Palstalla on otettu monesti kantaa siihen, kuuluuko omatunto kristillisyyteen ja nimenomaan lestadiolaisuuteen. Olen syntynyt lestadiolaiseen perheeseen. Nykyisin en kuulu edes kirkkoon. Ateistina minulla on hyvin vahva käsitys oikeasta ja väärästä, ja pyrin elämään niin etten kohtele muita ihmisiä väärin. Olisi mielenkiintoista kuulla palstalaisten mielipiteitä siitä, onko lestadiolaisuus ja laajemmin kristinusko todella ainoa tapa elää ns. ”oikein”.
Taustaksi: Muun muassa Platon ja Aristoteles ovat rakentaneet käsityksiä moraalista ja etiikasta teksteissään jo satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua ja kristinuskon syntyä. Nämä yhdistettiin 1500-luvun tienoilla kristinuskoon.
Myös muualla maailmassa, esim. Aasiassa, moraalikäsityksiin on otettu kantaa ja yleensä kaikki uskonnot ja filosofiat sisältävät moraalisia kannanottoja. Esimerkiksi buddhalaisuudessa, joka on filosofia, ei uskonto, ajatellaan että ihmisen tulisi tehdä hyvää, välttää pahaa ja puhdistaa mielensä.
Ihmiset ovat kautta aikojen ja kulttuurien opettaneet lapsilleen mikä on oikein ja mikä väärin. Hupaisaa ajatella, että suuret ihmisoikeuksien puolestapuhujat ja rauhan levittäjät ovat kapeasti ajattelevien lestadiolaisten mielestä matkalla helvettiin – he kun uskoivat aivan vääriin jumaliin tai mikä kauheinta, eivät uskoneet jumaliin vaan ihmisten keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen mahdollisuuteen.
Olen itse ottanut selvää em. asioista maallikkona, opiskelen aivan muuta alaa enkä ole siis mikään suuri asiantuntija. Se, että maailmanhistorian erilaisista uskonnoista ja niiden moraalikäsityksistä on edes jonkinlainen kuva, on mielestäni yleissivistystä.
Aika ajoin törmään sukulaisiin, jotka ilmeisesti olettavat minun hylänneen lähimmäisen rakastamisen ja ylipäänsä ihmisyyden kunnioittamisen uskon kieltämisen myötä. Tosin täytyy sanoa etten koskaan ole kieltänyt uskoa, kun en ole koskaan todella uskonutkaan jumalaan – ihmisten keskinäiseen kunnioitukseen kyllä.
Aiheesta ei oikeassa elämässä voi puhua lestadiolaisiksi jääneiden kanssa, koska he kokevat ilmeisesti minut jonkinlaiseksi saatanan kätyriksi (anteeksi roisi ilmaus) ja puhe keskittyy lähinnä minun käännyttämiseeni.
Uskotteko te hyvä lukijat siis, että omatunto eli eettinen pohdinta ja todellinen valinta oikean ja väärän välillä kuuluu vain tietyille ihmisille? Toivon että viestiäni ei koettu provosoivaksi, sen tarkoitus ei ole hyökätä ketään kohtaan vaan nimenomaan pohtia eettisiä kysymyksiä lestadiolaisuuden ja muiden uskontojen viitekehyksessä.
Lainaus wikipediasta: ”Etiikka ja moraali käsitetään usein lähes synonyymeiksi. Ne erotetaan kuitenkin joskus niin, että etiikalla tarkoitetaan kokonaisvaltaista ajattelutapaa, jonka pohjalta ihminen suhtautuu moraalisiin kysymyksiin.”
Taustaksi: Muun muassa Platon ja Aristoteles ovat rakentaneet käsityksiä moraalista ja etiikasta teksteissään jo satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua ja kristinuskon syntyä. Nämä yhdistettiin 1500-luvun tienoilla kristinuskoon.
Myös muualla maailmassa, esim. Aasiassa, moraalikäsityksiin on otettu kantaa ja yleensä kaikki uskonnot ja filosofiat sisältävät moraalisia kannanottoja. Esimerkiksi buddhalaisuudessa, joka on filosofia, ei uskonto, ajatellaan että ihmisen tulisi tehdä hyvää, välttää pahaa ja puhdistaa mielensä.
Ihmiset ovat kautta aikojen ja kulttuurien opettaneet lapsilleen mikä on oikein ja mikä väärin. Hupaisaa ajatella, että suuret ihmisoikeuksien puolestapuhujat ja rauhan levittäjät ovat kapeasti ajattelevien lestadiolaisten mielestä matkalla helvettiin – he kun uskoivat aivan vääriin jumaliin tai mikä kauheinta, eivät uskoneet jumaliin vaan ihmisten keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen mahdollisuuteen.
Olen itse ottanut selvää em. asioista maallikkona, opiskelen aivan muuta alaa enkä ole siis mikään suuri asiantuntija. Se, että maailmanhistorian erilaisista uskonnoista ja niiden moraalikäsityksistä on edes jonkinlainen kuva, on mielestäni yleissivistystä.
Aika ajoin törmään sukulaisiin, jotka ilmeisesti olettavat minun hylänneen lähimmäisen rakastamisen ja ylipäänsä ihmisyyden kunnioittamisen uskon kieltämisen myötä. Tosin täytyy sanoa etten koskaan ole kieltänyt uskoa, kun en ole koskaan todella uskonutkaan jumalaan – ihmisten keskinäiseen kunnioitukseen kyllä.
Aiheesta ei oikeassa elämässä voi puhua lestadiolaisiksi jääneiden kanssa, koska he kokevat ilmeisesti minut jonkinlaiseksi saatanan kätyriksi (anteeksi roisi ilmaus) ja puhe keskittyy lähinnä minun käännyttämiseeni.
Uskotteko te hyvä lukijat siis, että omatunto eli eettinen pohdinta ja todellinen valinta oikean ja väärän välillä kuuluu vain tietyille ihmisille? Toivon että viestiäni ei koettu provosoivaksi, sen tarkoitus ei ole hyökätä ketään kohtaan vaan nimenomaan pohtia eettisiä kysymyksiä lestadiolaisuuden ja muiden uskontojen viitekehyksessä.
Lainaus wikipediasta: ”Etiikka ja moraali käsitetään usein lähes synonyymeiksi. Ne erotetaan kuitenkin joskus niin, että etiikalla tarkoitetaan kokonaisvaltaista ajattelutapaa, jonka pohjalta ihminen suhtautuu moraalisiin kysymyksiin.”
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen joskus sanonut ystävilleni (ei kristittyjä) etten pysty saamaan minkäänlaista keskusteluyhteyttä ihmisiin joilla on sama tausta ja jotka kuuluvat yhteisöön aikuisiälläkin. Eivät uskoneet, pitänee näyttää tämä ketju.
En vaan osaa. Olin niin nuori lähtiessäni että nyt kun olisi kiva tietää mitä lapsuuden yhteisöön kuuluvat ihmiset ajattelevat, en osaa kerta kaikkiaan puhua heille. Noh, ei voi mitään. ;)
Oman kokemuksen kerron: olen huomannut, että vl antaa sanoille itse omia ihme merkityksiä, se ei tarkoita samaa kuin muille ihmisille. Siksi puhe moraalista ja etikkasta ei vl:n kanssa onnistu, koska ovat niin kiinni omissa sanan selityskäsityksissä. Yritin pitkään, jo lakannut yrittämästä, koska mitään hedelmällistä keskustelua ei tullut, vl ei ole valmis edes yrittää ymmärtämään että joku toinen ajattelee toisella tavalla ja ettei se automaattisesti ole väärä tapa. En yleistä vaan puhun nyt niistä kokemuksista joita minulla on ollut.