Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Seksiä opettajan kanssa, osa1

Tää on mun eka novelli, ja toivon että pidätte.
Älkää kiinnittäkö huomiota kirjotus virheisiin, koska niitä saattaa välillä tulla koska kirjottan nopeesti.



"Neea, Neea! kello on jo puoli kahdeksan!" Äiti huusi.
"Joo, joo. mä tuun, puen vaan nopeesti."
Rupesin pukemaan nopeasti päälleni, sillä koulu alkaisi jo kahdeksalta.
laiton ensin nätit mustat rintsikat, ja sen jälkeen kivan mustan topin.
Laitoin nopeasti farkut jalkaan, ja sukat paikoilleen, ja lähdin nopeasti kouluun.

Kun tulin koulun pihalle, kellot soivat.
Kiiruhdin kavereitteni kanssa luokaan.
Siellähän komea, pitkä ja tumma opettajamme jo olikin.
Opettaja näytti iloiselta ja hyvä tuuliselta.
Tervehdime opettajaa tavan mukaisesti ja istuimme paikoillemme.

"tänään meillä onkin koulua vain kahteentoista!"
Opettaja ilmoitti.

"jee!!" Kaikki olivat innoissaan sillä päivän olisi lukujärjestyksen mukaan kuulunut loppua vasta kolmelta.

Viimeisellä tunnilla opettaja jakoi Matikan kokeet.
Kun minun vuoroni tuli hakea kokeeni, opettaja vinkkasi ovelasti minulle silmää.

Hymyilin vain kauniisti takaisin.
Tunnin loputtua, opettaja tuli luokseni, ja sanoi haluavansa keskustella jostain kanssani.
Sanoin että kyllähän se sopii.

Kun kaikki olivat lähteneet, opettaja sulki oven ja pisti sen lukkoon.
"Tulehan tänne.." opettaja kehotti.
Kävelin opettajan luokse.
"Tiedäthän Neea, että himoitsen sinua!"
Menin aivan lukkoon! en tiennyt mitä sanoa, mutta lopulta mumisin jotain että "ai niinkö? mäkin himoitsen sua."

"hyvä" opettaja sanoi, ja tuli minua lähemmäksi.
Opettaja otti lanteistani kiinni ja vetäisi minut ihan häneen kiinni.
Opettaja nosti hitaaski mustan toppini pois, avasi farkkujeni napit.
Kun seisoin siinä alusvaatteisillani opettajni edessä, aloin vähän täristä.

"ei hätää neea, olet hyvissä käsissä. Tiedän että olet vielä neitsyt, mutta ei ole syytä pelkoon. Rentoudu vain."

"O-okei" sanoin ääni täristen.
Opettaja asetti minut opettan tuoliin istumaan.
Olin ihan avasin nopeasti rintsikkani, ja otin alushousuni pois.

opettajakin oli jo alasti. Opetta avasi haarani ammolleen, ja meni polvilleen seisomaaan.
Hän hyväili täysinäisiä rintojani ja rupei nuolemaan pilluani.
"aah..!" huokaisin.
Opettaja hieroi kieltään pilluni sisällä oikein kovaa ja intohimoisesti.

Kun jokin aikaa hän oli jo sitä nuolenut, hän nousi ja sanoi minulle; "ime minua, neea! ime!"
otin opettajani kalun käteen ja rupesin nuolemaan sitä, niin hyvin kun osasin.

"älä lopeta! aah! tuntuu nini hyvältä!"
opettaja vauhkotti.
Hetken kuluttua opettaja asetti minut nojaamaan opettajanpöytää vsten.

opettajalla seisoi. sen huomasi!

yht´äkkiä opettaja työntyi yhdella työnnöllä sisääni. Vingahdin, kivusta. Hyvästä kivusta!
se tuntui taivaalliselta!
opetta rupesi tekemään "edestakas" -liikettä.

"aah, en olekkaan pitkään aikaan saanut nuorta tyttöä" opettaja vuohki.

Hän laittoi kätensä rintojeni päälle, ja puristi niitä.
"ah" voihkaisin.

Siinä opettajani pumppasi minua ja tuumin mitä olin tekemässä..

NO NIIN, SIINÄ SE SITTEN OLIKIN, SE EKA OSA. TOINEN OSA ILMESTYY VAIN, JOS TULEE POSITIIVISIÄ PALAUTETTA. kERTOKAA JOS HALUATTE JATKOA. :)
1919408
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

lisäääääää!!!!!! arvaa kiihottiko?? millä luokalla olit ku nait sen open kaa??? onx toi totta vai keksitty??

Äänestä
  • Noloo(tai no) tunnustaa et toi kiihotti muaki.JA OON TYTTÖ

    Äänestä

Kiva että haluut lisää.

Joo, toi on ihan vaan keksitty tarina.
Ja arvaan, kihotti :P

Äänestä
  • Moi
    kertomuksesi kiiihottaa mua. Mutta olen varaattu haluisin nähdä, mutta en uskalla ilmoittaa tietoja täällä.

    Äänestä

Joo, kuten sanoin siellä saattaa olla pikku kirjotus virheitä esim tossa kohtaa kun
mis luki "olin ihan avasin nopeasti rintsikkani"
niin ton "olin ihan" kohan voi jättää pois.. en tiiä mistä se sinne ilmesty.. :) kai mä sen sinne vahingossa kirjotin.
mut älkää välittäkö noista virheistä!

Äänestä

Huomasin tossa että tän tarinan on lukenut 84 ihmistä mut siihen on vastannu vaan yks.

toivoisin että kommentteja tulee enemmän..

kiitos teille ketkä kommentoitte. :)

Äänestä

Tuossa oli ensin että:
"otin opettajani kalun käteen ja rupesin nuolemaan sitä, niin hyvin kun osasin."
Sitten vähän ajan päästä luki:
" opettajalla seisoi. sen huomasi! "
Ensin nuolet kalua ja miehllä seisoo..Yllätys yllätys.
Huomaa ettet kovin kokenut ole.. eikä ollut muutenkaan kovin hyvä novelli.

Äänestä

Älä sätuu puhuu mulle mistään virheistä kun tossa sunkin viestissä oli kirjotus virhe!

ja muute lässytä lisää, pelle!

Äänestä
  • En tajuu mistä sä saat noita ideoita Lauran kanssa :). mutta miks laitat tänne sen panon Lauran isän kanssa jos se ei sais tietää sitä?:O.

    ERÄS, Kirjotapa itse parempi novelli. toi oli aivan loistava. Ei tarvi aina vinkua pienistä virheistä

    Äänestä

Jakso ykkösessä:
"tänään meillä onkin koulua vain kahteentoista!"
Opettaja ilmoitti.

Jakso kakkosessa:
Hän pumppasi niin kovaa että sain sen illan ensimmäisen orkun.

Juurikun kaikki oli hyvin kuului kuulustus
"palvi, palvi kello kaksitoista, reikä reikä!"

Ei oikein vuorokauden ajat täsmää :)

Äänestä
  • Joo huomasin itekkin ton virheen..

    Tuli vähän joo noita virheitä kun oli kiire kirjottaa sitä tarinaa

    Äänestä

et ole varmaan ikinä nähnyt edes mulkkua livenä...sen verran "haparoivaa" tekstisi oli... ja kuten edellä kerrottiin, niin aikas pahoja "virheitä" "fantasiassasi" oli...:)
...hmm...veikataampas ikääsi...13v?

Äänestä
  • Taidat olla joku 13 vuotias pikkupillu joka ei tosiaan ole nähnyt mulkkua livenä koskaan.

    Äänestä

  • joumaan kirjoitti:

    Taidat olla joku 13 vuotias pikkupillu joka ei tosiaan ole nähnyt mulkkua livenä koskaan.

    Joo ei tää tyttö kyl tiiä mistä kirjottaa vielä... 13-vuotta...

    Äänestä

  • Angela kirjoitti:

    Joo ei tää tyttö kyl tiiä mistä kirjottaa vielä... 13-vuotta...

    täytä ensin 15 ja käy ripari ja tuu vasta sen jälkeen skriivaan novelleja..aika surkeeta luettavaa!!

    Äänestä

  • minäkin tulin havainneeksi. Jotenkin ei natsannut kun huomasi ettei kokemusta ole laisinkaan.

    Äänestä

Kiihotti ihan helvetisti kunpa munkin ope olis oikeesti tollane

Äänestä

järkyttävää, epätodellista ja jotenkin tuntuu että olit itse oppilas ja ...

Äänestä

Pidin, kirjoita...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neea kirjoitti:

Tää on mun eka novelli, ja toivon että pidätte.
Älkää kiinnittäkö huomiota kirjotus virheisiin, koska niitä saattaa välillä tulla koska kirjottan nopeesti.



"Neea, Neea! kello on jo puoli kahdeksan!" Äiti huusi.
"Joo, joo. mä tuun, puen vaan nopeesti."
Rupesin pukemaan nopeasti päälleni, sillä koulu alkaisi jo kahdeksalta.
laiton ensin nätit mustat rintsikat, ja sen jälkeen kivan mustan topin.
Laitoin nopeasti farkut jalkaan, ja sukat paikoilleen, ja lähdin nopeasti kouluun.

Kun tulin koulun pihalle, kellot soivat.
Kiiruhdin kavereitteni kanssa luokaan.
Siellähän komea, pitkä ja tumma opettajamme jo olikin.
Opettaja näytti iloiselta ja hyvä tuuliselta.
Tervehdime opettajaa tavan mukaisesti ja istuimme paikoillemme.

"tänään meillä onkin koulua vain kahteentoista!"
Opettaja ilmoitti.

"jee!!" Kaikki olivat innoissaan sillä päivän olisi lukujärjestyksen mukaan kuulunut loppua vasta kolmelta.

Viimeisellä tunnilla opettaja jakoi Matikan kokeet.
Kun minun vuoroni tuli hakea kokeeni, opettaja vinkkasi ovelasti minulle silmää.

Hymyilin vain kauniisti takaisin.
Tunnin loputtua, opettaja tuli luokseni, ja sanoi haluavansa keskustella jostain kanssani.
Sanoin että kyllähän se sopii.

Kun kaikki olivat lähteneet, opettaja sulki oven ja pisti sen lukkoon.
"Tulehan tänne.." opettaja kehotti.
Kävelin opettajan luokse.
"Tiedäthän Neea, että himoitsen sinua!"
Menin aivan lukkoon! en tiennyt mitä sanoa, mutta lopulta mumisin jotain että "ai niinkö? mäkin himoitsen sua."

"hyvä" opettaja sanoi, ja tuli minua lähemmäksi.
Opettaja otti lanteistani kiinni ja vetäisi minut ihan häneen kiinni.
Opettaja nosti hitaaski mustan toppini pois, avasi farkkujeni napit.
Kun seisoin siinä alusvaatteisillani opettajni edessä, aloin vähän täristä.

"ei hätää neea, olet hyvissä käsissä. Tiedän että olet vielä neitsyt, mutta ei ole syytä pelkoon. Rentoudu vain."

"O-okei" sanoin ääni täristen.
Opettaja asetti minut opettan tuoliin istumaan.
Olin ihan avasin nopeasti rintsikkani, ja otin alushousuni pois.

opettajakin oli jo alasti. Opetta avasi haarani ammolleen, ja meni polvilleen seisomaaan.
Hän hyväili täysinäisiä rintojani ja rupei nuolemaan pilluani.
"aah..!" huokaisin.
Opettaja hieroi kieltään pilluni sisällä oikein kovaa ja intohimoisesti.

Kun jokin aikaa hän oli jo sitä nuolenut, hän nousi ja sanoi minulle; "ime minua, neea! ime!"
otin opettajani kalun käteen ja rupesin nuolemaan sitä, niin hyvin kun osasin.

"älä lopeta! aah! tuntuu nini hyvältä!"
opettaja vauhkotti.
Hetken kuluttua opettaja asetti minut nojaamaan opettajanpöytää vsten.

opettajalla seisoi. sen huomasi!

yht´äkkiä opettaja työntyi yhdella työnnöllä sisääni. Vingahdin, kivusta. Hyvästä kivusta!
se tuntui taivaalliselta!
opetta rupesi tekemään "edestakas" -liikettä.

"aah, en olekkaan pitkään aikaan saanut nuorta tyttöä" opettaja vuohki.

Hän laittoi kätensä rintojeni päälle, ja puristi niitä.
"ah" voihkaisin.

Siinä opettajani pumppasi minua ja tuumin mitä olin tekemässä..

NO NIIN, SIINÄ SE SITTEN OLIKIN, SE EKA OSA. TOINEN OSA ILMESTYY VAIN, JOS TULEE POSITIIVISIÄ PALAUTETTA. kERTOKAA JOS HALUATTE JATKOA. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu