Mikä ihme siinä on että kun olen nyt raskaana niin olen velvoitettu kuuntelemaan kaikenmaailman raskaus ja synnytystarinat. Argh!
Minulla on ollut helppo raskaus ja tätä on odotettu vuosia. En olisi halunnut että kaikki olisivat saaneet tietää asiasta niin äkkiä mutta äkkiäkös juttu leviää. Tunnen olevani kuin vapaata riistaa jolle kaikki nyt haluaa tilittää kaikki omat raskautensa ja ne synnytyksetkin vielä. Kun en halua kuunnella. Ja ne häikäilemättömät kysymykset. Ei minua paljon huvita tilittää kenellekkään maidonvuodoistani saatikka olenko vielä auki vai kiinni. Saatikka kun joku sai vihiä että tiedämme sukupuolen niin nyt niitä arvuuttelijoita riittää yllinkyllin ja joka hemmetin sanomiseni yritetään tulkita vihjeeksi sukupuolesta.
Olen kysynyt neuvolasta tai lääkäriltä jos minua joku asia mietityttää. En koe eläväni ummikkona vaikka en ahnehdikkaan muitten kokemuksia. En voi sille mitään että minusta ne kyselyt on liian henkilököhtaisia. Jotkut kylässä olijat jopa haluaisivat tutkia neuvlakorttini. Minusta tämä raskaus on henkisesti kasvun aikaa ja intiimi kaunis asia. En koe että haluaisin jakaa edes kaikkien tutumpienkaan kanssa tätä saatikka vieraiden ihmisten.
Enkä jaksaisi stressata siitä mitä elämä on synnytyksen jälkeen mutta kovasti minulle yritetään sitä jo selväksi tehdä. "Olet sitten kipeä ja mihinkään et enää ikinä pääse ja yms" Minusta tämä elämä muutenkin on asennekysymys, täällä pärjää ja viihtyy jos niin päättää. En jaksaisi stressata mutta olen ilmeisesti viallinen kun en jo nyt ota huomioon kaikkea tulevaa.
Anteeksi tämä purkautumiseni. Ollaan nyt menty la:n ohi ja puhelin käy kuumana kyselijöistä. Jos erehtyy vastaamaan niin se menee siihen hyvin äkkiä että "kun meidän Antti alkoi syntymään niin en minäkään aamulla vielä tiennyt mistään mitään ja..." En halua, jaksa ja ei kiinnosta. Ehkä ihmiset tarkoittaa hyvää mutta silti. Minusta on aika karskia kuunnella kun toiset tilittää todellakin alapäänsä asioita ihan kahvipöydässä. Saatikka odottaavat että minä tekisin samaa!!!
Ei kenelläkään mulla ole yhtään samanlaisia tunteita?
Minulla on ollut helppo raskaus ja tätä on odotettu vuosia. En olisi halunnut että kaikki olisivat saaneet tietää asiasta niin äkkiä mutta äkkiäkös juttu leviää. Tunnen olevani kuin vapaata riistaa jolle kaikki nyt haluaa tilittää kaikki omat raskautensa ja ne synnytyksetkin vielä. Kun en halua kuunnella. Ja ne häikäilemättömät kysymykset. Ei minua paljon huvita tilittää kenellekkään maidonvuodoistani saatikka olenko vielä auki vai kiinni. Saatikka kun joku sai vihiä että tiedämme sukupuolen niin nyt niitä arvuuttelijoita riittää yllinkyllin ja joka hemmetin sanomiseni yritetään tulkita vihjeeksi sukupuolesta.
Olen kysynyt neuvolasta tai lääkäriltä jos minua joku asia mietityttää. En koe eläväni ummikkona vaikka en ahnehdikkaan muitten kokemuksia. En voi sille mitään että minusta ne kyselyt on liian henkilököhtaisia. Jotkut kylässä olijat jopa haluaisivat tutkia neuvlakorttini. Minusta tämä raskaus on henkisesti kasvun aikaa ja intiimi kaunis asia. En koe että haluaisin jakaa edes kaikkien tutumpienkaan kanssa tätä saatikka vieraiden ihmisten.
Enkä jaksaisi stressata siitä mitä elämä on synnytyksen jälkeen mutta kovasti minulle yritetään sitä jo selväksi tehdä. "Olet sitten kipeä ja mihinkään et enää ikinä pääse ja yms" Minusta tämä elämä muutenkin on asennekysymys, täällä pärjää ja viihtyy jos niin päättää. En jaksaisi stressata mutta olen ilmeisesti viallinen kun en jo nyt ota huomioon kaikkea tulevaa.
Anteeksi tämä purkautumiseni. Ollaan nyt menty la:n ohi ja puhelin käy kuumana kyselijöistä. Jos erehtyy vastaamaan niin se menee siihen hyvin äkkiä että "kun meidän Antti alkoi syntymään niin en minäkään aamulla vielä tiennyt mistään mitään ja..." En halua, jaksa ja ei kiinnosta. Ehkä ihmiset tarkoittaa hyvää mutta silti. Minusta on aika karskia kuunnella kun toiset tilittää todellakin alapäänsä asioita ihan kahvipöydässä. Saatikka odottaavat että minä tekisin samaa!!!
Ei kenelläkään mulla ole yhtään samanlaisia tunteita?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Samahan se taitaa kaikilla olla, ja samanlaiset reaktiot taitaa useimmille tulla. Koita vaan jaksaa, ja jos pahaksi menee niin älä vastaa puhelimeen
Toi sun teksti oli kuin olisin sen itse kirjoittanut. Itsellä tosin laskettuun aikaan useampi kuukausi, mutta silti jo mietityttää tuo yleinen hössöttäminen.
Toki ollaan kyllä selkeästi kaikille ilmoitettu, että neuvoa ja ohjeita kysytään jos/kun niitä tarvitaan.
tarinoitsijoille, että olen liian väsynyt kuulemaan tarinoita. Laitoin jopa puhelinvastaajaani viestin, että vauva ei ole syntynyt, lähetän tekstiviestin kun saapuu. Kerroin myös kyselijöille milloin meni kommentit överiksi. Itsekäs saa olla. Tuo on kuitenkin ainutlaatuinen tapahtuma elämässä. Jokainen raskaus/ synnytys on erilainen. Itse kuuntelin kaikki hyvät neuvot aina rv:lle 32 asti, sitten rupesi olemaan niin paljon vaivoja, että en jaksanut muihin huomiota kiinnittää. Saatoin olla välillä tosi tyly. Kaikilla on lupa kieltäytyä mahan taputtamisesta ja "hyvistä" neuvoista. Nyt kakkosraskauden kohdalla aion kertoa vasta siinä puolivälin kohdalla, jotta vältyn kyselyiltä ja tarinoilta.
Onpa ihanaa että muitakin löytyy =)
Luulin jo olevani jotenkin viallinen kun en vaan jaksa ja osaa kiinnostua muiden raskauksista.
Uskomatonta miten kaikilla se sanainen arkku avautui tämän raskauden myötä. Minulle todellakin kerrotaan KAIKKI raskausvaivat ja dramaattiset hetket sekä synnytystarinat ja annetaan neuvoja. Olen kohteliaasti yrittänyt esittää jopa kiinnostunutta mutta samalla yrittänyt koko ajan johdatella juttuja muihin suuntiin. Minun kanssa ei ole puoleen vuoteen muut kuin oma mies ja paras ystävä voinut jutella muustakin kuin raskaudesta.
Jotkut lapsettomat kysyy tavallaan mukavasti ihan vain kuulumiset siltä osalta ja vastaankin vain yleensä ihan vain että kaikki ok, mitäs sinulle kuuluu? Nämä äiti-ihmiset taasen kysyy kaiken mahdollisen ja työntäävät jopa omien lapsiensa käsiä mahalleni tunnustelemaan. Minusta tuollainen on aika loukkaavaa. Viimeksi sukulaisissa kylätellessä puhuttiin kesken kakkukahvien kanavien aukeamisesta ja millainen lääkäri heille oli sattunut yms muuta ihanaa. En voi mitään mutta en vain tykkää.
Olen jo sata kertaa sanonut ystävilleni ja miehelleni että jos alan käyttäytymään tuolla tavalla niin se pitää sanoa minulle suoraan. Ja vaikka rakastan pientä vauvaani jo nyt paljon ja hän tulee olemaan aina oma pieni esikoiseni niin toivottavasti muistan että KAIKKIEN ei tarvitse koko ajan häntä tuijottaa ja huokailla millainen pieni ihme hän on. En voi mitään mutta en ole ikinä ymmärtänyt sitä että aikuiset tuijottaa pientä ihmistä tuntitolkulla ja nauraa kun se liikahtaakin. No jossain määrin ymmärränkin mutta joskus se menee niin yli että ei mitään rajaa. Saatikka se kun luullaan että tottakai kaikki haluaa sen pienen nyytin syliin...
Kiitos kun saa purkautua...Alkaa vissiin hermo kiristyä näin loppua kohden =)
Mutta kiitos, todellakin ihana huomata että muillakin samoja mietteitä =)
Niin, eikös se ole niin, että aina, kun miehiä kokoontuu yhteen, puheenaiheena on armeija. Ja sehän ei kiinnosta ketään muuta, kuin armeijan käynyttä miestä.
Synnytyspuheiden kanssa on vähän sama juttu. Kun kokee se paljauden ja raadollisuuden, mitä synnytys omassa kauneudessaan on, eivät paljon enää puheet hetkauta. Itse olen tainnut joskus puhua appiukkoni kanssa välilihan leikkauksesta.. Ja ennen synnytystä minulla taisi olla hyvin samanlaiset mietteet, kuin teillä muillakin..
Joo ei todellakaan muakaan kiinnosta raportoida - ainakaan työkavereille - kaiken maailman auki olemisia tai supistusten tiheyksiä. Sukupuolesta puhumattakaan. Eikä liioin kiinnosta toisten raskaudet pätkääkään. Toki on kivaa vertailla samassa tilanteessa olevien kavereiden kanssa asioita, mutta se on ihan eri asia kuin kertoa uteliaille ulkopuolisille kaiken näköistä tai kuunnella heidän "mielenkiintoisia" kokemuksiaan.
Kannattaa muuten valehdella laskettu aika vähän pidemmälle, niin saat rauhassa odotella h-hetkeä, kun porukka ei ehkä niin helposti soittele "joko nyt" -soittoja.
Ymmärrän todella hyvin.. olen työpaikassa jossa pelkästään naisia ja olen porukan nuorin. Kaikilla on niin hyviä neuvoja pahoinvointeihin ja närästykseen jne. Ei vaan jaksa kiinnostaa! Olen itse ottanut asioista selville ja kysellyt neuvolassa, joten ei aina jaksaisi kuunnella. Tai kuinka kamalaa se sitten synnytyksen jälkeen on kun paikat on revenny ja vuotoa on monta viikkoa. Ahaa, selvä, ehkä kaikilla ei käy noin.. Ja nyt kun vatsa jo näkynyt useita viikkoja niin koko aika kysellään kuinka paljon painoa tullut ja mitä mielihaluja. osa niin henk.koht kysymyksiä etten itse edes kehtaisi kysellä.. Kiva kun kahvitauolla kysellään lisääntyneestä valkovuodosta jne. Voi kamala sentään!! Onneksi kohta häämöttää äitiysloma :)
Itse vielä olen sellaisessa työssä, että raskaus on kerrottavaheti pomolle, että järjestää työpisteen sellaseks missä voi työskennellä, niin siinäpä sitten oli kestämistä, kun sana alkoi raskaudesta levitä. Kuuntelin sitten äippälomaan asti noita juttuja ja sitä kyyläämistä minkä verran mahan on kasvanut ja muutuin pelkäks käveleväks mahaks näköjään ja se on sitten kaikkien omaisuutta suunnilleen. Itse yrittää jostain muusta puhua, niin kaikki käännetään raskauteen. Nyt kun on viikko la:aan niin eiköhän ala sukulaiset soitella ja vahtia, joko sitä lähetään laitokselle... No koitetaan kestää, ei kai muu auta...
Luojan kiitos suurin osa mun työkavereista on miehiä. Niitä kiinnosti pikkujouluissa suunnattomasti olenko raskaana kun en viinaa juonut. Kun niille paljastui että raskaana ollaan, onnittelivat ja se oli siinä. Naispuoliset on kyselleet hyvin vähän ja hillitysti asiasta. Onneksi, koska mun henk.koht. asiat todellakin on mun henk.koht. asioita.
Ja tuota kommenttia, ettei voi minnekään mennä kun vauva on syntynyt, en vaan voi käsittää. Miksei sen vauvan kanssa voi minnekään mennä? Ei se ainakaan hanttiin voi laittaa, kun ei mitään vielä ymmärrä... Mulle on ainakin selvää, että pakataan vauva autoon ja mennään vaan.
Meillä on koiria monta, ja vielä tulee (toivottavasti) yksi lisää ennen kuin lapsi syntyy. Me on jo kateltu, mihin näyttelyyn päästään, toisen rotumme erikoisnäyttely on muutama viikko vauvan syntymän jälkeen. Hyvänen aika, siellä on muillakin vauvoja mukana. Siinähän ne kärryillä niitä lykkivät, ihan niinkuin muuallakin. Niin minäkin aion. Jos joku ei voi vauvansa kanssa minnekään mennä, niin omapahan on vikansa. Me hyökätään veneellä mökillekin heti kun päästään, niin on minutkin heti vesille kuskattu ja hyväksi olen kasvanut ;D .
Joo, täällä kans samoja tunteita. Noi intiimiasiat kans eniten ahistaa... miks ei jotkut pysty ajattelemaan ettei se ole kaikille luontevaa ja mielekästä selvittää henk.koht.juttuja ihan joka paikassa! Multakin kylässä miehen sukulaisesten luona yks täti alkoi kyseleen että jokos sitä maitoa tisseistä tulee? Siinä oli myös kaikkien meihet paikalla, joten hieman oli epämukavaa kun kaikkien huomio kiinnittyi mun rintoihin... ja sit viel samainen täti sanoi pienelle sukulaistytölle että eikös ois kiva vähän päästä maistamaan tisumaitoo? Sit se tyttö tuli mun luo kysymään että saisko maistaa...! Siis yök, mun mielestä ihan kamala tilanne. Niille ihan luontevaa puhella tämmösiä mutta ei mulle, sorry vaan.
Se on ihan kiva että kaikki kysyy että mitä kuuluu, ja useimmiten se jää siihen, se on hyvä koska silloin saat ite päättää kuinka paljon kerrot ja mitä huvittaa kertoo.
Itse olen päässyt onneksi aika vähällä noista intiimikysymyksistä, mutta tuota ajatusta, ettei mihinkään pääse vauvan kanssa, en myöskään voi ymmärtää. Ei tietty baariin voikaan mennä, mutta en menisi muutenkaan. Harrastamme mieheni kanssa suunnistusta ja vakiovastaukseni on, että onhan sillä lapsella isäkin. Kaikki ei oikein meinaa ymmärtää, että menoissa voi myös vuorotella, eli ottaa lapsen mukaan ja kiertää lenkki vuorotellen. EI tulisi mieleenkään lopettaa muuta elämää lapsen takia! Toki onhan lähtö aina hankalampaa, mutta kai sitä nyt sentään johonkin pääsee. Korjatkaa kokeneemmat, jos olen väärässä...
Tottakai kaikki yhdenkin lapsen vanhemmat on heti erikoistasiantuntijoita kaikkien muiden vauvojen kanssa ;) Myönnän itsekin tähän joskus syyllistyväni... Usein tuntuu että vasta suurperheiden äidit ymmärtävät miten erilaisia lapset (ja äiditkin) ovat, eivätkä aina yritä tuputtaa yhtä ainoaa oikeaa.
Suurimmalla osalla tuo on kai kaipuuta siihen vauva-aikaan ja pientä kateutta, tai jos alku on ollut vaikeaa niin sitten luullaan että kellään ei voi sen helpompaa ollakaan.
Mutta tuosta liikkeelle lähdöstä. Mitään en aikatauluttaisi synnytyksen lähelle etukäteen, koska etukäteen ei vaan voi tietää kuinka käy. Ensimmäiset viikot kyllä suosittelen ihan vaan keskittymään kotona oloon, imetyksen aloitukseen ja toipumiseen. Mutta ei sinne kotiin sitten tarvi jämähtää. Jos vanhemmat ei ole koliikkivauvan kanssa lopen uupuneita, tai muuta ikävää, niin aika pian voi taas ruveta harrastamaan jne.
Minusta pienen lapsen kanssa oli tosi helppo liikkua. Vauva kulki mukana kantoliinassa tosi vähällä vaivalla, nukkui paljon ja töi tissiä kun tuli nälkä. Parin viikon iästä alettiin käydä ihmisten ilmoilla, ja parikuukautisen kanssa uskalsi kyllä jo lähteä esim. mökille tai viikonloppureissuun. (kesävauvan kanssa mökille oltaisiin menty aiemminkin) Tanssimaankin palasin varovasti muutaman viikon päästä, mutta kovemman treenaamisen aloittamista kannattaa odottaa sinne jälkitarkastukseen asti.
Kaikenlaista voi vauvankin kanssa tehdä, kunhan ei tee tiukkoja aikatauluja ja lähtee liikkeelle rennolla asenteella. Ihan ne ekat viikot kuitenkin rauhoittaisin, senverran iso muutos vauvan tulo on ja on helpompi lähteä liikkeelle kun on ensin tutustunut vauvaan rauhassa ja joitain rutiineja on ehtinyt syntyä.