Voiko ihmisen pentu olla typerämpi ? Kukaan erotettavaksi vaadittu ei ole suunnitellut ja
piirtänyt vesi-viemäri linjoja yhteen. Joten
asioiden ymmärtäminen lienee liian vaikeaa.
piirtänyt vesi-viemäri linjoja yhteen. Joten
asioiden ymmärtäminen lienee liian vaikeaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vesilaitoksen käytöstä ja rakenteesta, sekä tarvittavista tarkastuksista. Vesilaitoksen käytöstä myös häiriön aikana on oltava selkeät ohjeet. Niitä on noudatettava.
Asiat ovat olleet aivan retuperällä teknisesti ja myös käytön ohjeistus on ollut puutteellista.
Nokialla salataan vesilaitoksen asioita tahallaan. Määräysten vastaisella laitoksella on pystytty tekemään vilppiä jätevesien laboratorioanalyyseihin.
Ole hyvä ja esitä väitteillesi faktaperustelut. Muuten kirjoituksesi voidaan tulkita täysin turhanpäiväiseksi paskanjauhannaksi, jolla ei ole mitään arvoa.
Se onkin tutkinnan asia selvittää vertailemalla esim. viimeisen kolmen vuoden ajalta puhdistustulokset ja tästä päivästä eteenpäin puolueettomat näytteen otot ja analysointi jossain luotettavassa laboratoriossa valvotusti.
yksityisellä puolella aina löytyy vastuunkantaja, kun töppäillään.
Kunnan viroissa ei vastuunkantaminen tietenkään ole tapana. Veroeurot kyllä kelpaa.