Jälleensyntymisistä

ihmisolio

Onko mahdollista, että ihmisen sielu voisi olla joskus bakteerissa? Entä viiruksessa?

Minä pelkään, että jos jälleensyntyminen olisi totta, niin minusta voisi tulla HI-viirus tai vaikkapa H5N1-viirus. MRSA-bakteeriksi "pääseminenkään" ei kuulosta kovin miellyttävältä tulevaisuuteni skenaariolta.

siis...
Kysymys jälleensyntymisiin(älkää sekoittako uudestisyntymiseen, mikä on sitten ihan eri asia) uskoville:

Mitkä elämän, tai ehkä muunkin olevaisuuden muodot ovat mahdollisia inkarnaation kohteita ennen tai jälkeen kyseisen inkarnaation ihmisenä olleille/oleville sieluille?

Toivottavasti saan mahdollisimman asiallisia ja syvällisiä vastauksia, jotka ovat samalla sellaisia vastauksia, joiden totuudellisuuteen vastaaja itse uskoo tosiasiallisesti.

Haluan saada tarkkoja ja selkeitä vastauksia, tähän mielestäni tärkeään ja kohtalomme kannalta ratkaisevaan kysymykseen.

18

1464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sä olisitkin

      Kun täällä eläessään on nynny , syntyy uudelleen
      jonai oikein ärhäkkänä epidemioita aiheuttavana.
      Et sillee käy sielun tie .

      • ihmisolio

        Olenko nynny, koska haluan vastaukset olevaisuutemme syvällisimpiin ja tärkeimpiin asioihin?

        Onko ei-nynny ihminen sellainen, joka ajattelee ja etsii vastauksia ainoastaan taloudellisiin ja fysikaalisiin kysymyksiin. Mutta joka kuitenkin muiden lailla kuolee pois. Eikö ne ole kaikki turhaa asiaa. äärettömän turhaa...

    • lääkärisi kanssa..

      Mielialalääkkeillä voi saada asiaan vastauksen.

    • sadhama

      tervehdys! kovin vaikea on lyhyesti kysymykseesi vastata ainakaan buddhalaisesta näkökulmasta. kuitenkin asiaasi voisi valaista jossain määrin vierailu dharma foorumilla. toivottavasti löydät etsimäsi :)

      • ihmisolio

        Täytynee tutustua sitten siihen "dharma foorumiin"...

        Mielenkiintoista. Oletko sinä muuten buddhalainen. Haluiaisin esittää sinulle joitakin kysymyksiä uskonnostasi.

        1. Mihin buddhalaisuuden suuntaan lukeudut(jos lukeudut)?

        2. Mitä muita buddhalaisuuden suuntia on olemassa?

        3. Mitkä ovat buddhalaisen uskon tärkeimmät tarkoitukset ja tavoitteet?

        4. Kohteleeko buddhalaisuus ihmisiä tasapuolisesti lopullisissa asioissa?

        5. Millainen on buddhalaisuuden kuva olevaisuudestamme?

        5. Millainen on buddhalaisuuden kuva olevaisuutemme tulevaisuudesta?

        6. Millaisessa muodossa ja tilanteessa olevaisuutemme on lopullisessa vaiheessa ja mitkä ovat silloin kokevien olioiden olosuhteet?(onko esim. taivas, helvetti, tunnottomuus -tapaisia olosuhteita olioilla.)

        7. Uskotaanko buddhalaisuudessa henkiolentoihin, ja mikä on vallaltaan suurin henkiolento/muu olio olevaisuudessamme, ja kuinka suuri valta ja mahti sillä on?

        7. Onko se mahtavin olento oikeudenmukainen, epäoikeudenmukainen vai siltä väliltä?

        8. Onko olioiden välinen oikeudenmukaisuus tärkeässä asemassa buddhalaisessa ajattelussa?

        Otsikollasi tarkoitit varmaan kysyä, että mitä tarkoitin seuraavalla kohdalla:

        "(älkää sekoittako uudestisyntymiseen, mikä on sitten ihan eri asia)"

        Tarkoitan sillä, että uudestisyntymisellä tarkoitetaan yleensä täydellistä hengellistä uudistumista ja pelastuksesta osalliseksi tulemista, eikä mekaanista syntymistä uudelleen tähän maailmaan(joka on jälleensyntyminen).

        Näiden kahden asian erohan tulee itseasiassa esille kristittyjen pyhässä kirjassa Raamatussa, kun Jeesus ja Nikodeemus keskustelevat uudestisyntymisestä. Jeesus sanoo että kaikkien tulee uudestisyntyä, jos haluavat pelastua.

        Nikodeemus sekoittaa silloin uudestisyntymisen virheellisesti jälleensyntymiseen, ja kysyy että pitääkö meidän mennä takaisin äitimme kohtuun. Vaikka jeesus tarkoitti uudestisyntymisellä hengellistä syntymistä, "vedestä ja hengestä".

      • Sive Lee
        ihmisolio kirjoitti:

        Kysymyksesi olivat mainioita ja minuakin kiinnostaisi tietää niihin vastaukset.
        Ikävä kyllä uskon että sinulle viitataan kintaalla ja et tule saamaan vastauksiasi. Ehkä sinun pitäisi kysyä helpompia kysymyksiä joihin voi vastata ympäripyöreitä.

      • hieman asiaan perehtynyt
        ihmisolio kirjoitti:

        Täytynee tutustua sitten siihen "dharma foorumiin"...

        Mielenkiintoista. Oletko sinä muuten buddhalainen. Haluiaisin esittää sinulle joitakin kysymyksiä uskonnostasi.

        1. Mihin buddhalaisuuden suuntaan lukeudut(jos lukeudut)?

        2. Mitä muita buddhalaisuuden suuntia on olemassa?

        3. Mitkä ovat buddhalaisen uskon tärkeimmät tarkoitukset ja tavoitteet?

        4. Kohteleeko buddhalaisuus ihmisiä tasapuolisesti lopullisissa asioissa?

        5. Millainen on buddhalaisuuden kuva olevaisuudestamme?

        5. Millainen on buddhalaisuuden kuva olevaisuutemme tulevaisuudesta?

        6. Millaisessa muodossa ja tilanteessa olevaisuutemme on lopullisessa vaiheessa ja mitkä ovat silloin kokevien olioiden olosuhteet?(onko esim. taivas, helvetti, tunnottomuus -tapaisia olosuhteita olioilla.)

        7. Uskotaanko buddhalaisuudessa henkiolentoihin, ja mikä on vallaltaan suurin henkiolento/muu olio olevaisuudessamme, ja kuinka suuri valta ja mahti sillä on?

        7. Onko se mahtavin olento oikeudenmukainen, epäoikeudenmukainen vai siltä väliltä?

        8. Onko olioiden välinen oikeudenmukaisuus tärkeässä asemassa buddhalaisessa ajattelussa?

        Otsikollasi tarkoitit varmaan kysyä, että mitä tarkoitin seuraavalla kohdalla:

        "(älkää sekoittako uudestisyntymiseen, mikä on sitten ihan eri asia)"

        Tarkoitan sillä, että uudestisyntymisellä tarkoitetaan yleensä täydellistä hengellistä uudistumista ja pelastuksesta osalliseksi tulemista, eikä mekaanista syntymistä uudelleen tähän maailmaan(joka on jälleensyntyminen).

        Näiden kahden asian erohan tulee itseasiassa esille kristittyjen pyhässä kirjassa Raamatussa, kun Jeesus ja Nikodeemus keskustelevat uudestisyntymisestä. Jeesus sanoo että kaikkien tulee uudestisyntyä, jos haluavat pelastua.

        Nikodeemus sekoittaa silloin uudestisyntymisen virheellisesti jälleensyntymiseen, ja kysyy että pitääkö meidän mennä takaisin äitimme kohtuun. Vaikka jeesus tarkoitti uudestisyntymisellä hengellistä syntymistä, "vedestä ja hengestä".

        1. vajrayana
        2. hinayana (thaimaa, laos, vietnam, keskitytään itsensä pelastamiseen. Heitä kutsutaan kuulijoiksi)
        mahayana (boddhisattva lupaus-syntyä uudelleen tänne niinkauan kuin kärsiviä tuntevia olentoja on olemassa, tarkoitus on unohtaa oma kärsimys ja auttaa muita)
        Mahayanaan voit perehtyä esim. tiibetin buddhalaisuudessa, tästä on erilaisia oppilinjoja, myös koreassa, japanista en ole varma)
        zen buddhismi
        vajrayana, tantrinen buddhismi
        3. Myötätunnon kehittäminen on oleellista, kun jonkun asteinen myötätunto on saavutettu, asia etenee yksilöllisten kykyjen kehittymisessä muita auttamaan.
        4. Kaikki saavat saman verran kärsimystä ja onnellisuutta, mutta eri aikoina. Kaikilla on buddhaluonto.
        5. Itsensä unohtaminen ja muiden auttaminen, se tekee onnelliseksi ja vähentää kärsimystä. Oikea motiivi on muut ennen itseä.
        6.Kaikki valaistuvat eli saavuttavat buddhaluontonsa jossain vaiheessa. Mikään ei ole ikuista, ei edes buddha-dharma
        7.Lukemattomia henkiolentoja, jotka pystyvät vaikuttamaan olosuhteisiimme vain aineellisesti.
        Buddhalaisuus ei tunnusta mitään ylintä auktoriteettia, koska siitä ei ole todisteita. Ei kuitenkaan sulje mahdollisuutta pois.
        8. Olioiden tärkein tehtävä on myötätunto (ei sääli) toisia olioita kohtaan. Jälleensyntymis teoriaan liittyy idea että kaikki elävät olennot ovat jossain vaiheessa olleet äitisi, tai tulevat niin olemaan. Kohtele lähimmäistäsi niinkuin äitiäsi.

        Buddhalainen uudestisyntyminen on mahayana vala ts. boddhisattva vala (joka on ikuinen).
        Silloin omistetaan oma elämä muiden kärsimyksen lieventämiseen, huomio keskittyy muihin, eikä keskitytä itseen.

        Toivottavasti tästä oli apua. Nämä vastaukset olen saanut Geshe Ngawang Gendun`ilta, jonka kanssa vietin 4 vuotta. Oletan että nämä vastaukset oli tarkoitettu minun ymmärryksen kehittämiseeni, ja oletan että jos kyselet asioita koulutetulta asiantuntijalta (geshe tutkinto) voit saada erilaisia vastauksia liittyen siihen mitä pystyt soveltamaan käytännössä tässä vaiheessasi elämää. Olen kuullut että joillekin on annettu vastaus, että älä mieti sitä liikaa, vaan toista om mani padme hung mantraa. Etsivä löytää, ja kysyvälle vastataan.

      • ihmisolio
        hieman asiaan perehtynyt kirjoitti:

        Kovin kiitollinen olen antamistasi vastauksista.

        Ne kopsaan heti itselleni "henkevät"-kansiooni, jonne olen kerännyt paljon muutakin löytämääni mielenkiintoista tietoa ja ajatuksia henkevistä asioista, kuten erilaisista uskoista ja eettisiä analyysejä.

        Antamasi vastaukset ovat mielestäni todella mielenkiintoisia, ja ne herättävät minun henkisessä ajattelussani syvällistäkin mielenkiintoa. On mukava että on vieläkin ihmisiä, jotka viitsivät nähdä vaivaa toistenkin tiedottamiseksi pelastukseen liittyvissä pohdinnoissa.

        Jos minulla olisi aikaa, voisin nyt hetikin käydä aktiivisempaankin vuorojutusteluun kanssasi. Paremmalla ajalla yritän vielä ehtiä keskustelemaan kanssasi, jos satut olemaan 'linjoilla'.

      • asiaan hieman perehtynyt

        ja enemmän vastauksia, saat varmasti buddhalaisuus palstalla :). Käväsen siellä silloin tällöin, harvakseen täällä.

      • sadhama
        asiaan hieman perehtynyt kirjoitti:

        ja enemmän vastauksia, saat varmasti buddhalaisuus palstalla :). Käväsen siellä silloin tällöin, harvakseen täällä.

        niin, hyvä että sait Ihmisolio vastauksia kysymyksiisi.niin paljon kuin on ihmisiä, pitäisi olla ja onkin sama määrä oppien hienovaraisia muunnelmia. ainakin buddhalaisuudessa, jossa henkilökohtaisella opettajalla on keskeinen rooli. foorumilta löydät varmasti hyvin monenlaisia näkökantoja mutta myös perustavia oppeja, joiden mukaan elää ja pyrkiä raottamaan tietämättömyyden verhoa. Voimia polullesi :)

    • eikä olemaan...

      Minun käsitykseni mukaan ihmiset syntyvät ihmisiksi aina siihen saakka kunnes ovat kehittyneet täydellisiksi. Ja siihen on kyllä useimmilla meistä vielä pii-itkä matka.
      Ihmisen kehitys kun kulkee hieman eri teitä kuin bakteerien tai virusten, joten älä suotta huoli, kyllä sinä toisenkin kerran täällä pallolla elelet ihan ihmisen hahmossa.

      • Sive Lee

        Miten ihmisten kehitys kulkee eri teitä kuin bakteerien ja virusten? Johtuuko tämä siitä että pyhien tekstienne kirjoitusten aikaan ei ollut tietoa bakteereista ja viruksista?

        ps. muinaiset persialaiset kyllä kehittivät ipanoittensa vastustuskykyä pistäen heidän juomaan rupisista lehmännänneistä maitoa

    • asiallisesti

      Rajatiedon osastolla löytyy varmasti asiallisia ja mielenkiintoisia kirjotuksia asiaasi koskien.

    • selitetään

      Hindulaisuudessa asia selitetään niin, että jälleensyntymät selitetään omien tekojen mukaan. Että jos on oikein paha ollut, niin miksei sitten voisi syntyä vaikka bakteeriksi. Jos ihmisenä olo ei siis mitenkään sovi.

      • Bakteriologi

        Elämä viruksena tai bakteerina olisi kuitenkin suhteellisen lyhyt.
        Ja ken tietää, ehkä ihan mukavakin, niiden omasta mielestä.

    • väliä?

      Mitä sillä on väliä, miksi sitä voi syntyä? Mikä on tämä tarve määritellä asiaa, joka ei määrittelyä kaipaa?

      Itse kukin elää elämänsä, niin kuin elää, niin kuin edellytyksiä siihen on. Riippuen siitä, miten hyvin on elämänsä elänyt, syntyy seuraavassa elämässä joksikin toiseksi. Mitä väliä sillä on siinä vaiheessa syntyykö virukseksi vai papiksi? Ei mitään. Sehän on vain se elämä.

    • sadhaka

      > Onko mahdollista, että ihmisen sielu voisi
      > olla joskus bakteerissa? Entä viiruksessa?

      Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä hyvin epätodennäköistä.

      Kun mielen ja ruumiin yhteistoiminta päättyy, mitä kuolemaksi kutsutaan, niin tavallisesti* osa mielestä (suuri osa muistista, aistimuksista jne.) hajoaa, mutta "ydinosa" jatkaa olemassaoloaan ja palaa sitten elämään sellaisessa rakenteessa eli ruumiissa, jossa se pystyy edelleen kehittymään ja lopulta vapautumaan elämän kiertokulusta.

      *Poikkeus kuoleman normaalitapahtumiin on siis tilanne, jossa mieli on vapautunut sitä rajoittavista tekijöistä ja yhtynyt tai yhtyy alkuperäiseen mielen lähteeseen eli Tietoisuuteen.

      Ihmisen yksilömieli on erittäin kehittynyt ja siten on erittäin epätodennäköistä, että se löytäisi sopivan rakenteen itselleen bakteerista tai muusta vastaavasta, kehittymättömästä ruumiista.

      Näitä asioita on opetettu tarinoilla, jotka voivat olla tosia tai vertauskuvallisia ja niissä on kertomuksia tapauksista, joissa ihmisen mieli on seuraavassa elämässä ollut esim. puun tai peuran yksilömieli. Ne tapaukset liittyvät yleensä muuten kehittyneeseen eli voimakkaaseen mieleen, jolla on joku "pakkomielle". (Ei siis kannata kehittää sellaista bakteereista tai viruksista. :-)

      Yksi erityistapaus on myös se, että ihminen suuntaa kehittyneen mielensä elämänsä aikana johonkin tiettyyn asiaan, esim. musiikkiin tai materiaan ja tämän vääristymän vuoksi seuraava rakenne on puutteellinen, ei tavallinen biologinen, elävä rakenne, vaan "haamu" tai "henki", joka ei pysty kehittämään mieltään siinä rakenteessa, vaan tarvitsee ihmisen ruumiin päästäkseen eteenpäin.

      Nämä puutteellisella ruumiilla varustetut mielet ovat lähellä viruksia, mutta sekään ei ole siis tavallista. :-) Jos kehittää mieltään, kannattaa kehittää sitä kohti Tietoisuutta ja loppuun asti. :-)

      > Minä pelkään, että jos jälleensyntyminen olisi > totta, niin minusta voisi tulla HI-viirus

      Toivottavasti pelkosi ei ole oikeasti tosi. Suosittelen todellakin mielen kehittämistä meditaatiolla, ettei tarvitse pelätä.

      > Mitkä elämän, tai ehkä muunkin olevaisuuden
      > muodot ovat mahdollisia inkarnaation kohteita
      > ennen tai jälkeen kyseisen inkarnaation
      > ihmisenä olleille/oleville sieluille?

      Periaatteessa siis kaikki muodot. Ihmisen mieli on niin kehittynyt, saavuttanut niin suuren vapauden ja harhan omasta itsenäisyydestä (joka on myös sen lopullisen vapautumisen mahdollisuus), että myös mielen luonnolliselle evoluutiolle vastakkainen suunta on mahdollinen.

      > Toivottavasti saan mahdollisimman asiallisia
      > ja syvällisiä vastauksia, jotka ovat samalla
      > sellaisia vastauksia, joiden totuudellisuuteen
      > vastaaja itse uskoo tosiasiallisesti.

      Korostan vielä tässä, että minulle ei olennaista, että uskon tai en usko näihin näkemyksiin - kyse ei siis ole sellaisesta uskonnosta kuin esim. täällä yleinen luterilaisuus opettaa.

      Minulle tässä on kyse maailmankuvasta, joka on aina puutteellinen, mutta puutteellisenakin jotkut näkemykset ovat hyödyllisempiä itselle ja ympäröivälle maailmalle kuin toiset.

      Meillä ihmisinä on myös voimakkaasti kehittynyt äly ja tapanamme on miettiä ja kysellä asioita, jotka eivät oikeasti ole olennaisia.

      Vähän niin kuin alkaisi autokoulun ensimmäisellä ajotunnilla kysellä montako kilometriä tavallisilla kesärenkailla voi ajaa kaupungissa ennen kuin ne kannattaa vaihtaa. Ensimmäisellä ajotunnilla olennaista on oppia ja osoittaa ymmärtävänsä perushallintalaitteet ja pystyvänsä vielä havaitsemaan jotain auton ulkopuolellakin. Kesärenkaiden kilometrimäärää emme koskaan ehkä tarvitse - ne vaihdetaan, kun on sopiva aika.

      Ihmisenä ollessa on olennaista keskittyä elämään hyvää elämää, jossa pyrkii toki ymmärtämään asioita, mutta erityisesti tekemään asioita, joista on hyötyä itselle ja muille.

      Ruumiillistumat - menneet ja tulevat - voivat kiinnostaa mieltä ja joskus jopa auttaa ymmärtämään jotain, mutta oikeasti ne ovat harvoin olennaista tietoa. Ruumista vain vaihdetaan sopivaan, kun aika on oikea. :-)

      > Haluan saada tarkkoja ja selkeitä vastauksia,
      > tähän mielestäni tärkeään ja kohtalomme
      > kannalta ratkaisevaan kysymykseen.

      Meidän "kohtalomme", elämämme tapahtumat eivät siis ole riippuvaisia näistä kysymyksistä tai vastauksista, kysellä silti kannattaa, vaikka saakin tällaisia masentavia epävastauksia.

      Kysyvälle vastataan ja etsivä löydetään, kuten täällä jo aiemmin suurin piirtein kirjoitettiinkin.

    • hij

      Hei ihmisolio.

      Ei kannata pohtia ihan näin syntyjä syviä, koska tämä ei oikein auta meitä ihan joka-päiväiseen elämään. Tokko-pa me voimme kovin helpolla mennä bakteerin-kaltaiseen elämän-muoto malliin.
      Mutta se voi olla hyvin totta, että joskus ollaan oltukin pienen-pieniä bakteereja. Vain triljoonia vuosia sitten... Mene ja tiedä. En minäkään näistä asioista tiedä. ja meidn ei travitse tietää, esim. kuinka monta bakteeri-jälleensyntymää takana-päin on.

      Ei kannata ihan tällaisia asioita pohtia, sillä ihmisiksi olemme nyt tulleet; mitä kautta sitten olemmekaan. Ja voimme olla kiitollisia, että ihmis-kehossa on mahdollista oppia monenlaista, on mahdollisuus kasvaa ja pyrkiä hyvään elämän, on mahdollisuus tähdätä itse-tutkiskeluun ja Jumalaan kääntyä.

      Kysymyksesi ei liity kohtaloon laajemmalti. SILLÄ ihmisinä tapahtuu muutos parempaan tai huonompaan. Ei bakteereina tms. Jos jotain haluat tehdä, niin katsele ympärille; ja huomaat miten harhaan maailma menee, miten joka-puolella elää itsekkyys, materia, kylmyys ihmisissä. Katsele miten säät vaihtuu, ja ilmastot muuttuu, luonto kärsii -- kaikki nämä johtuu verta ja lihaa olevasta ihmis-kuvasta ja yleisestä massan ja nyky-yhteiskunnan talutusnuorista.

      Sinusta ei tule bakteeria seuraavissa jälleensyntymissä. Keskity nyt vain tähän olemiseen. Ja omilla teoilla luomaan sisäisiä arvoja ja veljellisyyttä, hyvyyttä ympärille.

      -hij-

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe