Onko ihme, että suomalaiset luottavat sosialidemokraatteihin. He ovat todella ainoa valtionhoitaja ja asiantuntijapuolue. Jäätteenmäen kokemattomuus osoitti poliittista pätemättömyyttä, suoranaista realiteettien puutetta. Demarit tietää, mitä tekee. Ei niitä voi syyttää, jos Keskusta ei tiedä ja möhlii.
Demarit on Pop
pop
5136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei se kokoomusseurakaan siellä hallituksessa tainnut demareille niin herkkua olla, kuin julkisuudessa annettiin ymmärtää.
Nyt olisi ollut mainio tilaisuus palauttaa vaaleja edeltäneet kuviot hallitukseen, mutta eipä niin tehty eikä edes harkittu.
Jos keskusta pystyy välttämään turhan temppuilun ja sosiaalisempaan politiikkaan kuin kokoomus - mikä ei liene vaikeata - yhteistyö demareiden kanssa voi kestää hyvinkin seuraaviin vaaleihin.
Tuntuu tosiaan siltä, että demarit pystyvät pitämään porukkansa hiljaisena, vaikka heidän suuri pieni miehensä on juuri tehnyt maanptturuusluokan sopimuksia vieraiden maiden johtajien kanssa. Yritti jopa vaikuttaa Suomen eduskuntavaalitulokseen ulkomaisen avun turvin.
Todella avointa politiikkaa Lipposen demareissa ! Kukaan ei uskalla kommentoida mitenkään Lipposen toilailuja. Lipposen mukana kaatuu koko puolue.
salaile, demareissa on muitakin salailijoita, lukaise linkissä olevan loppusta, myös muut demarit salailevat:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000000682169
Korhonen kertoo Lipposen puhuneen:
Korhosen kirjoituksesta:;
Lipposen vierailun vuotoa äimistellessä on Suomessa unohdettu muuan pikkuseikka. Myös vierailun isännät laativat omat muistionsa. Isossa maassa on myös salaisten paperien jakelu laajaa: asiasta riippuen 200-500 kappaletta.
Pääministeri oli amerikkalaisten mukaan ensin saanut presidentti Bushin lämpimät kiitokset siitä, että tämä ainoana Euroopan maiden johtajista ei ollut koskaan arvostellut Bushin toimia, eipä edes Kioton ilmastosopimuksen tuhoamista. Kiitokset varmasti lämmittivät. Näkihän niiden saaja taas kerran onnistuneensa supervallan mielistelyssä. Lähes yhtä hyvin kuin mielistellessään nuorena maisterina 1970-luvulla suurta ja mahtavaa Neuvvostoliittoa.
Sen jälkeen Lipponen oli valitellut Suomen kansan kypsymättömyyttä, kun se yhä vain vierastaa sotilasliittoja, ja pyytänyt:"Olkaa niin hyvä ja pitäkää meitä varten ovi raollaan Natoon".-"Teille se on aina sepposen selällään", kuului ilahtunut vastaus.-Tuttuja polkuja Lipponen tässäkin kulkee: kolme vuosikymmentä sitten sama mies vaati Suomen liittämistä "Neuvostoliiton johtamaan turvallisuusjärjestelmään".
Tunnustan saaneeni tiedot amerikkalaisilta ystäviltäni, jotka olivat ne saaneet Washingtonista omilta tuttaviltaan, jotka olivat saaneet ne niiltä, jotka tietävät. Keskusrikospoliisin ei kannata vaivautua:en paljasta lähteitäni.
Näin Korhonen aiemmin.
Lipposen Nato- myönteisyys on tunettu yleisesti ja se on hänen poliittista kantaansa, niinkuin jokaisella voi olla. Se kanta mitataan vaaleissa. Toinen asia on Keskustan sisäiset selkäänpuukotukset ja omien pyrkyryys välittämättä valtiollisista seurauksista. Kekustalla on ilmeisesti aivan omanlaisensa sisäisen politiikanteon kulttuuri. Omaa lyödään kun vierasta sikaa, että itse vaan päästäsi vallankahvaan.