Pysytäämpä asialinjalla .

BilMan

AKT tarjoaa jokaiselle jäsenelleen työehtosopimusturvan. Työehtosopimuksen parantamiseen voit vaikuttaa oman ammattiosastosi kautta. Työsuhdeongelmissa saat oikeusapua. Työttömyyden osuessa kohdallesi saat palkkaasi perustuvan työttömyysturvan. Olet myös vakuutettu liiton ja osastosi järjestämissä tilaisuuksissa. Liiton lomapaikat Puumalassa, Punkaharjulla, Kuusamossa, Rukalla, Levillä ja Saariselällä ovat käytettävissäsi jäsenhintaan. Voit saada Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestön (SAL) tukea kuntoremonttiin ja perheloman viettoon. Jäsenetuna saat kotiisi myös Auto- ja Kuljetusala -lehden.

AKT:n yhteistyökumppaneiden etuja ovat taas esim: Teboilin käteisostoista saamasi alennukset.Esim. Bensa -0.17€/lit. Vakuutusyhtiö Turva tarjoaa konkreettisia vakuutusalennuksia vapaaehtoisista vakuutuksista. Saat alennusta Nordea Pankin lainojen järjestely- ja toimitusmaksuista sekä voit yhdistää jäsenkorttisi kansainväliseen maksuaika- ja luottokortin AKT MasterCardin. Nordean lisäksi myös Sampo ja Osuuspankkikeskuksen osuuspankit antavat lakon aikana lakkolainaa.

Näin ilmoittaa AKT. Lisäksi sieltä taholta ilmoitetaan, että kun palkanmaksu on kahdenviikon jaksoissa, niin kaksikertaa vuodessa tulee palkka kolmekertaa kuukaudessa. Joten kuukausipalkkalaisten häviöksi tulee vuodessa AKT:n sopimuseduksi yhden kuukauden palkka ikäänkuin "ilmaiseksi" verrattuna kuukausipalkkalaisiin.

Lisäksi sieltä ilmoitetaan, että ns. Pekkaset ovat palkkaa. Ne on sovittu neuvotteluissa palkallisiksi vapaapäiviksi a´ 8h. Joten niistä saatava korvaus on perustuntipalkka 8hx€ = X€

Tämä ei ole AKT:n mainos. Tämä on selvennys palkkakiistoihin AKT:n ja Kunnallisen sopimuksen välillä.
Kunnallisen sopimuksen tiedot puuttuvat vielä allekirjoittaneelta.

26

3511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex kuski

      Bilman kirjoittaa edellisessä : Näin ilmoittaa AKT. Lisäksi sieltä taholta ilmoitetaan, että kun palkanmaksu on kahdenviikon jaksoissa, niin kaksikertaa vuodessa tulee palkka kolmekertaa kuukaudessa. Joten kuukausipalkkalaisten häviöksi tulee vuodessa AKT:n sopimuseduksi yhden kuukauden palkka ikäänkuin "ilmaiseksi" verrattuna kuukausipalkkalaisiin.

      Tuo palkka tulee kaikille oli akt sopimus tai ei 3 kertaa kuukaudessa jos palkka on joka toinen perjantai.
      Itse olen Loimaassa, missä myös lakiturva ehkä parempikin, työttömyysturva ja muita etuja, olen ollut tyytyväinen valintaani vuodesta 1997 lähtien.

      • kysyn vaan

        Kun sinä kerran olet loimaan liitossa kerro nyt kuka on se henkilö joka on työehto sopimus neuvotteluissa loimaanliiton edustaja?

        Jos ei löydy henkilön nimeä todettakoon että olet ja kaikki muutkin loimaanliitossa olevat henkilöt "loisia" jotka kulkevat AKT:n sopimuksien siivellä!!

        Tämähän on selviö kuka ne teidän sopimukset sitten neuvottelee jollei AKT.

        Tästä tulemmekin siihen että ainoastaan AKT:n jäsenille tarvitsee maksaa seuraavat palkankorotukset mitkä AKT:n jäsenet lakoillaan tai muuten saavat aikaan.

        Mitä ne loimaan henkilöt saavat ei kuulu meille!!vaikka eivät saisi mitään kunhan työnantajakin tajuaisi sen nehän ovat täysin ulkopuolisia AKT:n jäsenien sopimuksiin nähden.

      • lakkointoilijoita
        kysyn vaan kirjoitti:

        kun taas lakkoilette 16€ päivärahalla sen takia, että taas saadaan muutama centti lisää palkkaan niin minä vuorostaan kysyn, miten perheellisellä on noin huikean korotuksen myötä varaa lakkoilla edellämainitulla korvauksella.
        Kiitos niistä pienistä roposista meidän LOIMAALAISTEN puolesta mitkä huikeilla neuvotteluilla saatte aikaiseksi, rupeaa ihan hävettämään se, että itse kuuluin aikoinaan akt ( rahastus ja naurut päälle ) liittoon.
        Nykypäivän akt on naurettava, senhän huomaa jo siintä kuka saa vuosi vuodelta enemmän jäseniä.
        menkää lakkoon, me ajetaan ja lopuksi kiitetään huimasta korotuksesta mikä VARMASTI taas on tiedossa.

      • mitään tietämättömille
        lakkointoilijoita kirjoitti:

        Uusiin sopimuksiin kirjataan kohta jossa neuvotteluissa saavutetut tulokset maksetaan vain kyseisten liittojen jäsenille.

        Sen jälkeen taas nähdään kenelle ne jäsen luvut alkavat nousta??

        Niin kuka olikaan se loimaanliiton neuvottelija ?? Ei vieläkään mitään näyttöä kuka siellä muka niitä neuvotteluja oikein tekee!!

        Siis olette oikeita loisia ei kun saunan taakse vain .............

      • ei mee läpi
        mitään tietämättömille kirjoitti:

        Uusiin sopimuksiin kirjataan kohta jossa neuvotteluissa saavutetut tulokset maksetaan vain kyseisten liittojen jäsenille.

        Sen jälkeen taas nähdään kenelle ne jäsen luvut alkavat nousta??

        Niin kuka olikaan se loimaanliiton neuvottelija ?? Ei vieläkään mitään näyttöä kuka siellä muka niitä neuvotteluja oikein tekee!!

        Siis olette oikeita loisia ei kun saunan taakse vain .............

        kaikkhan sen tietää, ettei kahta palkkaa tulla ikinä maksamaan samata työstä eri sopimuksilla, hehehe taidat olla huumorimiehiä.....ja vielä saunan taakse....mitäs siellä meinasit tehdä, klapeja hakata jos sitäkään osaat lakkokenraalina.
        Loimaa ei tarvi omaa neuvottelijaa, ollaan senverran älykästä porukkaa, eetä annamme muiden tapella ja nauramme vieressä.

      • zero9
        ei mee läpi kirjoitti:

        Tosin Tehyn tappelu näytti sen, että eripalkkoja voidaan maksaa. Nythän esim. Tehyläiset saavat paremmin kuin samassa paikassa ja samaa työtä tekevät muihin ammattiliittoihin tai loimaan loisten kassaan kuuluvat. Ehkä ei sittenkään kannattaisi vielä naureskella ja mieluummin yrittää saada niitä loimaan kassan "edunvalvojia" neuvottelemaan teille jotain.

      • uhoilu on uhoilua
        zero9 kirjoitti:

        ...tehyn puolesta vaan siintä on ollut juttua, että superilaiset savat saman palkan.....eri palkkaa kun ei voi perustuslain mukaan maksaa.'

        katsoo miten käy

      • Helbillä
        zero9 kirjoitti:

        Tosin Tehyn tappelu näytti sen, että eripalkkoja voidaan maksaa. Nythän esim. Tehyläiset saavat paremmin kuin samassa paikassa ja samaa työtä tekevät muihin ammattiliittoihin tai loimaan loisten kassaan kuuluvat. Ehkä ei sittenkään kannattaisi vielä naureskella ja mieluummin yrittää saada niitä loimaan kassan "edunvalvojia" neuvottelemaan teille jotain.

        Kuntapuolen sopimus(Helb) antaa paljon paremman lomaoikeuden kuin AKT:n sopimus, kun kuljetusalan palvelua on 15 vuotta(kaikki kuljetusalan kokemus hyväksytään) on lomaoikeus 38 päivää(lasketaan viisi päivää viikko) kun Akt:n sopimuksessa lomaoikeus on 30 päivää(lasketaan kuusi päivää viikko) eli Helbillä 13 työpäivää enemmän lomaa vuodessa!

        Pekkaset Helbillä toteutetaan lyhyempänä työpäivänä ja jos sairastut vuosiloma ei pala, mutta sovitut pekkset palaa sairasloman alla.

        Helbillä yölisä 40% maksetaan aamu seitsemään asti kun Akt:n sopimus yölisä 30% maksetaan aamu kuuteen asti.

        Helbillä kaikki pyhäpäivät myös arkipyhät palkallisia vapaita, kun AKt:n sopimuksessa osa pekkasista käytetään niihin.

        Helbillä launatai kello 18 jälkeen saa 100% tunnit, kun Akt:n sopimuksessa YTV 50%.

        Työpäivät ovat liian pitkiä Akt:N sopimuksessa se vaikuttaa työssä jaksamiseen ja vaikka yli yhden tunnin ja 15 minuutin tauosta saa korvauksen sitä ei lueta kuitenkaan työaikaan vaan pidentää päivää!

        Helbillä henkilökuntakuljetus aamulla ja yöllä, ei tarvitse omaa autoa!

        Akt:n pojiolla on paljon kehittämisen varaa sopimuksessaan, nykyehdoilla olette torppareita, työn orjia!

      • peruspalkka
        Helbillä kirjoitti:

        ei lasketa työaikaan vaan se pidentää sidonnaisuutta 1h suunta kun joutuu tulee varikolle norkoilee tuntia aikaisemmin

        Lomaoikeudesta sen verran että kunnallinen maksaa lomalta/sairaslomalta palkan ilman lisiä ja akt maksaa keskituntiansion eli voit olla hyvin loman jälkeen viikon tai kaksi palkattomalla lomalla ja korvaus on tällöinkin parempi kuin helbin suojatyöpaikoissa
        Akt:llä on kaksi palkka kautta enemmän kuin helbillä joka tekee 2800e enemmän akt :läisille

        Lomaraha on puolet
        helbillä peruspalkasta n1700e en muista tarkkaa!
        Akt:llä kta:sta 2800e

        Prosentit ei näy tilipäivänä esim

        Peruspalkka
        akt 12.60 ja helb 10.56 eli
        akt hyväksi 2.04e viikon jokaisena tuntina!!!!

        yötyö
        helbillä 10.56 4.22 =14.78
        akt 12.60 3.78=16.38
        erotus akt hyväksi 1.6e/h yötyöstä joka viikonpäivänä

        la 18 jälkeen
        helb maksaa 10.56 100%= 21.12 kun akt 12.60 50%=18.90
        eli akt häviää 3.2e la 18-24 eli max 6h mutta heti sunnuntaina

        su
        helb edelleen 21.12
        kun akt 12.60 kta 14.78= 26.38
        eli erotus akt hyväksi 5.26e jokaisena työtuntina sunnuntaina

        Huom palkat laskettu 4vuoden ikälisillä ja helb saanut sen jälkeen minimi palkankorotuksen ja akt saa vähintään yhtä ison tai isomman vuodenvaihteen jälkeen

      • sen ettei kukaan neuvottele!!!
        ei mee läpi kirjoitti:

        kaikkhan sen tietää, ettei kahta palkkaa tulla ikinä maksamaan samata työstä eri sopimuksilla, hehehe taidat olla huumorimiehiä.....ja vielä saunan taakse....mitäs siellä meinasit tehdä, klapeja hakata jos sitäkään osaat lakkokenraalina.
        Loimaa ei tarvi omaa neuvottelijaa, ollaan senverran älykästä porukkaa, eetä annamme muiden tapella ja nauramme vieressä.

        Myönsit juuri ettei loimaalla ole neuvottelijaa!!!!

        OLET SIIS LOINEN !!

        Kiitos kun myönsit että AKT tekee teidän puolesta senkin!!

      • BilMan
        peruspalkka kirjoitti:

        ei lasketa työaikaan vaan se pidentää sidonnaisuutta 1h suunta kun joutuu tulee varikolle norkoilee tuntia aikaisemmin

        Lomaoikeudesta sen verran että kunnallinen maksaa lomalta/sairaslomalta palkan ilman lisiä ja akt maksaa keskituntiansion eli voit olla hyvin loman jälkeen viikon tai kaksi palkattomalla lomalla ja korvaus on tällöinkin parempi kuin helbin suojatyöpaikoissa
        Akt:llä on kaksi palkka kautta enemmän kuin helbillä joka tekee 2800e enemmän akt :läisille

        Lomaraha on puolet
        helbillä peruspalkasta n1700e en muista tarkkaa!
        Akt:llä kta:sta 2800e

        Prosentit ei näy tilipäivänä esim

        Peruspalkka
        akt 12.60 ja helb 10.56 eli
        akt hyväksi 2.04e viikon jokaisena tuntina!!!!

        yötyö
        helbillä 10.56 4.22 =14.78
        akt 12.60 3.78=16.38
        erotus akt hyväksi 1.6e/h yötyöstä joka viikonpäivänä

        la 18 jälkeen
        helb maksaa 10.56 100%= 21.12 kun akt 12.60 50%=18.90
        eli akt häviää 3.2e la 18-24 eli max 6h mutta heti sunnuntaina

        su
        helb edelleen 21.12
        kun akt 12.60 kta 14.78= 26.38
        eli erotus akt hyväksi 5.26e jokaisena työtuntina sunnuntaina

        Huom palkat laskettu 4vuoden ikälisillä ja helb saanut sen jälkeen minimi palkankorotuksen ja akt saa vähintään yhtä ison tai isomman vuodenvaihteen jälkeen

        Kiitos, nyt aletaan olla asialinjalla.

        Tälläisiä vastineita lisää, niin saadaan huhuilta siivet kyvyttömäksi.

      • lisäisin

        Sopivasti olit valinnut palkanlaskennan 4 vuoden mukaan. Ikälisät kun lasketaan hieman eri tavalla helbillä ja akt:n sopimuksen mukaan.

        Eli hieman tarkennusta:

        Helbiläisen peruspalkka on 1814,43 ei 1700,-. Eli sen saa juuri ajamisen aloittanut. Helbillä seuraavan ikälisän saa viidestä vuodesta kun akt:llä jakso on 4-8 vuotta.

        Viisi vuotta tekee palkkakuittiin:

        Peruspalkka 1814,43 kokemuslisä 90,72, tuntipalkka on 11,69. Lomapalkka on luonnollisesti tuo peruspalkka kokemuslisä ei siis 1700,-. Lomaltapaluuraha näkyy olevan viime vuodelta 1093,91.

        Hienosti olet laskenut, ja asia tuli selväksi. Kukaan ei varmaan kiistä, etteikö AKT:llä palkat olisi paremmat, mutta kun lasket, kerro myös faktat minkä mukaan lasket.

        Hk-kuljetusten vuoksi ei kyllä tarvitse työpaikalla tuntia kupata. Esim. minä pääsen klo 4.15 hakevalla, jos työt alkaa ennen klo 5 ja 4.55 hakevalla, jos työt alkaa 5-5.30. Sen jälkeen alkaviin töihin mennäänkin jo ihan julkisilla.

        Saas nähdä kauanko tämä kirjoitus saa täällä olla, edellinen mikä korjasi asiavirheitä poistettiin suht nopeasti.

        Vertailun vuoksi 15v ajaneen kuljettajan peruspalkka helbillä on 2063,06, tuntipalkka 12,66. Vuorolisien kanssa yhteensä 2600-2800 euroa kuukaudessa. Työaika kolmen viikon jaksossa 114h 45 min.

      • BilMan
        lisäisin kirjoitti:

        Pitävät täälläkin pintansa.
        Poistoista ei ole huolta kun ollaan sillä linjalla.

      • Nimetön

        Loimaan kassaan. En tarvitse AKT:tä eikä se toivottavasti minua. Suomen laki koskee kaikkia työtätekeviä, kuuluipa liittoon tai ei. Mikäli kuuluisin liittoon, jäsenmaksujani voitaisiin käyttää sellaisiin asioihin, joista minulle ei ole mitään etuja. Onpa jäsenmaksuilla kuulemma rahoitettu jopa vaalikampanjoita. tätä en todellakaan halua. Miettikää kaikki pakkojäsenet, mihin euronne uhraatte.

        Helb:n heinäkuun tilinauhasta 4 vuoden kokemuksen sopivasti valikoin ja tietenkin uusimmasta concordian tilinauhasta akt:n palkan!
        Mitä sille voi että akt:llä nousee palkat aikaisemmin!!!!

        Pitäisikö tilinauha laittaa faktaksi!

        Kun faktaa kerran vaadit elä sinäkään lomaltapaluurahasta mainitse kun semmoista ei ole olemassakaan!!!!!

        Kehtaa vielä mainita että 15vuotta ajaneella kuskilla on sama palkka kuin akt:llä 4vuoden kokemuksella!!!!

        Oletko laskenut että Hk-kuljetuksessa kuten kerrot sinut haetaan 4.15 ja kyllä sinun pitää olla aikaisemmin pysäkillä, ei ne ovelta hae eli kun aloitat työt klo 04.57 olet ollut jo 47min töissä kiinni
        Minulla meni vain 10min omalla autolla ruhaan/koskelaan!

      • Uimavalvoja

        Joo, ei helbilläkään tarvi ajaa kuin neljä vuotta kun nousee tuohon ensimmäiseen kokemuslisään. Otetaan meinaan huomioon, kesätöistä kertyneet työkokemukset lapioon nojailusta, ruohonleikkurin ajamisesta ja uimavalvojana olemisesta. Kaikki kaupungin hommia, taloon kun tulin HKL:n aikaan.

      • Oikeata asiaa
        Nimetön kirjoitti:

        Loimaan kassaan. En tarvitse AKT:tä eikä se toivottavasti minua. Suomen laki koskee kaikkia työtätekeviä, kuuluipa liittoon tai ei. Mikäli kuuluisin liittoon, jäsenmaksujani voitaisiin käyttää sellaisiin asioihin, joista minulle ei ole mitään etuja. Onpa jäsenmaksuilla kuulemma rahoitettu jopa vaalikampanjoita. tätä en todellakaan halua. Miettikää kaikki pakkojäsenet, mihin euronne uhraatte.

        Akt:n vuosiloma viisi viikkoa, Helbin 7 viikkoa 3 päivää, näin on viisitoista vuotta kuljetusalalla olleelle,.

        Akt:n sopimuksessa ei hyvitetä(ytv) vaikka olisit ajanut rekkaa viisitoista vuotta niin aloitat aloittelijan palkalla, mutta Helbillä hyvitetään rahassa ja lomissa!

        Hk-kuljetus on suuri etu ei tarvitse omaa autoa, kuten Akt mies .siinä säästää pitkän pennin!

        Ajoin Concordialla kaksi vuotta ja kiire tuli pois oli kusisen pitkät päivät.

        Helbillä jaksan paremmin ja kokemusta omaan rekkahommistakin aika paljon.

      • peruspalkka
        Oikeata asiaa kirjoitti:

        kuljettaja Ei yllä täysillä ikäsilillä aloittelevan Akt kuskin peruspalkkaa
        täydet lisät Helb 2063.53e 1.12.2007 lähtien
        akt lähtö 2088.67 pekkaset

      • puhetta
        Oikeata asiaa kirjoitti:

        Akt:n vuosiloma viisi viikkoa, Helbin 7 viikkoa 3 päivää, näin on viisitoista vuotta kuljetusalalla olleelle,.

        Akt:n sopimuksessa ei hyvitetä(ytv) vaikka olisit ajanut rekkaa viisitoista vuotta niin aloitat aloittelijan palkalla, mutta Helbillä hyvitetään rahassa ja lomissa!

        Hk-kuljetus on suuri etu ei tarvitse omaa autoa, kuten Akt mies .siinä säästää pitkän pennin!

        Ajoin Concordialla kaksi vuotta ja kiire tuli pois oli kusisen pitkät päivät.

        Helbillä jaksan paremmin ja kokemusta omaan rekkahommistakin aika paljon.

        "Akt:n sopimuksessa ei hyvitetä(ytv) vaikka olisit ajanut rekkaa viisitoista vuotta niin aloitat aloittelijan palkalla, mutta Helbillä hyvitetään rahassa ja lomissa" Kaikki kuljetusalan kokemus vaikuttaa lähtöpalkkaan.Jos kerran olet 15vuotta rekkaa ajanut,niin aloitat AKTn sopimuksella ylimmästä palkkaluokasta. Ainakin itse aloitin 10vuotta sitten. Ota asioista selvää ennen ininää!

      • Pk-seudulla
        puhetta kirjoitti:

        Pk-seudulla ytv yhtiöissä, Concordia, Veolia, Pohjola ei hyvitetä rekkavuosia tuumaakaan, maakunnissa hyvitetään ja Helbillä, joten pk-seudulla Helbin sopimus on parempi ,pitemmät lomat ja muutkin asiat paremmin

      • kerro lisää
        Pk-seudulla kirjoitti:

        Pk-seudulla ytv yhtiöissä, Concordia, Veolia, Pohjola ei hyvitetä rekkavuosia tuumaakaan, maakunnissa hyvitetään ja Helbillä, joten pk-seudulla Helbin sopimus on parempi ,pitemmät lomat ja muutkin asiat paremmin

        mikä Helbillä on niin paljon paremmin? Firmassa jatkuva työvoimapula, muilla sentään kohtuullinen tilanne. Jos Helb ja sen kunnallinen sopimus on niin ylivoimainen niin luulisi, että kuskeja tulee kädet pystyssä kirkuen ovista ja ikkunoista sisään.. Näin ei kuitenkaan ole, miksi?

      • just joo
        kerro lisää kirjoitti:

        mikä Helbillä on niin paljon paremmin? Firmassa jatkuva työvoimapula, muilla sentään kohtuullinen tilanne. Jos Helb ja sen kunnallinen sopimus on niin ylivoimainen niin luulisi, että kuskeja tulee kädet pystyssä kirkuen ovista ja ikkunoista sisään.. Näin ei kuitenkaan ole, miksi?

        Muilla parempi tilanne työvoiman suhteen??? Käsittääkseni Veolialla on iso pula kuljettajista ja Concordialla on jatkuva haku myöskin päällä, niinkuin Helbilläkin. Uskoisin, että nämä kolme firmaa ovat aikalailla samassa veneessä työvoiman saatavuuden suhteen.

      • et sitten
        just joo kirjoitti:

        Muilla parempi tilanne työvoiman suhteen??? Käsittääkseni Veolialla on iso pula kuljettajista ja Concordialla on jatkuva haku myöskin päällä, niinkuin Helbilläkin. Uskoisin, että nämä kolme firmaa ovat aikalailla samassa veneessä työvoiman saatavuuden suhteen.

        viitsinyt vastata mitään kysymykseeni, että miksi Helb ja sen sopimus ei tunnu kelpaavaan kuljettajille jos se kerta on niin erinomainen? Itäpuolen kuskejahan on siirtynyt Concordia leipiin, miksi näin? En minä ainakaan viitsisi vaihtaa hyvästä talosta toiseen "huonoon" varsinkin kun samalla palaa kesä- ja talvilomat.

      • siksi
        et sitten kirjoitti:

        Koska metron liityntälinjojen vähennyttyä ei nämä virkaiältään nuoremmat kuljettajat olisi enää päässeet "ryhmään". Töitä kyllä olisi ollut Ruhan varikolla, mutta monia ei keskustalinjat kiinnosta.

        Voi tulla paluuliikennettäkin jonkin verran, kun selviää, että 900 järkkärilläkin ajetaan ensi vuonna ryhmässä.

    • saisiko

      Voisiko joku kertoa, kun täällä nyt on vääntöä noista kahdesta sopimuksesta, Helb ja AKT, että 1. kuinka paljon on vuotuinen työaika näissä paikoissa siten, että sieltä on tietysti laskettu lyhennykset pois?
      2. Mitä AKT:n sopimuksessa tarkoittaa lause:
      "Mikäli työntekijä on ansainnut 10 lyhennyspäivää, annetaan lyhennysvapaapäivät yhdistelemällä niitä siten, että kuljettaja saa viidenpäivän yhtäjaksoisen vapaan". Onko 10 vapaapäivää = 5 pidettyä vapaapäivää??

      • BilMan

        tuo viisipäiväinen jakso tuosta kymmenestä on annettava yhtäjaksoisena lepopäivä viikkovapaa.
        Eli vapaa tuosta kymmenestä pekkasesta on seitsemän päivää yhtäjaksoisena annettava.
        Toiset viisi vapaata vyönantaja voi ripotella työpäiviin sattumanvaraisesti. Tuo yksi vapaapäivän määrähän on 8h.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      39
      2733
    2. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      38
      2487
    3. Onko kaivattusi perään

      Moni muukin?
      Ikävä
      96
      1801
    4. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1353
    5. Olen aina vain

      Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
      Ikävä
      51
      1330
    6. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      5
      1235
    7. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

      Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
      Maailman menoa
      288
      1157
    8. Nainen jos pitää sanoa

      Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
      Ikävä
      56
      1058
    9. Kumpi teistä rakastui ensin?

      Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi
      Ikävä
      38
      809
    10. Niin se vain on

      Haluatko kuulla salaisuuden mies rakastan sua.
      Ikävä
      33
      803
    Aihe