Uutisvuodossa Jungerin sanomia ja Uppsalan "yllätäävää" suomen kielen käyttökieltoa. Stäni sai nihkeät taputukset yleisöltä, kun väitti että "ruotsi kuuluu suomeen ja suomi ruotsiin". Aika jännä lausahdus. Kuka pöljä tuollaiselle taputtaisi? En ainakaan minä.
Besserwisser ärähtää:
"Entinen toimitusjohtaja, Arne Wessberg sanoo myös pahastuneensa julkisen palvelun roolista käytävästä keskustelusta. Hän korostaa, että julkisen palvelun yleisradioyhtiö ei ole tärkeä vain suomenruotsalaisille vaan koko väestölle."
Sentään uskalsi myöntää, että YLE on Svenskfinlandian olemassa olon kannalta elintärkeä toimielin ruotsinmielisille.
Suomalaiset osoittavat haluttomuutensa YLE:n pakkosyötölle ja ryöstötoiminnalle olla maksamatta tv-maksua. Tämä on oikein. YLE:stä on tehtävä valtion omistama yhtiö ja näin tulee myös käymään. Itkekää ja kitukaa ruotsinmieliset kulttuurin ryöstäjät!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lahjat uutisvuodossa. Häviäjille ruotsi-suomi-sanakirjat ja voittajille Vikinglinen liput Tukholmaan opiskelemaan ruotsia paikan päälle. Voi olla härskimpää piilopropagandaa?