Lääkis käytännössä

Joo, jos ei ole tottunut pänttäämään, on ainakin lääkiksen ekat vuodet yhtä painajaista, vaikka älliä löytyisi. Millään ällillä kun ei tartu nuo anatomiset rakenteet latinaksi päähän tekemättä mitään. Paitsi ehkä valokuvamuistilla (mutta sehän nyt ei älliä olekaan - ja silloinkin pitää ainakin vilkaista niitä kirjoja).

Eri lääkiksissä on vähän eri systeemit, mutta kun kerta jokaisessa opetellaan kahden ekan vuoden aikana ihmisen anatomia ja fysiologia (sekä kemiaa ja vähän fysiikkaakin), niin hommaa riittää. Esimerkiksi ammattikorkeakouluopiskelijan ei tarvitse tehdä yhtään mitään (paitsi käytännön harjoitteluissa) kun vertaa lääkikseen. Ja varmasti monella muullakin alalla yliopistossa pääsee paljon helpommalla (ja rahaakin saa helpommin, jos sitä haluaa).

Jos kuitenkin intohimona on opetella puhelinluetteloa ulkoa ja pohtia kemian mystisiä palleroita sekä katsella epämuodostuneita sikiöitä ja leikellä elimiä (sekä herätä joka aamu seitsemältä), on lääkiksen kaksi ekaa vuotta varmasti todella ihanaa aikaa.

Kliinisessä vaiheessa on paljon pakollista opetusta, minkä lisäksi pitää myös opetella asioita itse, että kärryillä pysyy ja päätyy joskus vielä hyväksi lääkäriksi.

Jos on valmis tekemään hommia 8 tuntia joka päivä, ilman että joku potkii pyllyyn ja vahtii koko ajan, niin voi onnistuakin. Jos taas on totaalinen lusmu ja huono opiskelemaan itsenäisesti, tulee varmasti ongelmia. (Monella muulla alalla voi jättää sen opiskeluosion paljon vähemmälle ja pärjätä silti ihan hyvin.)

tai sitten ei kirjoitti:

Joo, jos ei ole tottunut pänttäämään, on ainakin lääkiksen ekat vuodet yhtä painajaista, vaikka älliä löytyisi. Millään ällillä kun ei tartu nuo anatomiset rakenteet latinaksi päähän tekemättä mitään. Paitsi ehkä valokuvamuistilla (mutta sehän nyt ei älliä olekaan - ja silloinkin pitää ainakin vilkaista niitä kirjoja).

Eri lääkiksissä on vähän eri systeemit, mutta kun kerta jokaisessa opetellaan kahden ekan vuoden aikana ihmisen anatomia ja fysiologia (sekä kemiaa ja vähän fysiikkaakin), niin hommaa riittää. Esimerkiksi ammattikorkeakouluopiskelijan ei tarvitse tehdä yhtään mitään (paitsi käytännön harjoitteluissa) kun vertaa lääkikseen. Ja varmasti monella muullakin alalla yliopistossa pääsee paljon helpommalla (ja rahaakin saa helpommin, jos sitä haluaa).

Jos kuitenkin intohimona on opetella puhelinluetteloa ulkoa ja pohtia kemian mystisiä palleroita sekä katsella epämuodostuneita sikiöitä ja leikellä elimiä (sekä herätä joka aamu seitsemältä), on lääkiksen kaksi ekaa vuotta varmasti todella ihanaa aikaa.

Kliinisessä vaiheessa on paljon pakollista opetusta, minkä lisäksi pitää myös opetella asioita itse, että kärryillä pysyy ja päätyy joskus vielä hyväksi lääkäriksi.

Jos on valmis tekemään hommia 8 tuntia joka päivä, ilman että joku potkii pyllyyn ja vahtii koko ajan, niin voi onnistuakin. Jos taas on totaalinen lusmu ja huono opiskelemaan itsenäisesti, tulee varmasti ongelmia. (Monella muulla alalla voi jättää sen opiskeluosion paljon vähemmälle ja pärjätä silti ihan hyvin.)

Lue lisää

Kiitoksia paljon vastauksista! Tähän mennessä vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta vielä, tosin rankalta... Lisää kokemuksia?

tai sitten ei kirjoitti:

Joo, jos ei ole tottunut pänttäämään, on ainakin lääkiksen ekat vuodet yhtä painajaista, vaikka älliä löytyisi. Millään ällillä kun ei tartu nuo anatomiset rakenteet latinaksi päähän tekemättä mitään. Paitsi ehkä valokuvamuistilla (mutta sehän nyt ei älliä olekaan - ja silloinkin pitää ainakin vilkaista niitä kirjoja).

Eri lääkiksissä on vähän eri systeemit, mutta kun kerta jokaisessa opetellaan kahden ekan vuoden aikana ihmisen anatomia ja fysiologia (sekä kemiaa ja vähän fysiikkaakin), niin hommaa riittää. Esimerkiksi ammattikorkeakouluopiskelijan ei tarvitse tehdä yhtään mitään (paitsi käytännön harjoitteluissa) kun vertaa lääkikseen. Ja varmasti monella muullakin alalla yliopistossa pääsee paljon helpommalla (ja rahaakin saa helpommin, jos sitä haluaa).

Jos kuitenkin intohimona on opetella puhelinluetteloa ulkoa ja pohtia kemian mystisiä palleroita sekä katsella epämuodostuneita sikiöitä ja leikellä elimiä (sekä herätä joka aamu seitsemältä), on lääkiksen kaksi ekaa vuotta varmasti todella ihanaa aikaa.

Kliinisessä vaiheessa on paljon pakollista opetusta, minkä lisäksi pitää myös opetella asioita itse, että kärryillä pysyy ja päätyy joskus vielä hyväksi lääkäriksi.

Jos on valmis tekemään hommia 8 tuntia joka päivä, ilman että joku potkii pyllyyn ja vahtii koko ajan, niin voi onnistuakin. Jos taas on totaalinen lusmu ja huono opiskelemaan itsenäisesti, tulee varmasti ongelmia. (Monella muulla alalla voi jättää sen opiskeluosion paljon vähemmälle ja pärjätä silti ihan hyvin.)

Lue lisää

Kenen mielestä seitsemältä herääminen ja kahdeksan tunnin päivä on "rankkaa" opiskelua....helpollapa pääsee jos noin menee. Et varmaan tarkoittanut, että 8 tuntia päivässä riittäisi!

Jevilla kirjoitti:

Kiitoksia paljon vastauksista! Tähän mennessä vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta vielä, tosin rankalta... Lisää kokemuksia?

1. Siirrypä oikealle palstalle. Tämä on "avoin yliopisto" -palsta jolla tuskin paljoa lääkisläisiä pyörii. Tuossa Lääkispalstalla taas on tätäkin aihetta jauhettu jo aiemmin aika tavalla eli kannattaa lueskella noita vanhoja viestejä.

2. Jos todella haluat lääkikseen, haluat sinne siitä riippumatta onko siellä 6, 8 vai 23-tuntisia päiviä.

3. Mitä ihmettä oikein odotit? Se on lääkis! Siellä ei ole niin rankkaa kuin moni luulee, mutta kyllä ajoittain on rankkaa. Jos ei siellä olisi, niin missä sitten?

totta "rankkaa"? kirjoitti:

Kenen mielestä seitsemältä herääminen ja kahdeksan tunnin päivä on "rankkaa" opiskelua....helpollapa pääsee jos noin menee. Et varmaan tarkoittanut, että 8 tuntia päivässä riittäisi!

Lue lisää

että luentoja ja harjoituksia 8 tuntia, itseopiskelut tulee siihen päälle.