Lueskelin torstain(?) kauppalehdestä että yhdysvalloissa järjestetään jos jonkinlaista leiriä nuorisolle, ja valtavasti suosiotaan on kasvattaneet nudistileirit jotka on tarkoitettu 11-18 vuotiaille. Eli ei kaikki amerikkalaiset sitten kai niin alastonkammoisia olekaan.
Mutta joo, eipä tarvitse tollaiseen paikkaan vanhempien taistella sen asian kanssa että mitä vaatteita ottaisi mukaan, mutta luulisin että kortsuja kannattaisi mukaan laittaa riittävästi!
Ja melkoista keppien heiluntaa taitaa moinen leiri olla ainakin, onhan se kuitenkin niin että tuossa iässä puolet ajasta kulli seisoo joka tapauksessa;P
Mutta joo, eipä tarvitse tollaiseen paikkaan vanhempien taistella sen asian kanssa että mitä vaatteita ottaisi mukaan, mutta luulisin että kortsuja kannattaisi mukaan laittaa riittävästi!
Ja melkoista keppien heiluntaa taitaa moinen leiri olla ainakin, onhan se kuitenkin niin että tuossa iässä puolet ajasta kulli seisoo joka tapauksessa;P
Vastaukset 39
Vanhimmat
Perustieto tekisi hyvää sinulle nimimerkki; "omalle leirille", jos väität että nuorten leirille tarvitaan kortsuja. Ei nuorisolle tarvitse perus asioita selittää. Koulussa opetetaan seksuaalisuuden muodot.
Vanhempien asia on selittää lapsilleen naturismin muodot, miten käyttäydytään missäkin tilanteessa. Lapset ja nuoret jotka osallistuu tämän tyyppisiin leireihin, on naturistiperheiden nuoria. Niillä on asiat selvillä, ne ei tarvi kotsuja, koska ne tietää jo paremmin naturismin, kun sinä hyvä nimimerkki "omalle leirille".
Perustietoa löytyy sivulta http://members.surfeu.fi/tuula_kalevi/
Kalevi
[email protected]
Ah, kuinka sinisilmäistä...
Toivottavasti olitte sitä mieltä, että nuoret ymmärtävät ottaa kortsunsa itse mukaan, ettei niitä tarvitse työntää salaa taskuun. Jos muilla nuorisoleireillä (partio, ripari, urheilu yms), missä on tyttöjä ja poikia tapahtuu kaikenlaista, niin mikä saa teidät luulemaan, että nudistien nuorisoleirillä ei niin tapahtuisi? Se vanha "tyttö tapaa pojan"-juttu, ju nou? Se, että missä "se" tapahtuu onkin sitten eri juttu.
janne
Ei suinkaan sinisilmäistä, käsität täysin väärin. Kirjoitin: "jos väität että nuorten leirille tarvitaan kortsuja." Tarkoitin sillä sitä, että jos tarvitaan, ottavat tietenkin mukaan.
Ei nuorisoleirejä järjestetä sitä varten, että sinne nuoriso menee naimaan. Vaan niitä järjestetään sitä varten, että nuoret omassa keskuudessaan hakee ikäistään seuraa, ja tätä kautta vahvistaa itsetuntoaan.
Jatkoin edellisessä vastauksessani; "Ei nuorisolle tarvitse perus asioita selittää. Koulussa opetetaan seksuaalisuuden muodot." Tarkoitin tällä sitä, nykyään opetetaan koulussa jo esiluokilta asti, siihen ikäryhmään kuuluva tieto, mikä on kyseessä.
Voi olla, että naturistien nuorisoleirillä on seksuaalista kanssakäymistä, onhan se normaalia käyttäytymistä.
Samoin jokaisella "partio, ripari, urheilu", jne. vastaavaa voi olla. Kuitenkaan näiden leirien tarkoitusperä ei ole seksiorgiat, vaan aina aiheensa mukaan tapahtuvaa toimintaa. Missään mainitussa kuitenkaan se ei ole pääteema, eikä sitä harjoiteta toimintamallissa, vaan sille on oma aika, oma paikka.
Koska normaaliin ihmisten kanssakäymiseen, ja normaaliin tapaan kuuluu, seksiasiat hoidetaan oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Eikä mitenkään se, kun alkaa seisomaan, niin heti naimaan, oli paikka mikä hyvänsä, vaikka kirkossa.
Suomalaisille se seksi on niin suuri asia, se taitaa sekoittaa osittain päätä. Naturismikin voisi edetä suomessa, kun ajatellaan asiaa niin kun se on, eikä niin kun luulo sanoo.
Suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluu jostain kumman syystä, juuri se, kaikki alastomuus mielletään aina vain seksuaalisuuteen. Tästä on hyvä esimerkki, tämäkin keskustelu paikkana, se on väärän nimikkeen alla, >seksi
No joo, en tiedä mitä tässä nyt ajattelisi siitä että tappaako naturismi seksuaaliviettiä, vai eikö sitten aktiivisen seksuaalivietin omaavasta voi tullakaan naturistia?
Mutta joo, havainto eräänä aurinkoisena päivänä yyteristä: Siellä oli kanssani samaan aikaan kolme pariskuntaa joista kaksi harjoitti ihan rehellistä seksiä naimisen muodossa. Toinen pariskunta oli ehkä kolmekymppisiä, toinen teini-ikäisiä. Asia ei mitenkään häirinnyt minua, mutta niin vaan nämä mokomat olivat tulleet naturistialueelle eivätkä tienneet ollenkaan ettei moinen käytös sinne sovellu...
Miesparit sentään suunnistavat ulos merkityltä alueelta ja hoitelevat toisensa pusikoissa:P
Niin, ja jos nyt kommentoin tuota koulujen seksuaalikasvatusta niin olen kyllä ymmärtänyt että koulut hoitaa tehtävänsä huonosti! Eli neuvontaa nuorisolle pitäisi lisätä, eikä sivuuttaa sitä noin!
Naturismi ei tapa seksuaaliviettiä, mutta se asia hoidetaan normaalisti, siellä missä muutkin ihmiset. Natursistit ei harjoita seksiä tapaamisissa, eikä se ilmene muutenkaan naturistirannoilla, jos siellä on naturistia.
Tuntuu uskomattomalta kuvauksesi Yyteristä, en kuitenkaan väitä, eikö olisi mahdollista. Asun itse lähellä Yyterin santoja, Meriporissa. Käyn viikolla silloin kun ei vielä ole kesälomaa, lähes päivittäin rannassa, jos ilmat antaa myöden. Kesäloman alettua poistun mökille Euraan.
Myös Miesparit kuvaus ei oikein istu, koska eihän Yyterissä ole pusikkoja hiekkaranta osuudella.
Porissa koulujen seksuaalikasvatusta harjoitetaan ainakin asiallisesti, enkä voi arvostella että olisi huonosti hoidettua. Eiköhän toi ole nykyään kaikissa kouluissa sama opetus suunnitelma, että ei Pori tee poikkeusta.
Perustietoa löytyy sivulta http://members.surfeu.fi/tuula_kalevi/
Kalevi
[email protected]
okei, tiedä sitten tarvitseeko tämä asia "todisteluja", ja voiko edes sellaista tehdä, mutta kun asian esille otin niin näin todellakin oli että sattui tosiaan hetki jolloin kaksi paria oli puuhissaan lähes peräjälkeen.(ja eivät inspiroituneet toisistaan) Vieläpä tuolla rannan ja alueen välisellä dyynillä.
Mitä sitten tulee mainitsemaani "pusikkoon", tarkoitin nyt lähinnä sitä männikköä mitä sieltä nyt löytyy alueen jälkeen ennen isoa harjannetta.
Ihan siksi nyt reagoin tähän että tuosta paistoi että heittäisin juttua hatustani. Vaikka saattaahan tämän joku mainoksenakin ottaa:P
Kalevi, kirjoitit :"Mitä tulee kortsujen mukaan laittoon, ei varmaan ole tarvetta, sillä nuoretkin Naturistit osaa jo käyttäytyä tasapainoisesti,.."
Ja nyt yhtäkkiä kirjoitit: "jos tarvitaan, ottavat tietenkin mukaan."
Ehkä eka kirjoittaja näki mielessään seksiorgiat, mutta samalla tavalla sinä vastatessasi näit silkohapsisten pyhäkoululasten kokoontumisen. Ekan vastauksen perusteella tunnuit jakavan nuorisomme kahteen ryhmään: 1) naturistit, jotka osaavat olla leirillä niin kuin äiti käskee (vrt. housut jalassa ja jumala mielessä), 2) ja sitten ne irstaat eläimet. Onneksi tarkensit hieman, sillä muuten saattaisin oikeasti ärsyyntyä tuosta meidän lapset ja naapurin kakarat asenteesta.
Joo, leirejä ei järjestetä sen vuoksi, että niillä naitaisiin, mutta niin vain käy. Jos muistelee taannoisia leirejä, niin kyllä se paikka etsittiin jostain syrjemmältä - toimintamallin puitteissa.
Seksi näyttäisi olevan naturisteille melkoinen tabu, kun noin kavahdit kondomin ja naturismileirin yhdistelmää.
janne
Tämä ei mitenkään kuulu keskustelun aloituksen aiheeseen, koska, jos sellaista seksuaalisuutta on ilmennyt, niin kun mainitset, tuskin asialla oli ikäluokka 11-18v, eikä myöskään naturistit. Siis ei kuulu keskustelun aiheeseen.
Perustietoa löytyy sivulta http://members.surfeu.fi/tuula_kalevi/
Terveisin; Kalevi
[email protected]
Kirjoitin, ja pysy edelleen kannassani. Sitä mieltä minäkin olen, leirejä ei järjestetä sen vuoksi, että niillä naitaisiin.
Enkä kyllä usko, että ikäluokka, mikä on aloituksessa, 11-18 nai sekään, varsinkin noi alle 15v.
Mutta jo niin käy, se ei ole meidän vallassa, "kyllä nälkä tikanpojan puuhun vetää."
Seksi ei ole sen kummemmin tabu, siitä vaan kirjoitetaan suomalaisen tavan mukaan, jos mainitaan nudismi, seksi liitetään automaattisesti mukaan. Mielestäni nudismin yhteydessä ei tarvitse kirjoittaa seksistä mitään, kun ne ei kulje käsi kädessä.
En mitenkään kavahtanut kondomin ja naturismileirin yhdistelmää, en vaan näe siinä mitään yhteistä, ja mielestäni ei kuulu mitenkään kuvioon. '
Jos niitä kortsuja tarvitaan, ei niitä vanhempien tarvitse mukaan laittaa, kyllä nuoret hoitaa sen asian aivan varmasti itse.
Miltä tuntuisi asetelma, pistän poikani vastaavalle leirille, se on nyt viisitoista. Pakkaan hänen kanssaan varusteet, kysyn, >tuliko kortsut mukaan
Mitäs se sitten tähän keskustelualueeseen kuuluu, eihän se ole silloin tapahtunut edes nudistirannassa, vaan sen ulkopuolelle. Koitatko sinä ilmentää asian niin, kaikki mitkä harjoittaa seksiä uimarannassa, on aukottomasti nudistia???
Porin nudistiranta on vain se alue joka on tolpilla merkitty, eikä koko hietikko.
Terveisin Porilainen nudisti ja vakinainen kävijä Yyterissä!
Eipä voi muuta sanoa, kuin että ONPA VITUN SAIRASTA JA PERVERSSIÄ. Ja sitten nämä munasillaan hyppelevät namusedät naivat alaikäisiä mielensä mukaan! HYI HELVETTI! Laittaisiko joku normaali vastuuntuntoinen aikuinen lapsensa moiselle leirille???
Murrosikäisellä nuorella on oikeus yksityisyyteen vartalonsa suhteen ja vanhempien velvollisuus on varmistaa tuon yksityisyyden säilyminen.
Ketään ei pakoitettu leirille. Siis he menivät sinne vapaaehtoisesti kuin sinun lapset piikille. Mitä pahaa sinä on. Se on vapaa valinta.
Lapsia olisi helppo saada vapaaehtoisesti moniin asioihin, vaikkapa käyttämään alkoholia ja tupakkaa. Vanhempien tehtävä on pistää rajat ja suojella lasta siihen asti, kun lapsi on aikuinen päättämään itse ja ottamaan kantaa itse. Vanhempien tehtävä on myös suojella lapsen yksityisyyttä ja intimiteettiä omaan ruumiiseensa. Sen vuoksi lapset pitäisi jättää tuon nakuilusekoilun ulkopuolelle ja antaa heidän ratkaista suhteensa siihen aikuisena. Lasten vartalot eivät ole julkista katseltavaa ja vanhemmat, jotka eivät sitä suojele, ovat vastuuntunnottomia tai syyntakeettomia, joille ei pitäisi kasvatusvastuuta sallia.
Bikinit hankitaan että voitaisiin näyttää. Koko hurkastelusi on ihan hakoteillä. Jutustasi näkee heti että olet kasvattanut vain naapurin lapsia ja omat on vielä tekemättä.
sulla jutut... kaikki saa olla niin kuin haluaa. Jos on kuuma niin saa vähentää vaatteita ja jos kylmä niin eiku vaatetta päälle. Kyl nuoret ja vanhat ihmiset osaa itse päättää mitä tekee... ja jos ihmisvartalo on sulle niin vastenmielinen niin miksi teet lapsia tähän maailmaan. Eihän täällä ole pakko kuin kuolema ja ei sekään jos muistaa hengittää.
...että olette olleet liikaa omissa porukoissanne. Ai että uimapuku hankitaan, jotta voitaisiin näyttää. Ihanko varma olet, että kaikki noin ajattelevat. Kyllä minä ainakin pidän uimapukua, jotta voin peittää. En nyt sentään itseäni, yksityisyyttäni, alastomuuttani toisille näyttele. Sukuelimet paljaana kulkee vain alkukantaiset ihmiset, alkuasukkaat ja eläimet. Hyi, elukoita olette :)
Ai että nuoret ja vanhat osaa itse päättää mitä tekee. Älä koskaan hanki lapsia, jos olet tuota mieltä. Lapsille ja nuorille pitää olla vanhemmat, jotka neuvoo mitä saa tehdä ja mitä ei. Jotka opettaa ja kasvattaa. Sellainen kasvatus, jossa kuvitellaan että lapsi luonnostaan tietää ja osaa tehdä oikein, on aina johtanut hirveisiin asioihin. On paljon asioita, joita lapsen tulee arivoida vasta sitten, kun hän on riittävän vanha, mieluummin täysi-ikäinen. Arvaa, onko lapsesta mukavaa, jos hänestä ei nudismiaivopesullakaan tule aikuisena nudismia. Kaikista ei tule. Minä olen tavannut sellaisia ihmisiä parikin kappaletta. He ovat itse sanoneet, kuinka heitä loukkaa se, että heitä on lapsena viety kaikenmaaliman nudismitapahtumiin ja niistä on valokuviakin. Toinen oli vaatinut vanhemmiltaan kaikki kuvat ja hävittänyt niitä. Kyllä lapset pitäisi pitää tuon perversion ulkopuolella ja antaa heidän päättää itse täysi-ikäisenä, onko heillä tuollainen taipumus vai ei.
Hyvä nimimerkki Elli. On kaunis asia että paljasta kaiken, ja painotus sanalla "kaiken". Se uimapuku kun painaa kasaan sinun karvat, paljastat kaiken meille miehille. Pidä hyvä nimimerkki Elli vaan uimapukua, ja peitä paljastaen kaikki meille, me saamme kuolata sun hienoille muodoille;)
..te olette estoisempia kuin minä. Kovin selitätte, että lapsista tulee estoisia, kun eivät opi julkiseen alastomuuteen, mutta toisaalta selitätte, että uimapuku on paljastavampi...
Selvä ristiriita. Jos uimapuku on paljastavampi, samoin kuin monet muut vaatteet, silloinhan alaston on estoisempi ja vähemmän sinut vartalonsa kanssa. Opettakaa hyvät ihmiset lapsenne käyttämään vaatteita, ettei niistä tule kaltaisianne estoisia alastomia.
Sen kun vain kuolaatte perääni. Minä olen niin sinut vartaloni kanssa että uskallan kulkea bikineissä toisin kuin te, jotka häpeätte vartaloanne ettekä uskalla sitä paljastaa uimapuvussa :) kyllä tuo nudismi tekee estoiseksi.
Minä ja vaimoni, me olemme kai sitten vielä enemmän estoista vapaita, me ajetaan vielä kaikki karvat pois, ne vain peittää ihmisen kaunista kehoa. Näin tehden ne viimeisetkin peittävät on riisuttu pois. Olemme koko perhe alastomampia kun yleensä nudistit. Olemme kaikkien katseiden tavoitettavissa, mikään ei estä näköyhteyttä mihinkään kehon osaan.
Pieni maininta, julkiseen alastomuuteen. Nudistit jos ne on alastomana toistensa kanssa niille varatuilla paikoilla, ei se sanan täydessä merkityksessä ole julkista.
Selvänä ristiriitana teidän peittely yrityksiin uimapuvun suhteen, se kun ei peitä, se korostaa eroottisia alueita. Jos uimapukua kerta käyttää, haetko sillä eroottisempaa muotoa, kun alaston perinteisesti on??
Kaikille lasten vanhemmille, Opettakaa lapsenne olemaan myös vaatteitta kaikkina ikäkausina, silloin ne kasvaa tasapainoisiksi kansalaisiksi suomeen;) !!!!
Lapset ehdottomasti pitää opettaa alastomuuteen, tai oikeammin, antaa niiden pitää se luontainen alastomuus, eikä vaatia joka paikkaan vaatteita. Kun on kylmä, lapsikin osaa pukea. Kun on kuuma, se yleensä riisuu vaatteensa.
- Näin pitäisi vanhempienkin toimia.
Lapsilla ja nuorilla tulee olla vanhemmat, tai joku vanhempi henkilö neuvomassa. Kukaan vanhempi ei tulisi aivopestä lastaan vaatteiden pakonomaiseen käyttöön, ja ei myöskään alastomuuteen. Vaan lapsi luontaisesti on mielummin alasti, ja tämän säilytys tapana, on vanhempien asia.
Lapset on ehdottomasti pidettävä perversioiden ulkopuolella, ja niille on varattava luontainen omaehtoinen alastomuus. Lapset ei luontaisesti häpeä alastomuutta, se tulee mukaan vasta vanhempien painostuksen takia.
Jos vanhemmat tähän luontaiseen alastomuuteen puuttuu, se yleensä kasvun edetessä, aiheuttaa sulkeutuneisuutta, ja estoja omaakin alastomuutta kohtaan. Tältä pojalta he voi päättää itse täysi-ikäisenä, onko heistä alastomuuskulttuuriin, vai ei.
Yleensä jos karsitaan luontainen alastomuus lapsena, ei niistä vanhempanakaan tule, nudistia, vaan kärsii koko elämänsä alastomuuden häpeämisestä. Toisin ilmaisuna, perinteinen tekstiili.
vielä kun saatais vastaavanlainen turnaus kuin Helsinki cup niiku nudisti cup niin fudaritkin olis tyytyväisiä ja boltsi gulais.
Pitänee tehdä aloite eduskuntaan, että tuollaiset ilmiöt täytyy kieltää. Leikkiköön aikuiset alkuasukasta rauhassa keskenään, mutta sellainen lainsäädäntö olisi tarpeen, että lapset pidetään poissa noilta temmellyskentiltä. Sairasta aivopesua. Lasten ei kuulu päättää itse kaikkea eikä heitä kuulu altistaa kaikelle. On asioita, jotka he voivat ratkaista tultuaan aikuiseksi. Yksi on suhtautumineen tähän nudisimihömppään. Aloite eudskuntaan ja alle 18 vuotiaiden vieminen nudismitapahtumiin kielletyksi! Rangaistuksena rikkomuksesta sakot ja lasten huostaanotto.
Hei olen 14 v kundi haluaisin mukaan tällaiselle leirille. Onko Suomessa?
Vaikka nakuprotuleiri olis kiva. Kun en voi mennä riparille kun en oo kristitty.
Mutta kertokaa ihmeessä! Mun kaveritkin varmaan lähtis mukaan. Keväällä koulun päättymistä juhlittiin rannas ja siellä oltiin nakuna ja tytötkin oli ja kivaa oli. Ei alastomuus o luonnotonta painukaa vittuun jotka väitätte että meiltä pitäis kieltää nakuilu alle 18 v.
Miten estäisitte ettei leirille tulisi mukaan tirkistelynhaluisia nuoria miehiä? Ihan turha puhua ettei tuolla voisi tapahtua enemmän kuin koko perheen leirillä, miettikääs vaikka urheilulliseen 17v poikaan ihastunutta 12-13v tyttöä ja hiljaista iltaa...
Haittaaks se sua jotenkin jos vaikka naidaan, sul ei kai seiso enään?
Voihan sen tehdä muualla kun yhteisessä partussa, vaikka kahden kesken saunassa.
Näkisin hyvänä asiana suomessakin, että joku yhdistys, tai muu alaston kulttuuri populaatio pitäisi lapsille ja nuorille leirejä. Lasten ja aikuisten käytöstavat poikkeavat suuresti toisistaan.
Alastomuuskulttuurissa ei sovi unohtaa myös nuorisoa, ja kehittyvä nuori juuri tarvitsee tukea, se tarvitsee ihmiskontakteja ikäisistään. Vaikea vaihe menee huomaamatta ohitse, kun huomaa, olevansa samanlainen kun muutkin.
Tiedätte itsekin nudevanhemmat, että viimeistään teini-iässä nuoret eivät ole halukkaita vapaaehtoisesti nakuilemaan. Tai sanotaan, että suurin osa nuorista, toki heidänkin joukossa on se marginaali perverssiryhmä. Älkää nyt hyvät ihmiset painostako nuorianne. Antakaa heidän kasvaa murrosiän yli rauhassa ja sitten aikuisian päättää, kiinnostaako tuo hassuttelu.
Vai taasen tämän tyylin häirikkö. Ensinnäkin nudismi ei ole pelleilyä, se ei ole marginaali perverssiryhmä, vaan hyvinkin vakavasti otettava elämäntapa.
Jos se ei sovi sinun mielestä kaikenikäisille, et ole asioista ja muusta selvillä.
Nuoret jotka kehittyy aikuisuuteen, niiden on hyvinkin järkevää olla alasti ikäistensä seurassa, tuntea läheisyyttä lajitoveriin, huomata että alastomuus, ja alaston keho toisella ikäisellä, on samaa.
Monelta vakavalta tilanteelta vältytään, kun mukana on luonnollisuus, ja alastomuus kaikkina ikäkausina, normaali tapa.
Vähemmän tulee tätä kautta sulkeutuneita ihmisiä. Alastomuus on avaava ja vahvistava voima ihmisellä.
Itse olen ollut vanhempieni mukana nudistien tilaisuuksissa, ja voin vakuuttaa, se on hyvä asia.
Alastomuus teini-iässä, tai lapsena, tai aikuisena, ei ole eroavaisuutta missään muodossa. Kaikki on samalla viivalla.
Leirejä suomeen lapsille ja nuorille, siinä on todella hyvä aloite. Otetaan nyt hyvät suomalaiset nudistit oppia vaikka ulkomailta, siellä tämä on normaalia ja aitoa. Muuten, luonnollisuuteen ei tarvitse painostaa, se tulee itsestään.
Voin vain todeta. SNC ry poisti nuorten sivut. LM ry ei ole korvaansa kropsauttanut nuorten osalle.
Siis taitaa olla ainoa, joka asennoituu myös nuorten osalle, uusin Pääkaupunkiseudun nudistit, niillä on omat sivut myös nuorille.
Minkä takia muuten nuoret ja lapset on taasen suurin puheenaihe??? Onko tästä keskustelupaikasta tulossa toisinto, viime vuoden keskustelusta. Kaikki esillä olevat on selvitetty, keskustelurypäs, sauna/seppo http://forum.soneraplaza.fi/messages/148666578.html
Tuntuu siltä että keskustelut paikasta riippumatta kiertää kehää, kirjoitetaan tekstiä oravanpyörä teorian mukaan. Kieppi ympäri, ja alusta taasen.
Jotain ihmeellistä taasen; "Älkää nyt hyvät ihmiset painostako nuorianne."
Mitä vitun painostusta siihen tarvitaan, kyllä nykyään nuoret osaa tulkita itsensä aikas hyvin.
Tottakai heidän täytyy antaa kasvaa murrosiän yli rauhassa, nehän nakuilee yhdessä toistensa kanssa. Juuri nuoret taitaa olla keskenään aidoimpia nudistia koko suomessa, niiden vanhemmilla ne estot on.
Nuoret osaa kyllä hassutella, ne ui ihan provokaatio mielessä suihkukaivoissa. Hyväksi esimerkiksi, Kekkosen muistomerkkiin stadissa laitettiin raput, että pääsee yölliseltä naku uinnilta paremmin pois. Syyksi kylläkin kerottiin, jos joku vaikka tippuu sinne, he he!
Kato nyt Ripa muuttuikin nuoreksi... Jos olet isoisä, niin rohkenenpa epäillä että olisit ollut nuditijutuissa mukana vanhempiesi kanssa (ennen sotia..) Ällö pedopervo!
Väärin! Taas taitaa olla väärän infon antaja häiriköimässä. Koskahan opitte, ette kai koskaan???
Sekö on marginaali perverssiryhmä joka voi olla alasti ennen 18 v?
Voi vittu mitä välkkyjä täällä hehkuttaa!
Kukas muu on siellä uinut, tässä on yksi? Myös Havisamanda on tuttu paikka, ja molemmat paikat yöllä. Niissä on yleensä lämpimämpi vesi kun meressä!
Kiitos vaan stadin kaupungille rapuista.
Hyvin voimakkaasti lasket mukaan alastomuuteen seksin. En halua kuitenkaan kritisoida ajatuksella; teidän ja meidän lapset. Kuitenkin kritisoin aloitustasi.
Ne lapset, jotka ovat alastomuuteen oppinut, ne osaavat kyllä olla niin, kuin edellytetään, siinä mielessä aloituksessa mainitut kortsut, on yliammuntaa. Turhia kytkentöjä, ja asian yhdistelyä väärässä aihepiirissä.
PKSN-SNC jäsen
Kyllä kaikki uskonnottomat Prometheusleirit ovat nakuleirejä. Niis saa vapaaehtoisessa yhteissaunassa ja rannassa nakuilla kaikki yhdes niin paljon ku haluaa. Melkeen kaikki tulee nakusaunaan.
Sexiäkin saa leirillä harrastaa, jos käyttää kondomii. Poikii ei oo kauheen paljon, mut ne on onnex tavallista fiksumpii, vaikkei kaikil omaa riitäkään. Apparipojat on onnex vielä innokkaampii ja kokeneempii ja etenki koulutusleireillä.
ihan kokeuksesta vai ?