jos parkcom on

niin sehän on tehnyt itsensä tarpeettomaksi. vai selittääkö joku minulle miksi palkata parkkifirma valvomaan esim. taloyhtiön tonttia kun huoltomies/talonmies voi töidensä ohessa laputtaa ehtojen vastaisesta pysäköinnistä, sillä erotuksella että valvontamaksut kilahtaisi taloyhtiön kassaa ja pienentäisi vastikkeita.

sama juttu kauppakeskuksissa. kauppiaat yhdessä palkkaavat muutaman parkkipaavon ja valvontamaksuista kertyy kiva lisä muuhun yritystoimintaan.

p.s. parkcomin liikevaihto oli viime vuonna yli miljoona euroa...
4628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikki yksityiset parkkifirmat on lakkautettava ja maksu on sisällytettävä kunnallisveroihin.

Eihän se niitten ihmisten syy ole, jotka ei ole saanu asuntoa läheltä keskustaa, vaan niitten pitää asua jossain h*lvetin nukkumalähiössä ja kaikki vapaa-aika menee kulkemiseen tia roudaamiseen. Kyllä elämässä pitäisi muutakin olla. Etenkin jos olisi halunnut asua keskikaupungilla, omakotitalossa, järven rannalla, ja saunoa omassa yksityisessä savusaunassa ja kävellä töihin.

Ei voi vaatia kaksinkertaista maksua: ensin joutuu maksamaan bensakulut, kun ei saa asuntoa keskikaupungilta ja sitten joutuu vielä pulittamaan pysäköintimaksut, tai jos asuu maaseudulla ja uhraa elämänsä kasvattamalla nautoja ja sitten joutuu vielä maksamaan, kun harvoin pääsee käymään suuressa maailmassa.

Eihän tämä voi olla oikein. Että maaalaiset joutuu maksamaan pysäköinnistä, kun ne tuo rahojaan suuriin kaupunkeihin käymällä kuluttamassa niiden kaupoissa.

Taidan olla totaalisen väärässä. Ja joku ihme vähemmistö.

Äänestä

laki yksityisestä p-valvonnasta säädetään, taloyhtiöt voivat hoitaa "sakotuksen" itse tai yhdessä muiden taloyhtiöiden kanssa. Voidaan alentaa yhtiövastikkeitakin. Nykyisten lakien voimassaollessa yksityinen valvonta on kuitenkin laitonta.

Minä toivon ensisijaisesti sitä, että kunnallista valvontaa tehostetaan. Siinä säilyy parhaiten kansalaisten oikeusturva. Yksityiset "sakottajat" ovat niin usein "sakottaneet" oikeinpysäköiviä, että niiltä on mennyt luottamus.

Äänestä

Noita leikkipoliisia on ihan tarpeeksi jo muutenkin,kuten nuo paskan tärkeät vartiointiliikkeiden pellet.

Äänestä

Juuri näin tulisi toimia mutta kun ne kiinteistöyhtiön väki on vähän laiskansorttisia, kehuvat että ParkCom hoitaa homman. Toki virheestä maksan esim. taloyhtiölle mutta en millekään mafiatyyppiselle julkisen vallan anastaneelle kasvottomalle "pysäköintivalvontafirmalle"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeassa..... kirjoitti:

niin sehän on tehnyt itsensä tarpeettomaksi. vai selittääkö joku minulle miksi palkata parkkifirma valvomaan esim. taloyhtiön tonttia kun huoltomies/talonmies voi töidensä ohessa laputtaa ehtojen vastaisesta pysäköinnistä, sillä erotuksella että valvontamaksut kilahtaisi taloyhtiön kassaa ja pienentäisi vastikkeita.

sama juttu kauppakeskuksissa. kauppiaat yhdessä palkkaavat muutaman parkkipaavon ja valvontamaksuista kertyy kiva lisä muuhun yritystoimintaan.

p.s. parkcomin liikevaihto oli viime vuonna yli miljoona euroa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu