Toteutuiko oikeus

Tässä kilpailusääntöjen pykäl johon vedoten liiga asetti Jeren pelikieltoon. Tulkinnanvarainen asia tietysti voidaanko hänen katsoa rikkoneen tätä sääntöä. Omasta mielestäni ei, mutta tietysti muunkinlainen tulkinta voi olla perusteltavissa.

Mutta itse lähden siitä että niin kauan kun tuomiota ei ole ei ole rikostakaan.

Lisäksi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan epäilty rikos olisi tapahtunut peli- ja harjoituskauden ulkopuolella. Jos ei ihan kalenterin mukaan, niin ainakin henkisesti, koska se on tapahtunut aivan toisella paikkakunnalla ja muutoinkin täysin Kärppien harjoitusarjen ulkopuolella.

Ja mitä tulee siihen että olis aiheuttanut lajille kielteistä julkisuutta, sitä sääntöä ei ole edes tarkoitettu tälläisiin tapahtumiin. Sillä tarkoitetaan sitä jos joku pelaaja rupeaa syyttämään liigan korruptoituneeksi tai vastaavaa hyökkäystä liigaa tai lajia kohtaan.



7.3.1.3. Kurinpidon alaiset teot
Rangaistukseen voidaan tuomita pelaaja, toimihenkilö, erotuomari, toimitsija, joukkue tai seura,
a) joka ottelussa on syyllistynyt tekoon, josta seuraamuksena on ollut ottelu-rangaistus tai pelirangaistus käytöksestä; sama koskee tekoa, joka on jäänyt ottelussa tuomitsematta, mutta josta olisi pitänyt määrätä jompikumpi mainituista rangaistuksista;
b) joka ottelun kestäessä tai ottelusta tehtyjen päätösten johdosta on esiintynyt loukkaavasti tai mielenosoituksellisesti erotuomaria tai muuta toimihenkilöä kohtaan;
c) joka ottelun aikana erotuomarin tai muiden toimihenkilöiden määräyksestä on poistettu kenttäalueelta;
d) joka harjoitus- tai pelikaudella on syyllistynyt doping- tai huumausaineiden käyttöön, myyntiin, valmistukseen tai hallussapitoon tai toiminut tavalla, joka on aiheuttanut lajille kielteistä julkisuutta;
e) joka on syyllistynyt kohdassa d) mainittujen aineiden mainostamiseen;
f) joka muutoin on syyllistynyt epäurheilijamaiseen käyttäytymiseen.
g) joka rikkoo SJL:n toimintasääntöjä tai toimii niiden vastaisesti tai jättää noudattamatta niitä
h) rikkoo SJL:n vahvistamia kilpailusääntöjä tai toimii niiden vastaisesti tai jättää noudattamatta niitä
i) joka erotuomarina tai toimitsijana jättää saapumatta hänelle määrättyyn tehtävään tai jättää tai laiminlyö erotuomarille tai toimitsijalle kuuluvat tehtävät
5267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

noudattaa sinne määrättyjä lakeja ja sääntöjä ja kaiketi SM-liigakin noita kunnioittaa/noudattaa!

Näyttöhän on varmasti vahva, koska omaisuutta hukkaamiskiellossa.

Äänestä
  • Jos liiga tosissaan antaisi kaikille rikoksesta epäillyille pelaajille automaattisen pelikiellon oikeudenkäyntiin asti, niin olisi niitä ollut muitakin.

    Esim. rattijuopumukset on aina painettu täysin villaisella, koska ovat liigan mielestä siviilielämän juttuja.

    Samoin muinaiset IFK:n pelaajien raiskausepäilyt.

    Niitä ei ikinä otettu liigahallituksessa edes käsittelyyn, koska oikeuden tuomiota ei ollut.

    Äänestä

Lainaus viestistäsi:

"Mutta itse lähden siitä että niin kauan kun tuomiota ei ole ei ole rikostakaan."

Tilanne; pankkirosvo ryöstää pankin ja jää aikanaan kiinni. Poliisi ei voikaan mitään tilanteelle eikä rosvoa saada oikeuteen, koska käytössä olisi lanseeraamasi;

"Mutta itse lähden siitä että niin kauan kun tuomiota ei ole ei ole rikostakaan."

Toisin sanoen, pankkirosvoa ei voida tuomita, koska ei ole rikostakaan?

Äänestä
  • Sovitaan vaikka niin että tulkitsit viestiäni täysin oikein.

    Äänestä

  • vaikka niin kirjoitti:

    Sovitaan vaikka niin että tulkitsit viestiäni täysin oikein.

    Voi että harmittaa jotta häkki heiluu. Voivoi mä en jaksa. ei paljo napostele.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jerelle? kirjoitti:

Tässä kilpailusääntöjen pykäl johon vedoten liiga asetti Jeren pelikieltoon. Tulkinnanvarainen asia tietysti voidaanko hänen katsoa rikkoneen tätä sääntöä. Omasta mielestäni ei, mutta tietysti muunkinlainen tulkinta voi olla perusteltavissa.

Mutta itse lähden siitä että niin kauan kun tuomiota ei ole ei ole rikostakaan.

Lisäksi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan epäilty rikos olisi tapahtunut peli- ja harjoituskauden ulkopuolella. Jos ei ihan kalenterin mukaan, niin ainakin henkisesti, koska se on tapahtunut aivan toisella paikkakunnalla ja muutoinkin täysin Kärppien harjoitusarjen ulkopuolella.

Ja mitä tulee siihen että olis aiheuttanut lajille kielteistä julkisuutta, sitä sääntöä ei ole edes tarkoitettu tälläisiin tapahtumiin. Sillä tarkoitetaan sitä jos joku pelaaja rupeaa syyttämään liigan korruptoituneeksi tai vastaavaa hyökkäystä liigaa tai lajia kohtaan.



7.3.1.3. Kurinpidon alaiset teot
Rangaistukseen voidaan tuomita pelaaja, toimihenkilö, erotuomari, toimitsija, joukkue tai seura,
a) joka ottelussa on syyllistynyt tekoon, josta seuraamuksena on ollut ottelu-rangaistus tai pelirangaistus käytöksestä; sama koskee tekoa, joka on jäänyt ottelussa tuomitsematta, mutta josta olisi pitänyt määrätä jompikumpi mainituista rangaistuksista;
b) joka ottelun kestäessä tai ottelusta tehtyjen päätösten johdosta on esiintynyt loukkaavasti tai mielenosoituksellisesti erotuomaria tai muuta toimihenkilöä kohtaan;
c) joka ottelun aikana erotuomarin tai muiden toimihenkilöiden määräyksestä on poistettu kenttäalueelta;
d) joka harjoitus- tai pelikaudella on syyllistynyt doping- tai huumausaineiden käyttöön, myyntiin, valmistukseen tai hallussapitoon tai toiminut tavalla, joka on aiheuttanut lajille kielteistä julkisuutta;
e) joka on syyllistynyt kohdassa d) mainittujen aineiden mainostamiseen;
f) joka muutoin on syyllistynyt epäurheilijamaiseen käyttäytymiseen.
g) joka rikkoo SJL:n toimintasääntöjä tai toimii niiden vastaisesti tai jättää noudattamatta niitä
h) rikkoo SJL:n vahvistamia kilpailusääntöjä tai toimii niiden vastaisesti tai jättää noudattamatta niitä
i) joka erotuomarina tai toimitsijana jättää saapumatta hänelle määrättyyn tehtävään tai jättää tai laiminlyö erotuomarille tai toimitsijalle kuuluvat tehtävät

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu