Laki oli olemassa ennen rikkomusta, sillä syntiä ei voi olla ennen kuin on jotain jota vastaan rikotaan.
Laki oli siis ensin ja sitten tuli rikkomus. Ei Jumala kiusaa ihmistä niin, että ei kertoisi hänelle mitä ei saa tehdä ja sitten kun ihminen tekee väärin, sanoisi, että eihän noin saa tehdä. Sama kun antaisi lapsen tehdä mitä tahansa ja sitten rankaisisi ja sanoisi; eihän noin saa tehdä. Minun Jumalani ei ole epäoikeudenmukainen.
Vanhan testamentin ajan ihmiset kuten nykyajan kristitytkin pelastuivat synnistä ainoastaan Jeesuksen kautta. Kuuliaisuudessa Jumalalle ja seremonioiden noudattamisessa oli tehty selvä ero jo VT:n aikana:
Ps.40:
7. Teurasuhriin ja ruokauhriin et sinä mielisty; minun korvani sinä avasit, polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi.
8. Silloin minä sanoin: "Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä.
9. Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni."
Armo ei todellakaan tee Jumalan käskyjä tarpeettomiksi. Käskyt ja armo kuuluvat läheisesti yhteen. Jo VT:n pyhäkössä olevassa armonistuimessa (taivaallisen kuva) laki oli armoistuimen kannen alla.
Synnin palvelija seuraa omia lihallisia halujaan. Jumalan palvelija on päässyt pois synnistä, jonka laki tuomitsee. Vanhurskauden palvelijana hän noudattaa kymmentä käskyä, vanhurskasta lakia (Room.7:12). Jumalan käskyjen mukaiset teot eivät pelasta synnistä, vaan ne seuraavat pelastusta Hengen hedelminä (Gal.5:22-25).
Billy Graham sanoi mm. näin:
"Uuden testamentin kirjoittajat käyttivät sanaa laki kahdessa merkityksessä. Joskus se viittaa Vanhan testamentin seremonialakiin, joka koskettelee rituaalikysymyksiä ja sääntöjä syömisestä ja juomisesta ja muista tämän kaltaisista asioista. Tästä laista kristityt todella ovat vapaita. Mutta Uusi testamentti puhuu myös moraalilaista, joka on pysyvä, muuttumaton luonteeltaan ja josta tehdään yhteenveto Kymmenessä käskyssä" -- Associated press Dispatch, Chicago tribune Syndicate.
Ellen White:
"Mutta tässä on huomattava, ettei kuuliaisuus ole pelkkää ulkonaista myöntymystä, vaan se on rakkauden palvelusta. Jumalan laki on hänen luonteensa ilmaus: siinä on rakkauden suuri periaate ilmaistuna ja sen tähden hänen hallituksensa perustus taivaassa ja maan päällä."
Laki oli ennen rikkomusta
4
114
Vastaukset 4
- Katsotaanpa
mitä P.Paavali sanoo Gal.3.19: >> Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden JÄLJESTÄPÄIN LISÄTTY olemaan SIIHEN ASTI, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin ENKELTEN KAUTTA, välimiehen kädellä. >>
Selitelköön sitten vaikka millainen Amerikan presidenttien neuvonantaja mitä tahansa, P. Paavalin kirjoitusta Galatan seurakunnalle se ei hetkauta sen enempää kuin Rouva Elllen-vainaan jorinatkaan.
Vai onko niin, veli hopea, ettet oikein anna arvoa P.Paavalin Galatalaiskirjeelle syystä, että tämä "iskee luuta kurkkuun" noilta , jotka yrittivät kristillisessä vapaudessa eläviä saada taivuttamaan niskansa juutalaisten tapojen ja lakien alle samaan tapaan kuin te adventistitkin teette.
P. Paavalihan läimäsee noita luikertelijoita kuin heinäseipäällä, murjaistessaan, että kumpa peräti silpoisivat itsensä nuo teidän (galatalaisten) villitsijänne.- kolme-enkeliä
Ei kannattaisi vääristellä Jumalan sanaa. Siitä on isot sakot tulossa tuommosesta!
Laki oli olemassa jo ennen ihmistä, vai mistä se paholaisen lankesi jos ei ollut lakia ei ollut syntiä. Syntiä voi tehdä vain jos on Jumalan laki.
Menepäs nyt nukkumaan jo, että pääsi selviää ja voit ajatella kirkkaasti, kuten adventistit! - pokstaavilta
kolme-enkeliä kirjoitti:
Ei kannattaisi vääristellä Jumalan sanaa. Siitä on isot sakot tulossa tuommosesta!
Laki oli olemassa jo ennen ihmistä, vai mistä se paholaisen lankesi jos ei ollut lakia ei ollut syntiä. Syntiä voi tehdä vain jos on Jumalan laki.
Menepäs nyt nukkumaan jo, että pääsi selviää ja voit ajatella kirkkaasti, kuten adventistit!tuon galatalaiskijeen jakeen aivan siinä muodossa kuin se kirjaan oli präntätty. Mainintaasi Paholaisen lankeamisesta ja sen semmoisesta vastaan vain 1.Timoteus-kirjeen jakeella 7: >> Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. >>
Adventisti harjoittaa "ammattiaan", Raamatun vääristelyä:
Kolme_enkeliä kirjoitti:
"Laki oli olemassa ennen rikkomusta, sillä syntiä ei voi olla ennen kuin on jotain jota vastaan rikotaan."
Raamatussa puolestaan kirjoitetaan:
"Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa."
Gal. 3:19-26
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99949Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?158902- 64740
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 50638
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30577Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32572Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.37556Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20543- 31541
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee461532- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 43483
- 72480
- 44471
- 31465
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437