sinisten

Tajusin jo miksi keskustorin sinistä valoa vainotaan ja kauhisteltiin, kun minusta se on hyvin kaunis.

Kyse on vain siitä, että nimenomaan sininen väri ärsyttää, punaisessa kaupungissa, ja tuo on ehkä jotain siedätyshoitoa, kuten:

Joulupukki onkin sininen - katso kuva
14.12.2007 12:35
Ilta-Sanomien lukija kertoo hieraisseensa pariinkin otteeseen silmiään, kun näki joulupukiksi pukeutuneen miehen Espanjan aurinkorannikolla.

Parta oli valkoinen, mutta muuten olemuksessa ei ollut mitään perinteiseen jouluun viittaavaa. Sininen puku pukin päällä on jotain ihan muuta kuin mihin Suomessa on totuttu.
0151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


väinö1 kirjoitti:

Tajusin jo miksi keskustorin sinistä valoa vainotaan ja kauhisteltiin, kun minusta se on hyvin kaunis.

Kyse on vain siitä, että nimenomaan sininen väri ärsyttää, punaisessa kaupungissa, ja tuo on ehkä jotain siedätyshoitoa, kuten:

Joulupukki onkin sininen - katso kuva
14.12.2007 12:35
Ilta-Sanomien lukija kertoo hieraisseensa pariinkin otteeseen silmiään, kun näki joulupukiksi pukeutuneen miehen Espanjan aurinkorannikolla.

Parta oli valkoinen, mutta muuten olemuksessa ei ollut mitään perinteiseen jouluun viittaavaa. Sininen puku pukin päällä on jotain ihan muuta kuin mihin Suomessa on totuttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu