Mitähän ihmettä tässä oikein pitäisi tehdä?
Elämä on ulkopuolisen silmin kohdillaan: On vakituinen työpaikka, työkaverit, tyttöystävä.
Silti ei vaan jaksa enää eläminen kiinnostaa ja mielessä on monesti käynyt itsemurha.
Masennuslääkkeitä on vuoden ajan syöty ja ne on lähinnä pehmentäny kuoppia.
Perimmäinen syy lienee kuitenkin yksinäisyys ongelmaani. Koska tyttöystäväni asuu toisella paikkakunnalla emme näe joka päivä. Töiden jälkeen olen yleensä niin väsynyt että en edes voi kuvitella mitään hirveän aktiivista tekemistä.
Ironista sinänsä että ongelmani johtuvat yksinäisyydestä koska en tykkää olla liikaa seurassa... Koen itseni tylsäksi seuraihmiseksi ja varmaan sen takia olen mieluummin itsekseni kuin yritän tunkea itseäni väkipakolla muiden seuraan.
En yritä hakea sääliä teiltä hyvät kanssaihmiset vaan näkökulmia. Elämässäni alkaa oikeasti olla valopilkut vaan niin vähissä että on pakko alkaa tekemään jotain...
Elämä on ulkopuolisen silmin kohdillaan: On vakituinen työpaikka, työkaverit, tyttöystävä.
Silti ei vaan jaksa enää eläminen kiinnostaa ja mielessä on monesti käynyt itsemurha.
Masennuslääkkeitä on vuoden ajan syöty ja ne on lähinnä pehmentäny kuoppia.
Perimmäinen syy lienee kuitenkin yksinäisyys ongelmaani. Koska tyttöystäväni asuu toisella paikkakunnalla emme näe joka päivä. Töiden jälkeen olen yleensä niin väsynyt että en edes voi kuvitella mitään hirveän aktiivista tekemistä.
Ironista sinänsä että ongelmani johtuvat yksinäisyydestä koska en tykkää olla liikaa seurassa... Koen itseni tylsäksi seuraihmiseksi ja varmaan sen takia olen mieluummin itsekseni kuin yritän tunkea itseäni väkipakolla muiden seuraan.
En yritä hakea sääliä teiltä hyvät kanssaihmiset vaan näkökulmia. Elämässäni alkaa oikeasti olla valopilkut vaan niin vähissä että on pakko alkaa tekemään jotain...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ymmärsin varmaankin, mitä tarkoitat, mitä koet. Erikoista joo, että ensin voit todeta, että asiat ovat okay. Jotain on hukassa, jotain omaa... jos meidän jokin oma... oma identiteetti ja itsensä tunteminen puuttuu, niin voi kyllä tuntua tuolta.
Minulla tosin usein elämässä on tuntunut just tuolta, usein myös silloin, kun 'kunnon ongelmia' ei ole osoittaa. Masentunut mieliala, mikään ei oikein tunnu miltään eikä niinku huvita. Tuo työnjälkeinen väsymys on tosi juttu, tajuan että kyllähän se rajoittaa, että henkihieverissä kotona iltaa viettää. Oletko menossa burn outiin? Ovatko jotkin vanhat elämäsi asiat pyrkimässä pintaan? Useinhan masennus on vain oire jostakin. Masennus "hyvin käytettynä" osoittaa suunnan ja ehkä elämäntavan tai minkä tahansa - muutosta. ?
Ehdotukseni on, että mieti asioita joista sinä ihan itse tykkäät. Ihan pieniäkin, jos kuitenkin löytäisit niitä, ensin vaikka teoriatasolla. Mikä on kivaa, mukavaa, mikä sinua kiinnostaisi edes vähän, edes jokin semmonen osa-alue? Sitten, työpäivän jälkeisten voimiesi mukaan, pyri menemään 'löytämääsi' kohti, pyri tekemään sitä tai toimimaan siten kuin luulet, että on sulle hyväksi ja josta yleensä vähänkään pidät, kiinnostut ja mikä rentouttaa. Saatko työajatukset edes poikkaistua kotiin tultuasi? - En usko, että kukaan toinen ihminen voi toisen ihmisen tämmöistä tyhjyyttä täyttää. Itse olen kokenut sen karun tosiasian. Minun tarttis olla riittävän 'ehjä', jotta minusta olisi toiselle. Minäkin usein koen, ettei minulla ole toista rakentavaa, kiinnostavaa, ilahduttavaa puhuttavaa. Nykyään entinen puheliaisuuteni, josta ystävät yleensä ovat kokeneet 'saavansa' on jotenkin poissa. Jos ajattelen soittaa ystävälle, se jää siksi, kun en puoleltani tiedä mitä jutella ja kertoa. Tietenkin voin aina kuunnella toista. Mutta vuorovaikutustahan me tarvitaan ja muita ihmisiä peileinä.
Mene niitä asioita kohti, jotka tekevät sinulle hyvää ja vältä menemästä sellaisia asioita kohti, jotka tekevät pahaa tai ovat haitaksi fiiliksillesi. Aloittaisitko liikuntarasituksesta? Se kohottaa oloa ja itseluottamusta ainakin vuorokaudeksi, tiedät sen kyllä. Auttaisi sitten myös työssä jaksamisessa, antaisi energiaa ja parempaa (parantavaa) yöunta. Mitens tämän laita on?
Tietenkin on paljon pakollista, mistä ei tykkää tai mikä ei välttämättä tee hyvää, kuten liian rankka työpäivä. Jotakin meidän vain on pakko tehdä, mutta karsi epämiellyttäviä vaikutuksia itseesi kohdistumasta, jos voit. Etsi hyvää. Älä päästä itseäsi huonompaan kuntoon...
Ehkä ongelma piilee siinä, että mä en tunne oikein eläväni. Arkiaskareet ovat muuttuneet rutiineiksi eikä niistä tahdo enää löytää mitään järin innostavaa. Ei ne kyllä maistu puultakaan eli jotain siltä väliltä.
Niinkuin vantaannaiselle vastasin niin töitten jälkeen olen väsynyt varmaan sen takia enemmän että siellä pitää pinnistää päivä läpi vaikka olisikin vajaakuntoinen. Ei ole niin paljon voimia mistä ottaa että jaksaisi olla aktiivinen vielä päivän jälkeenkin.
Mulla on ollu harrastuksia mistä mä tykkään mutta ne ei jaksa kiinnostaa... Olen kokeillut mutta kaikki vaan tuntuu pakkopullalta ja eihän sitä tietenkään väkisin jaksa "miellyttää" itseään...
Kiitos kumminkin hyvistä vastauksista.
http://joulukalenteri.positiivarit.fi/15.html
Elämä on kuin kirja jota et ole kukenut loppuun ja et voi kuin aavistella ehkä miten se päättyy ja usien arvaus menee päin mäntyä jos on hyvä kirjoittaja.
Elämämme on tälläinen ettei kukaan voi aavistaa miten se loppuu ja mitä kaikkea vielä tapahtuu ,ehkä kirjaakin lukiessa joskus tuntuu ettei tätä jaksa vaan heitänpä pois ,mutta kun aikansa kirja lepäillyt jossain nurkassa voi olla että kiinostutkin uudestaan siitä ja huomaat että tämä kannatti lukea loppuun en ikinään olisi arvannut kuinka kävi ....
Näitä aikoja tulee että väsähtää ja pimeys valtaa mielen mutta vielä ne toivonsäteet saavuttavat sinunkin sydämesi .
Sydämellistä päivää sinulle !
Muuten hyvä vertaus, mutta kirjassa et voi vaikuttaa mitenkään mitä siinä tapahtuu... Voit kokea yllätyksiä lukiessa vaikka olisitkin äärimmäisen passiivinen ja masentunut. Oikeassa elämässä kaikki taitaa olla itsestä kiinni, että saat kiskottua itsesi sieltä suosta ylös ja lähteä elämään...
Tiedän, että ongelmat saavat liian isot mittasuhteet jos niitä vaan kelaa omassa päässään mutta kun ei niitä kaikille voi kertoa. Emmä tiedä onko mulla yhtäkään ihmistä jolle voisin kertoa kaikesta tästä tietämättä että kyseinen ihminen ei rupea välttelemään mua sen jälkeen ja pitämään hulluna...
Työkaverit on ainakin vaan semmosta ns. pinnallista seuraa joitten kanssa pitää vaan jutella pinnallisista asioista. Muuten voi työkaveruus muodostua hieman vaivaannuttavaksi jos puolitutulle rupeaa liikaa murheitaan itkemään.
Kyllä, olen mies.
Olen mä psykologin luonakin käyny joskus vuosia sitten kun olo oli yhtä paska mutta en mä tiedä oliko siitä niin hirvesti apua... Olo oli hetken parempi mutta sitten kun palasin normaaliin arkeen niin ei kestänyt kauaakaan kun pilvet peittivät auringon :(
Koet itsesi tylsäksi seuraihmiseksi. Varmasti oletkin sitä siinä seurassa missä hengaat. Sä oot sen tyypin ihminen et sun pitää lopettaa se muiden mielistely, oot liian älykäs siihen. Vedät vaan överiksi tai oot tuppisuuna jos siltä tuntuu. Sulla on kaikki hyvin jos saat sun tyttöystäväskin ymmärtämään et sun mielestä kaikki on turhaa ja siks asiat voi laittaa lekkeriksi. Ymmärrät sen ja osaat tasapainoilla tilanteen mukaan. Ja löydät huumoria mistä muut ei löydä. Ja hei sä et tosiaan oo ainoa..
..kokeilisi Jeesusta? Jeesus kyllä auttaa kun vain pyytää. :)