Hoikkia PCO-naisia? + sata muuta kysymystä

Olen 21-vuotias ja sain viime viikolla kuulla, että munasarjani ovat PCO-tyyppiset. Kuukautiskiertoni on noin 35 päivää ja parin päivän alavatsakivuista ja PMS-oireista päätellen ovuloin. Hoidoksi lääkäri määräsi ehkäisyrenkaan, käytän aina kolme rengasta yhteen soittoon.

Lääkäriaika oli todella lyhyt, joten tietoni ovat lähinnä netin varassa. PCO tuntuu liittyvän usein ylipainoon, mutta itselläni ongelmat ovat oikeastaan päinvastaisia. Painoindeksini on noin 16,5, vaikka syön TODELLA paljon herkkuja, sipsejä, roskaruokaa ja rasvaisia kotiruokia. Samoin syön psyykelääkkeitä, joiden tunnetaan aiheuttavan rajuakin painonnousua, mutta itse en ole lihonnut kiloakaan. Suvussani kaikki ovat hoikkia.

Olisiko runsas karkinsyöntini voinut vaikuttaa PCO:n syntyyn? Vaikka olenkin laiha, pitäisikö minun olla huolissani insuliiniarvoista? Voinko lihota tuosta vain 30 kiloa? Löytyykö muita hoikkia PCO:n sairastajia?

Olen myös miettinyt, miten sairauteni on voinut syntyä näin yllättäen. Viimeksi kävin ultrassa kolme vuotta sitten, jolloin söin myös e-pillereitä. Tällöin lääkäri ei kommentoinut munasarjojani ollenkaan. Vuosi käynnin jälkeen lopetin e-pillerit seurustelusuhteen kariuduttua, minkä jälkeen kuukautiskierto sekosi, ennen todella kuiva ihoni rasvottui hieman sekä mahaani kasvoi muutama tummempi karva. Kun nyt mietin jälkeenpäin, ensimmäiset PCO-oireeni ovat siis alkaneet luultavasti kaksi vuotta sitten. Vuosi tuota aiemmin ei lääkäri sanonut munasarjoistani mitään, joten olisiko sairaus saanut tuosta vain alkunsa vuoden sisällä? Kysynkin siis, onko sairaus synnynnäinen vai voiko se ilmetä tuosta vain yllättäen.

Mitään muita oireita minulla ei ole, kuin satunnainen finni silloin tällöin. Mahassani olleet (melko hennot) karvat ovat myös kadonneet itsestään, en tiedä, olisiko liikunnan lisäämisellä voinut olla merkitystä. Liikun päivittäin noin 1,5-2 tuntia. Voinko siis olla levollisin mielin, kunhan pidän liikunnan määrän ennallaan ja vähennän makean syöntiä radikaalisti?

Vielä muutama kysymys ehkäisystä. Lääkäri siis tosiaan määräsi minulle ehkäisyrenkaan, mutta syynä saattoi olla myös (ultraamista edeltävä) toiveeni hormonaaliseen ehkäisyyn. Mietin nyt kuitenkin, onko renkaalla/hormonaalisella ehkäisyllä yleensä merkitystä PCO:n hoidossa, kun kuitenkin olen lähestuloon oireeton. Luulisi, että alipainokin hankaloittaisi raskaaksituloa. Tarvitseeko minun ylipäätään käyttää ehkäisyä vai voinko kaikesta huolimatta tulla yllätysraskaaksi? Oletan ovuloivani, sillä keskellä kiertoa olevat alavatsakivut ja rintojen aristaminen ovat niin säännönmukaisia ja voimakkaita. Voiko ovulaatio lakata ajan myötä?

Huh, mikä kysymystulva - sain tosiaan lääkäriltä ohjeeksi vain harrastaa liikuntaa ja käyttää ehkäisyrengasta ja olin diagnoosista sen verran pöllämystynyt, etten tajunnut kysyä mitään lisätietoja. Kysymykset ovat tulleet mieleeni vasta nyt sairaudesta lukiessani. Näistä asioista on toki keskusteltu ennenkin tällä palstalla, mutta koska keskustelu tuntuu painottuvan enemmän lapsettomuushoitoihin, ajattelin perustaa oman ketjun.

Suurkiitos kaikille jo etukäteen!
3988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

en tiedä vastaanko kysymykseesi mutta..

minulla todettu pco yksityisellä lääkärillä viime vuonna.
en saanut mitään hormonihoitoa (pillereitä yms)vaikka olisin sitä toivonut.
paino indeksini on 20 joten en ole ylipainoinen eikä minulla ole liikakarvoitusta ym.pco:n liittyviä sivuoireita.
Syömistapani ovat aina olleet todella huonot. Karkilla ja kahvilla ja tupakalla saattaa mennä viikkokin kun sitten taas ahmin itseni täyteen ns.perusruokaa. vitamiineja syön kuitenkin ettei niissä pitäisi olla mitään vikaa..
todella kovat vatsakivut on ja menkat saattavat olla jopa 4 kertaa kuukaudessa (kestolta 2-7 pvä.n).
Minulla oli myös aika kun menkat saattoivat jäädä pois 2kk.kin.
nyt olen varaamassa uutta lääkäriaikaa koska olostani on tullut sietämätön!
olen todella uupunut (hemoglobiini kuitenkin yli 140) ja huonolla tuulella jatkuvasti, itken ja huudan yms. Tuntuu kuin olisi hermoromahdus tulossa.
haluaisin juuri selvittää onko hormonitasapainolla pco:ssa tälläistä vaikutusta mielialaan? vai onko tämä jotain muuta.. onko muilla kokemuksia?

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksestasi.

    Ehkä lääkäri tarkoitti sitten ehkäisyrenkaani lähinnä ehkäisykäyttöön, jos sinulle ei edes pyynnöstä määrätty e-pillereitä. Itse en joudu edes verikokeisiin tai jatkotutkimuksiin, joten mistään kovin vakavasta tuskin on kyse. Lääkäri tuntui olevan paljon kiinnostuneempi ehkäisyntarpeestani ja renkaan käytöstä kuin itse taudista, mikä on kai hyvä merkki.

    Itselläni syömistavat ovat tismalleen samanlaiset, joskus ahmin riivattuna, joskus elän pelkällä suklaalla päiväkausia. Ajatuskin lihomisesta ahdistaa kovasti, joten aion nyt pistää ruokavalion remonttiin: säännöllisiä, kevyitä aterioita. Kiinnostaisi vain tietää, pitääkö PCO:laisen luopua kokonaan makeista herkuista, vaikka olisikin alipainoinen.

    Itselläni sekoittavat kiertoa nyt varmasti jo pelkästään huono syöminen ja erityisesti psyykelääkkeet, jotka aiheuttavat kuukautiskierron sekoamista. Edellisistä menkoista alkaa olla jo kaksi kuukautta. Yleensä kiertoni on täsmälleen 35 päivää ovulaatiokipuineen, mutta lääkityksen aloitettuani ei näy kipuja eikä vuotoa.

    Tuohon mielialajuttuun en osaa sanoa, sillä olen jo valmiiksi mielenterveysongelmainen. Mutta jos PMS voi aiheuttaa pahoja mielialanvaihteluita, miksei myös PCO - hormonihäiriöstä on kyse joka tapauksessa. Voi tietysti olla, että sinun tapauksessasi hermoheikkous johtuu myös fyysisesti pahasta olosta ja sen aiheuttamasta stressistä.

    Äänestä

  • Greta kirjoitti:

    Kiitoksia vastauksestasi.

    Tuo PCO on sikäli hankala, että se tuottaa kullekin omanlaisiaan oireita. Tuntuu myös siltä, että lääkärit kiinnittävät siihen vakavasti huomiota vasta sitten, kun se estää raskaaksi tulemisen.

    Mulla PCO on ollut "aina", diagnoosi tuli joskus parikymppisenä. Silloin lihominen ei todella ollut ongelma, olin päin vastoin aivan liian laiha. Päälle 35-vuotiaana huomasin lihovani herkästi, ja onnistuin pääsemään jopa ihannepainorajan yli. Siinä vaiheessa tuli tärkeäksi laittaa ruokavalio kuntoon, ja sillä lihominen on loppunut. Tosin tuohon lihomiseen liittyi myös se, että lopetin tupakanpolton, mutta ei se yksi riitä selittämään muutoksia painossa (ja ruokahalussa).

    Sinuna en ottaisi herkkujen suhteen mitään totaalikieltolinjaa, vaan pyrkisin kohtuullisuuteen. Joskus voi nauttia, ja joskus harvoin voi repsahtaa nauttimaan myös yli äyräitten. Säännöllinen, itselle mieluinen liikunta on tärkeää. Kun liikkuu, ruokavalion suhteen on paljon enemmän joustovaraa, ja liikunnasta tulee ihan puhtaasti hyvä mieli.

    Sen olen myös huomannut, että hormonitoiminta vaikuttaa mielialoihin todella paljon. Joskus ihan alkuvaiheessa sain e-pillerit "kuukautisten säännöllistämiseen", ja ne aiheuttivat ihan mielettömiä masennuksia, itsetuhoajatuksia ja suunnatonta ärtyneisyyttä. Oireet menivät ohi, kun lopetin pillerit. Silloiselle gynelle olen edelleen vähän nyreissäni siitä, että hän ei ottanut puheitani mielialaoireista lainkaan vakavasti - nykyään ollaan varmasti jo sen suhteen valistuneempia :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Greta kirjoitti:

Olen 21-vuotias ja sain viime viikolla kuulla, että munasarjani ovat PCO-tyyppiset. Kuukautiskiertoni on noin 35 päivää ja parin päivän alavatsakivuista ja PMS-oireista päätellen ovuloin. Hoidoksi lääkäri määräsi ehkäisyrenkaan, käytän aina kolme rengasta yhteen soittoon.

Lääkäriaika oli todella lyhyt, joten tietoni ovat lähinnä netin varassa. PCO tuntuu liittyvän usein ylipainoon, mutta itselläni ongelmat ovat oikeastaan päinvastaisia. Painoindeksini on noin 16,5, vaikka syön TODELLA paljon herkkuja, sipsejä, roskaruokaa ja rasvaisia kotiruokia. Samoin syön psyykelääkkeitä, joiden tunnetaan aiheuttavan rajuakin painonnousua, mutta itse en ole lihonnut kiloakaan. Suvussani kaikki ovat hoikkia.

Olisiko runsas karkinsyöntini voinut vaikuttaa PCO:n syntyyn? Vaikka olenkin laiha, pitäisikö minun olla huolissani insuliiniarvoista? Voinko lihota tuosta vain 30 kiloa? Löytyykö muita hoikkia PCO:n sairastajia?

Olen myös miettinyt, miten sairauteni on voinut syntyä näin yllättäen. Viimeksi kävin ultrassa kolme vuotta sitten, jolloin söin myös e-pillereitä. Tällöin lääkäri ei kommentoinut munasarjojani ollenkaan. Vuosi käynnin jälkeen lopetin e-pillerit seurustelusuhteen kariuduttua, minkä jälkeen kuukautiskierto sekosi, ennen todella kuiva ihoni rasvottui hieman sekä mahaani kasvoi muutama tummempi karva. Kun nyt mietin jälkeenpäin, ensimmäiset PCO-oireeni ovat siis alkaneet luultavasti kaksi vuotta sitten. Vuosi tuota aiemmin ei lääkäri sanonut munasarjoistani mitään, joten olisiko sairaus saanut tuosta vain alkunsa vuoden sisällä? Kysynkin siis, onko sairaus synnynnäinen vai voiko se ilmetä tuosta vain yllättäen.

Mitään muita oireita minulla ei ole, kuin satunnainen finni silloin tällöin. Mahassani olleet (melko hennot) karvat ovat myös kadonneet itsestään, en tiedä, olisiko liikunnan lisäämisellä voinut olla merkitystä. Liikun päivittäin noin 1,5-2 tuntia. Voinko siis olla levollisin mielin, kunhan pidän liikunnan määrän ennallaan ja vähennän makean syöntiä radikaalisti?

Vielä muutama kysymys ehkäisystä. Lääkäri siis tosiaan määräsi minulle ehkäisyrenkaan, mutta syynä saattoi olla myös (ultraamista edeltävä) toiveeni hormonaaliseen ehkäisyyn. Mietin nyt kuitenkin, onko renkaalla/hormonaalisella ehkäisyllä yleensä merkitystä PCO:n hoidossa, kun kuitenkin olen lähestuloon oireeton. Luulisi, että alipainokin hankaloittaisi raskaaksituloa. Tarvitseeko minun ylipäätään käyttää ehkäisyä vai voinko kaikesta huolimatta tulla yllätysraskaaksi? Oletan ovuloivani, sillä keskellä kiertoa olevat alavatsakivut ja rintojen aristaminen ovat niin säännönmukaisia ja voimakkaita. Voiko ovulaatio lakata ajan myötä?

Huh, mikä kysymystulva - sain tosiaan lääkäriltä ohjeeksi vain harrastaa liikuntaa ja käyttää ehkäisyrengasta ja olin diagnoosista sen verran pöllämystynyt, etten tajunnut kysyä mitään lisätietoja. Kysymykset ovat tulleet mieleeni vasta nyt sairaudesta lukiessani. Näistä asioista on toki keskusteltu ennenkin tällä palstalla, mutta koska keskustelu tuntuu painottuvan enemmän lapsettomuushoitoihin, ajattelin perustaa oman ketjun.

Suurkiitos kaikille jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu