppo Hietanen
Suomi teki suhteissaan Neuvostoliittoon pari ratkaisevaa virhettä 30-40 lukujen taitteessa.
Ulkoministeri Holstin pohjoismainen suuntaus ja kritiikki Hitleriä kohtaan (vaikkakin kännipäissään julkituotu) tulkittiin aikanaan vääräoppisuudeksi (kuten myöhempien aikojen YYA-kritiikki), sitä seurannut ulkoministerivaihdos Erkkoon ja tiukkaan saksalaisuuntaukseen, täydellinen taipumattomuus syksyn -39 neuvotteluissa, sekä Tammikuussa -40 aloitettujen rauhantunnustelujen alkuvaiheen propagandan sumentama tilannetajun puute kostautuivat sotasyyllisyysasiassa. Suomen neuvottelija molemmissa oli Tanner. Velvolisuudesta maataan kohtaan.
Tanner, siis tuo niin Moskovan -39 kuin Tukholman -40 neuvottelija, suomen sisällisodan jälkeen kommunismiin pesäeron tehnyt ja sitä vastustanut länsisuuntautunut mies piti saada syytteeseen, nauttihan hän kansansuosiota ja oli ollut neuvostopropagandan kärkikohde. Tanner ei kuitenkaan ollut hallituksessa päättämässsä jatkosotaan ryhtymisestä. Hänelle piti löytää kuitenkin syyte. Kekkonen halusi valtaa, hän tiesi miten toimia.
Kekkonen oikeusoppineena ymmärsi ettei Suomessa voi ihmisiä tuomita pelkin poliittisin perustein, niinpä Tannerille syytteeksi luetuista teoista piti oikeuden eteen saattaa vastaavassa asemassa päätöksiä tekemässä olleet muutkin henkilöt. Niin joutuivat Kukkonen ja Reinikka Katajanokalle. Kekkonen taiteili jo tuolloin länsimaisen oikeuskäsityksen ja moraalin sekä sosialistisen maailmankatsomuksen yksisilmäisyyden ja moraalittomuuden välimaastossa.
Sotasyyllisyyden ydin oli saada Tanner tuomituksi, ja Ryti siinä rinnalla, se olisi riittänyt Neuvostoliitolle, mutta lakimiesten yksioikoinen maailmankatsomus vei tyrmään monia muitakin.
Juristeillamme on edelleen samankaltainen pykäläsokeus, he eivät näe asioita kuin kapeasta katsannosta. Myöhempien aikojen juristeista Jäätteenmäki riittänee todisteeksi.
Hyvä!
.."analyysiä".
Itse asiassa tuttuakin tutumpaa näennäisnäppärää, tekoviisastelua ja jargonia. Teema on päättymätöntä "tutkielmaa", jota soopaa tälläkin saitilla on olosuhteiden pakosta pysynyt esillä, muutamien tunnettujen Keskusta -ja UKK-vihaajien sokean raivon hedelminä.
Todellisuudessa jupina lienee tasan yhtä kipeää laadultaan kuin on sen takahampaat vihasta naiseen "luonut" skribenttikin.
Seppo Hietanen
Neuvostoliitto koki yhdeksi sotasyyllisyyden aiheeksi - lähinnä juuri Tannerin saamiseksi tuomiolle - myös sodan pitkittämisen.
Koska Tanneria ei kuitenkaan olisi voitu kohtuuden sääntöjen mukaan yksin tuomita sodan pitkittämisestä, Kekkonen joutui hakemaan hänelle kumppaneita samasta hallituksesta.
Näiden ministerien valinnassa otettiin huomioon poliittisen tasapainon toteutuminen - ei syyllisiksi nimettyjen ministereiden tosiasiallinen päätösvalta.
Miksi? No siksi, ettei suomalainen yhteiskunta ajautuisi sisällissodan jälkeisten vuosien kaltaiseen tilanteeseen, vaan säilyttäisi edes jonkinlaisen yhtenäisyyden hengen, kun kaikki sodanaikaiset tärkeimmät puolueet olivat sotasyyllisyyden suhteen samassa veneessä.
Tuossa yhdenvertaisuuden hakemisessa ei ollut kysymys oikeusoppineen ajattelusta - senhän mukaan syyllisyyttä ei ollut - vaan kansakunnan tulevaisuutta ajattelevan poliitikon.
Omituisin tapaus ns. sotasyyllisyyllisistä kuitenkin oli Toivo Kivimäen tuomitseminen. Hän oli tuossa näytösoikeudenkäynnissä kaiketi lähinnä länsiliittoutuneiden uhri.
keskustelua, ja nuoremmatkin saavat uusia näkemyksiä näihinkin asioihin. Koulussahan ei nykyisin ole aikaa opettaa.
...ei. Eikö näille kekkoslovakian aikaisille jutuille olisi sopivampi paikka joku historian saitti?
Eihän kekkonen edes ollu keskustalainen vaan joku hiien maalaisliittolainen...
historian saitille. Siellä on asiantuntevampi yleisö, joka osaa sille asianmukaisesti nauraa.
tekemistä löydy, kuin miettiä että miten City-Keskustan viestit saisi ulos tältä saitilta?
Oletkohan ihan kunnossa? Mielestäni tämä ketju on ollut päivän mielenkiintoisin, kun ulos luetaan teikäläiset.